torstai 6. maaliskuuta 2014

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Kylläpä kevät kiitää kovaa vauhtia eteenpäin. Päivät ovat jo aika pitkiä ja pitenevät huimaa vauhtia. Valon määrä väsyttää ja jaksaminen on toisinaan vaikeaa, mutta parin kuukauden päästä taas helpottanee. Teitä lukijoitakin on yhtäkkiä ilmestynyt taas monta lisää, lämpimästi tervetuloa! Vaikka muuten vietänkin väsynyttä hiljaiseloa ja kaikesta stressistä ja kiireestä huolimatta jokseenkin junnaavaa elämää, blogi on saanut osakseen huomiota paljon. Onneksi on kirjat. Mottoni, joka on melkein kulunut puhki viimeisen vuoden aikana.



Luinpahan nimittäin taas upean kirjan. Häpeäkseni on tunnnustettava, että en tiennyt yhtään mitään Kjell Westön Missä kuljimme kerran -teoksesta etukäteen. En tiennyt sen olevan historiallinen suurromaani, vähän kuin urbaanimpaan ympäristöön siirretty Täällä pohjantähden alla. En tiennyt, että se oli niin koskettava, kaunis ja kaikinpuolin suuri.

Rakastan paikkoihin liittyvää historiaa. Olen viettänyt jo lapsena monia hetkiä pohtien kotipihallamme ja -metsissämme, kuinka monet ihmiset ennen minua ovat kävelleet samoja polkuja, istuneet samoilla kallioilla ja nähneet suuret puut, kun ne olivat pieniä. Kotitilamme historia ei ulotu monenkaan sukupolven taakse, mutta mistä sitä tietää, kuinka monen muinaisen metsämiehen tai kauppiaan reitit ovat ristenneet nykyisten kotitiluksiemme kanssa. Tämän paikkasidonnaisen historiarakkauteni vuoksi vaikkapa Pariisi on minulle kertakaikkiaan pakahduttava kokemus. Citén saari, Louvre puistoineen, tavalliset kadut ja verisempänä esimerkkinä Place de la Concorde saavat mielikuvitukseni laukkaamaan ja kylmät väreet juoksemaan pitkin selkääni. Että niin moni ennen minua on seissyt samassa paikassa omien ajatustensa ja sen hetkisen kulttuurin, maailman tilanteen ja ilmapiirin ympäröimänä.

Suomen kaupungeissakin voi mainiosti harrastaa tätä historiallista haaveilua. Turussa Maariankatu 3:ssa voi kuvitella syyskuun neljättä päivää vuonna 1827 ja sitä, kun Hellmanin talo syttyi palamaan. Kun seisoo Kauppatorilla ja oikein keskittyy, voi kuvitella katunäkymään mukaan ratikat ja Yliopistonkadulle yliopiston. Ja kaiken keskelle ne turkulaiset, jotka ovat kuluttaneet Turun katuja ennen minua.



Helsinki on minulle vieras, mutta myös nykyisen pääkaupunkimme (henkinen pääkaupunkihan on edelleen Turku, se lienee kaikille selvää?) kadut ovat varmasti omiaan innoittamaan menneiden sukupolvien ja tapahtumien romanttiseen muisteluun. Kjell Westö on selvästi sukulaissieluni tässä asiassa. Niin vahvasti Missä kuljimme kerran on paikkoihin liittyvää kuvitteellista ja osittain historiallistakin kerrontaa. Se kuvaa Helsinkiä ennen sisällissotaa ja sen aikana. Sisällissodan jälkeen seuraa äänekäs, iloinen ja kansainvälistyvä 1920-luku. Perhoslamppujen alla kieltolain aikainen kapakkakulttuuri kukoistaa. Iloiselta 20-luvulta siirrytään synkempään 30-lukuun, jota alkavat jo varjostaa sodan uhkakuvat ja Lapuan liike. Kaupunki kasvaa ja kehittyy, sen kaduille ja ravintoloihin tallentuu hippusia ihmisten elämästä, tunteista, muistoista ja Suomen historiallisista tapahtumista.

