maanantai 17. helmikuuta 2014

Helmikuun kuukauden klassikko: Sadan vuoden yksinäisyys (Gabriel García Márquez)

Jos runebergintorttu olikin yksinäinen, ei se joutunut siitä kauan kärsimään.

Krö-höm! Sallinette pienen virkayskän sillä nyt olen hyvin ylpeä itsestäni. Helmikuun kuukauden klassikko on luettu jo nyt, vaikka helmikuuta olisi jäljellä vielä yli kymmenen päivää. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta sainkin enemmän. Nimittäin hämmennyksen, turhautumisen, sekaannuksen ja lopulta myös ihastuksen.

Siis ihan oikeasti. Olin toki kuullut, että tässä kirjassa yhdellä  miehellä on seitsemäntoista poikaa, joiden kaikkien nimi on Aureliano, mutta olin jotenkin kuvitellut sen olevan vain hauska juttu, kuriositeetti, millä ei ole väliä juonellisesti tai tarinallisesti. En vain tiennyt sitä, että noiden seitsemäntoista Aurelianon lisäksi tarinassa oli muutama muukin Aureliano, jotka olivat kertomuksen seuraamisen kannalta tärkeitä henkilöitä. Niin ja Aurelianojen lisäksi muutama José Arcadio, yksi Arcadio, yksi Ursula, yksi Amaranta ja yksi Amaranta Ursula. Voi pojat. Ja tytöt. Ensimmäiset viisikymmentä sivua pysyin aika hyvin kärryillä siitä, kuka oli kukin, mutta sitten menin sekaisin. Perjantain junamatkalla huomasin googlettelevani puhelimella sanoja "one hundred years of solitude family tree" ja löysin pelastukseni. Jatkoin lukemista kaivaen vähän väliä puhelimen takin taskusta tarkastaakseni sukupuusta kenestä nyt oikein taas puhuttiinkaan ja aloin päästä jyvälle.

Nimien sekoittumisen lisäksi minua vaivasi kirjan alkupuolella jokin muukin, josta en lopultakaan aivan päässyt selville, mitä se oli. Ehkäpä ennakko-odotukseni leijuivat ylläni kuin Buendían suvun haamut ikään ja kahlitsivat minut pohtimaan jatkuvasti, miksi kirja on niin suosittu, missä ovat ne maagisen realismin piirteet, joista olin kuullut puhuttavan ja mihin tarina oikein kehittyy vai kehittyykö se lainkaan. José Arcadiot ja Aurelianot seurasivat toisiaan ja minä en saanut otetta punaisen langan päästä.

Sitten kuitenkin jotenkin napsahti, sillä tavalla hyvällä tavalla. Kaikki olikin unenomaista, hämärää, jännittävää ja epätodellista, vau! Macondon kylän konkreettisuus katosi ajatuksistani ja se alkoi hahmottua mielessäni hienona vertauskuvallisena kudelmana. Siellä asuvat ja asuneet henkilöt muuttuivat aaveiksi, muistoiksi ja tarinoiksi, joihin sekoittui teemoja sisällissodasta, joukkomurhista ja banaaninkasvatuksesta. Kirja ei ollutkaan pelkästään tarina oudosta ja toisinaan häiritsevän sisäsiittoisesta suvusta vaan jotakin suurempaa ja kauniimpaa. Sen jälkeen, kun ensimmäistä kertaa onnistuin näkemään kirjan tässä valossa, suhtauduin siihen arvostavammin. Valitettavasti kadotin tämän ajattelutavan kirjan loppupuolella ja jossakin vaiheessa tarina alkoi taas puuduttaa, mutta lukiessani tänään junassa loppuun viimeiset sivut, oloni oli omituisen onnellinen ja euforinen, sillä olin taas saavuttanut tuon erikoisen tunteen. Tuota tunnetta on vaikeaa selittää, mutta jotenkin se liittyy siihen, että koen nähneeni jotakin hyvin harvinaislaatuista. Sellaista, joka näyttää tavalliselta ja voi ollakin sitä, mutta jonka taustalla piilee jokin hyvin merkittävä voima, suuri viisaus. Márquez oli taikuri, jonka taikatemppu lumosi minut.

Olisin toivonut, että tuo tunne olisi kantanut läpi koko kirjan, mutta parempi edes hetkittäinen hurmos kuin ei hurmosta lainkaan. Toisaalta myös oivaltamisen tunne loi kirjalle lisäarvoa. Tunnen konkreettisesti sukeltaneeni johonkin uuteen ja arvaamattomaan, päässeeni peilin läpi ihmemaahan. En ihan ymmärtänyt mitä siellä näin ja miksi niin kävi, mutta hieno matka se oli joka tapauksessa. Aika harva kirja on saanut minut näin hämmentyneeksi ja näin kummalliseen, analysoivaan tilaan. On se Márquez vaan nobelinsa ansainnut.

Osallistun kirjalla sekä Jokken 14 nobelistia -haasteeseen, jossa avaan pistetilini sekä Suketuksen Ihminen sodassa -haasteeseen, jossa ylenen sotamieheksi.


Kirjailija: Gabriel García Márquez
Luettu kirja: Sadan vuoden yksinäisyys (suom. Matti Rossi)
Alkuperäinen kirja: Cien años de soledad
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1967
Sivumäärä: 414
Mistä hankittu: Vuosia sitten Turun kirjamessuilta divaripuolelta
Arvostelu: 

9 kommenttia:

  1. Minulla on juuri eräs toinen Márquezin kirja kesken, ja sen myötä olen alkanut haikailla uusintalukukertaa Sadan vuoden yksinäisyydelle. Siitä on niin kauan, kun sen luin. :) Muistot kirjasta ovat hyvät, mutta olisi jännä kokeilla miten se nyt kolahtaa. Enpä esim. muistanut että siitä voisi saada pisteen sota-haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hyllyssä vielä Rakkautta koleran aikaan ja se kiinnostaa tämän jälkeen kovasti. Sota oli kirjassa enemmänkin rivien välissä kuin suoranaista, mutta tärkeänä teemana kuitenkin mukana.

      Poista
  2. Kirjan mystiikka imaisi minutkin aikoinaan. Kiva kuulla, että loksahdus tapahtui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi loksahti, muuten olisi harmittanut :)

      Poista
  3. Tämä on ollut jo piiiiitkään aikeissa lukea. Ehkä tänä vuonna! Jostain syystä minullakin on ennakkoluuloja, joiden takia kirjaan tarttuminen on kangerrellut. Arviosi loi kuitenkin uskoa, että kannattaa lukea ja mahdollisesti hurmioitua, kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Suosittelen oikein lämpimästi! Sitä paitsi tämä oli aika nopeasti luettu.

      Poista
  4. Elämä on muutakin kuin tomaatin hintoja on kirjailija itse joskus todennut. Niin on hänen teoksissaan saparoita ja keltaisia kukkia ja kaikkea siltä väliltä. Ellei juuri olisi meneillään "Jane Austen maratonini" lukisin Marquesia taas. Onneksi niitäkin on pahan päivän varalle kertynyt omaan hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiosti sanottu! Jane Austen -maraton kuulostaa myös varsin mainiolta, minulla onkin vielä muutama hänen teoksensa lukematta.

      Poista
  5. Minulle tämä oli jokseenkin kärsimyksen täyteinen lukuhetki. Oli tässä jotain hienoakin, mutta sen verran kova oli lukukokemus, etten enää muista mitä hienoa :D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!