maanantai 21. huhtikuuta 2014

Knut Hamsun: Nälkä


Hei kaikki, toivottavasti teillä on ollut ihana pääsiäinen! Itse olen risteillyt Tukholmaan ja ihmetellyt punaista auringonnousua laivan likaisesta ikkunasta, syönyt mämmiä ja suklaamunia vuoden tarpeisiin, tavannut ihania ihmisiä ja ennen kaikkea ihmetellyt noin joka toisessa lauseessani, että häh, mistä tämä kesä ilmestyi, miten on näin lämmintä, kuumaa, aurinkoista ja eikös nyt jäänyt joku vuodenaika välistä ja voi pojat, mikä ilma! Turussa mittari pyrki pariinkymmennen plusasteeseen ja alkuviikon lumihiutaleiset aamut Vaasassa alkoivat tuntui kummallisen etäisiltä. Olen rentoutunut niin, että tänään kun pitkästä aikaa aivoihini ilmeentyi jokin töihin liittyvä ajatus, oikein hämmästyin, että olenpa osannut rentoutua ja keskittyä elämästä nauttimiseen. Hiukan yli viikon päästä onkin sitten taas jo vappu, jolle toivon samanlaisia kesäisiä ilmoja.

Blogini on jäänyt aikamoiselle hunningolle, enkä taida oikeastaan enää edes haaveilla siitä, että saisin kirjoitettua kaikista niistä kirjoista, joista haluaisin kirjoittaa. Siitäkin, kun luin Knut Hamsunin Nälän, on jo kulunut melkein kolme viikkoa. Kirjoihin liittyvä dementiani on valitettava tosiasia. Kun kirja häipyy silmieni alta, siihen liittyvät muistikuvat katoavat jonnekin aivojeni Ö-mappiin ja niiden sieltä kaivaminen on työn ja tuskan takana. Hämmentävää tässä muuten on se, että muistikuvat eivät oikeasti katoa aivoista kokonaan. Näin viime viikolla kummallista unta Runotyttö-kirjoista, joita en ole lukenut ainakaan viiteentoista vuoteen. Hämmennyksen vallassa tehty googlauskierrokseni paljasti, että uneni tapahtumat olivat hyvin pitkälti kirjojen tapahtumia, mutta jos tässä valvetilassa olisi pitänyt kaivaa muistikuvia noista juonenkäänteistä, se ei olisi ikinä onnistunut. Väkisinkin sitä miettii, että mitä kaikkea tuolta aivoista oikein löytyisikään, jos osaisi sohaista kääntötalikon oikeassa kulmassa sopivaan kerrostumaan.

Nälästä päällimmäisenä mieleeni on jäänyt se, että se oli jollakin tapaa kummallisen raikkaan ja tuoreen oloinen teos. Omanlaisensa, yllättävän moderni ja kiinnostava. Vaikka Knut Hamsun on kirjoittanut pääteoksensa jo niinkin varhain kuin vuonna 1890. Siis lähestulkoon sata vuotta ennen tämän kirjabloggaajan syntymää, huisia. Nälässä köyhä kirjailija, joka minämuotoisena viittaa Hamsunin omiin kokemuksiin, etsii luovuuttaan, inspiraatiota ja rahaa vuokraan hirvittävän nälän riivaamaana. Nälkä ei vaikuta ainoastaan kirjailijan vatsaan ja fyysiseen jaksamiseen. Se sekoittaa kirjailijan pään, ajaa tämän kummallisiin aatoksiin, niin nauruun itkuun kuin humalaa muistuttavaan mielipuolisuuteenkin. Nälkä on kaiken keskiössä, se on noidankehä johon kaikki ajatukset aina päätyvät, ja joka hallitsee niin kirjalijan kuin kirjan lukijankin ajatuksia.

Nälkä ahdistaa, mutta myös vapauttaa. Se kokoaa henkiset ahdingot fyysiseksi ja antaa selityksen, motiivin ja päämäärän kirjailijalle. 1800-luvun lopun Norjan taiteilijaelämä oli ainakin minulle hyvin vieras ajatus. Yleensä boheemiin elämäntapaan ja taiteilijoiden köyhyyteen ja kurjuuteen yhdistää vain Pariisin ja kenties New Yorkin. Näkökulma oli minulle hyvin tuore ja yllättävä. Tuoretta oli myös Hamsunin tapa kirjoittaa, kuvailla ja kuljettaa tarinaansa eteenpäin. Tajunnanvirtamainen teksti kuvasti upeasti nälän aiheuttamia aistimuksia ja ahdistavasta aiheesta huolimatta kirjassa oli jotakin keveää, toiveikasta ja iloistakin.

Hiukan nyt harmittaa se, että Nälkään liittyvistä muistoistani on osa jo kadonnut. Suosittelen kirjan lukemista kuitenkin hyvin lämpimästi. Ja samoin suosittelen lukemaan ainakin SuvinJoken ja Elegian bloggaukset kirjasta.

Osallistun kirjalla 14 nobelistia -haasteeseen.

Kirjailija: Knut Hamsun
Kirja: Nälkä
Alkuperäinen kirja: Sult
Sivumäärä: 170
Arvostelu: ★★★

6 kommenttia:

  1. Tämä onkin lukupinossa seuraavana, en malta odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sitäkin bloggausta odotellessa siis :)

      Poista
  2. Tuo ajoittainen kepeys oli kyllä yllätys, aiheensa puolesta kirja olisi voinut olla paljon synkempikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja ehkä juuri sen takia tämä on niin klassikkomaineensa ansainnut.

      Poista
  3. Minulle kirja ei kolahtanut yhtään. Se oli onneksi lyhyt, mutta tuntui paljon pidemmältä :/

    Olen yrittänyt kirjoittaa ajatuksia kirjoista jo lukemisen lomassa, koska muuten ne unohtuvat, mutta välillä se vain jää ja tälläkin hetkellä pöydällä odottaa neljä kirjaa postaustaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on olemassa ihan vihko sitä varten, että kirjottaisin ylös kirjojen tuomia ajatuksia heti, mutta kuten arvata saattaa, aika tyhjänähän tuo vihkonen on pysynyt... Harmi ettei kolahtanut, mutta tosiaan, lyhythän tämä oli ainakin :)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!