tiistai 24. kesäkuuta 2014

Eric Williams: Hyppyarkku


Tarina siitä, miten päädyin lukemaan tämän kirjan, ei olekaan ihan tavanomainen. Kerroin joskus viime kesänä työkaverilleni lukuharrastuksestani ja listastani. Hän alkoi muistella lukemiaan kirjoja ja erityisesti yhtä koulupoikana lukemaansa, mieleen painunutta jännityskertomusta nimeltä Hyppyarkku. Mainitsin, että nykyisin netistä löytää aika helposti minkä kirjan tahansa ja pian työkaverini kertoikin ostaneensa kirjan. Minä sain kirjan lainaan ja olipa muuten mukava lukukokemus! En yhtään ihmettele, että kirja oli jäänyt työkaverini mieleen niin elävästi.

Hyppyarkku sijoittuu Stalag-Luft III -vankileirille toisen maailmansodan maininkeihin. Tunnelma on hyvin samankaltainen kuin Vankileiri 17 -elokuvassa (jota myös suosittelen todella lämpimästi). Vankien päivät kuluvat juttelulla, pelailulla ja pakosuunnitelmien hiomisella. Pakoyritykset ovat yleisesti ottaen tuhoon tuomittuja ja kiinnijäämisriski on suuri, sillä vankileirillä saksalaiset nuuskijat tarkkailevat vankien toimintaa jatkuvasti ja mikään ei jää heiltä huomaamatta. Troijan hevosen tyyliin miehet kuitenkin keksivät nerokkaan pakosuunnitelman. Rakennettaan hyppyarkku, sellainen jonka päällä joku voi voimistella ja tehdä hyppyjä samalla, kun arkun sisällä voidaan suorittaa pakotunnelin kaivuutöitä. Kaikki tulee suunnitella huolellisesti, sillä jo hiekan pois kuljettaminen on hyvin vaativaa. Kirjassa onkin ilahduttavia varmasti jokaista insinöörihenkistä poikaa (ja tyttöä!) kiinnostavia yksityiskohtaisia kuvia arkusta ja tunnelista.



Pakotunnelin kaivaminen on jännittävää luettavaa ja samoin mitä seuraa siitä, kun miehet vihdoin pääsevät vankileirin ulkopuolelle. Pako, kiinnijäämisen pelko, mutta toisaalta vankileirikarkurin erikoinen, moraalisesti tavallista vankia ylempi, asema muodostavat kiintoisan ja eheän kokonaisuuden, jonka vuoksi tällainen yleensä toiminnalle haukotteleva lukijakin oli jatkuvasti kiinnostunut tapahtumien kulusta. Kolme brittiupseeria, jotka ensin pyrkivät ulos leiriltä, mutta jotka ulos päästyään eivät kuvainnoillisesti ole yhtään sen vapaampia kuin leirillä ollessaankaan, ovat oikeastaan aika liikuttavia hahmoja. Rankat sotakokemukset jäävät taustalle, kun miehillä on yhteinen pyrkimys, luottamus toisiinsa ja silmissä siintävä toivo vapaudesta.

Kirjan parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti sen elävä, hersyvä ja aidontuntuinen dialogi. Vauhdikas vuorosanojen pompottelu hahmolta toiselle toi kirjaan rytmiä ja siihen mainiosti sopivaa tiivistä tunnelmaa. Hyppyarkun päähenkilöihin oli helppo kiintyä ja heille toivoi pelkkää hyvää. Toivoisin kovasti, että nykyajankin koulupojat lukisivat tällaista kirjallisuutta, mutta Hyppyarkku taitaa monien aikalaistensa tavoin olla osa pitkälti unohdettua mutta varsin mainiota jännityskirjallisuuden historiaa.

Osallistun kirjalla Hei me lusitaan -lukuhaasteeseen sekä Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Eric Williams
Luettu kirja: Hyppyarkku (suom. Ville Repo)
Alkuperäinen kirja: The Wooden Horse
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1949
Mistä hankittu: Lainassa työkaverilta
Sivumäärä: 283
Arvostelu:  ★★★

2 kommenttia:

  1. Hauskaa että pidit! Kirja teki vaikutuksen minuunkin nuorena/lapsena, ja sittemmin olen katsellut sitä suvun mökin kirjahyllyssä sillä silmällä, että luen vielä joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tämä onkin ihan juuri sellainen kirja, joka kuuluisi lukea sadepäivänä mökillä ja muistella lapsuutta!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!