Hienon historiallisen taustan lisäksi kirjan ansiot ovat sen aidontuntuisissa henkilöissä. Tarinassa seurataan rikkaiden perheiden lapsia Lucie ja Cedi Lilliehjelmiä sekä Eccu Widingiä ja työläisperheen poikaa Allu Kajanderia. Vuosien vieriessä tapahtumat jättävät jälkensä henkilöihin, jotka puolestaan jättävät jälkensä kaupunkiin. Sisällissodan kauhut muuttavat nuoria siten, että 20-luvun jazzin ja ilakoinnin taustalla on piilossa synkkkiä sävyjä.

Missä kuljimme kerran oli upea romaani Suomen historiasta. Siinä oli jotakin uskomattoman aitoa ja vaikka henkilöt ja osittain tapahtumatkin olivat keksittyjä, oli siinä jatkuvasti läsnä koskettavaa todentuntua. Hieno kirja, joka jätti minut oikeastaan ihan hiljaiseksi, siksipä en tässäkään tekstissä osaa analysoida kirjaa tämän tarkemmin. Kuvat otin muuten tänä aamuna matkalla töihin. Kuvat ovat siis epäloogisesti Vaasasta, vaikka tekstissä puhuin Turusta ja Helsingistä. No, hyvin Vaasakin sopii tuohon historiallis-romanttiseen haaveiluun. Ja olipa jo valoisaa!

Ai niin, osallistun tälläkin kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Kjell Westö
Luettu kirja: Missä kuljimme kerran
Alkuperäinen kirja: Där vi en gång gått
Julkaisuvuosi: 2006
Sivumäärä: 585
Arvostelu:★★★★

8 kommenttia:

  1. Hieman varoen klikkasin itseni tähän tekstiin, sillä Missä kuljimme kerran on minun Elämäni Kirja, ja suhtaudun kenties ymmärrettävästi hieman varautuen siitä esitettyihin ajatuksiin. ;)

    Kirja on totta vie hieno. Se on monitasoinen ja koko ajan laajeneva, muttei missään vaiheessa otettaan menettävä. Tarina kasvaa henkilöiden mukana, pohjavireet kulkevat omaa tietään ja kirjaa lukiessa tuntuu kuin katsoisi suoraan historiaan ja ymmärtäisi taas hieman paremmin menneiden aikojen ihmisiä valintoineen.

    Todellakin upea romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä en oikeastaan ikinä uskalla lukea bloggauksia minun Elämäni Kirjoista, se on liian vaarallista :) Tosiaan upea romaani! Ja kiva kun kommentoit Suketus, nyt vasta muistin että tästähän saa pisteen ihminen sodassa -haasteeseenkin.

      Poista
  2. Kirjoititpa tosi kivasti tästä kirjasta! Alkoi tehdä mieli lukea (vaikka lukulistalla onkin ollut jo pitkään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reta, suosittelen lämpimästi!

      Poista
  3. Ihan hirveän hurjasti pidän Westön kirjoista, kuten juuri tästäkin. Minulle kuitenkin vielä rakkaampi on Älä käy yöhön yksin. Jo pelkkä nimi saa kylmät väreet menemään pitkin koko kroppaa.

    Siitä, mitä kirjoitit Pariisista, niin jaan niin nuo tuntemuksesi. Minäkin olen kokenut siellä juuri tuota samaa, että satojen ja tuhansien ihmisten elämät ja kokemukset virtaavat lävitseni. Mieletön tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että minulla on vielä muitakin Westön kirjoja lukematta!

      Poista
  4. Kiva kirjoitus kirjasta! Missä kuljimme kerran on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi lukea sitä. Katsoin siitä tehdyn elokuvan ja tv-sarjan (joka kai oli elokuva pätkittynä?) ja niistä pidin kovasti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Cilla! :) En tiennytkään, että tästä on tehty elokuva, se pitääkin nähdä, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!