torstai 17. heinäkuuta 2014

Tuomas Kyrö: Liitto

Liiton kuvituskuvaksi pääsi maailman kaunein hääkimppuni, joka oli käytössä elokuussa lähes kolme (no huh!) vuotta sitten.

Huhuu, onko täällä ketään? Täällä nimittäin ollaan taas, vaikkakin järkyttyneenä siitä, että olen heinäkuun aikana lukenut vain yhden kirjan. Sitäkään en oikeastaan edes lukenut, sillä kuuntelin tämän Tuomas Kyrön Liiton äänikirjana. Lukuaikaa ei näillä näkymin ole tulossa ennen elokuuta, joten saa nähdä, milloin taas palailen blogiinikaan. Toivottavasti kuitenkin vielä heinäkuun aikana, vaikka lähestyvä muutto onkin kuin kaiken ajan itseensä imevä ankeuttaja.

Olen aiemmin pitänyt Kyröä synonyyminä mielensäpahoittajalle siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole lukenut häneltä mitään muuta. Pidin Kyröä puhtaasti huumorimiehenä, toki syvällisenä sellaisena. Liitto olikin yllättävän synkkä, jonka vuoksi vähän jopa petyin kirjaan. Minä kun odotin jotakin kevyttä, mielensäpahoittajamaista. Kuitenkin ennakkoasenteista selvittyäni ja hieman aikaa kirjaa pohdittuani minun on todettava, että Kyrö taitaa sittenkin olla parhaimmillaan tällaisessa aidommassa, elämän nurjempiakin puolia yhteenkokoavassa kerrontakirjallisuudessa.

Liitto sijoittuu ajallisesti 1930-luvulta 1950-luvulle. Vuosia luonnehtivat tietenkin sodat, mutta sodasta huolimatta kirjan pääteemat pyörivät kuitenkin ihmisten tavallisen elämän ympärillä. Kyrö tiivistää nasevalla ja ytimekkäällä kielellään ihmissuhteiden vaikeuden, parisuhteen kiemurat, ankaran perheen ja yleisesti päivittäisen elämästä hengissä selviämisen hyvin inhimilliseen ja aidontuntuiseen pakettiin. Kirja sopi erityisen hyvin kuunneltavaksi äänikirjaksi, sillä siinä vaihtelevat kertojat tuli väkisinkin tunnistaneeksi. Toisinaan hitaammanpuoleisena oivaltajana en olisi välttämättä heti tajunnut, kuka kirjan hahmoista puhui milloinkin.

Kirjan parasta antia oli ehdottomasti sen hahmojen aitous. Etenkin kirjan miespäähenkilö Urho oli niin hidas, jäyhä, saamaton, mutta kuitenkin hyväntahtoinen, että ei voi kuin ihailla Kyrön taitoa saada paperille ylös näin aitoja tyyppejä. Hitleriä ihaileva Anna taas on kaikessa kärjistyksessään samalla sekä huvittava että sydäntäsärkevä.

Sydän sai tosiaan särkyä useamman kerran liittoa kuunnellessa. Lapsikuolleisuuden kulta-aika järkytti ja mielestäni liiallinen kurjuus teki kirjasta toisinaan hieman epämiellyttävän. Kuitenkin se oli niin aito, oivaltava ja sen kieli oli niin vaivatonta, että kirjan kuunteleminen oli lopulta nautinto. Rankoista aiheista huolimatta sain Liittoa kuunnellessa muutaman kerran myös naurahdella. Ehkäpä Liiton lumo onkin siinä, että se oli kuin elämä itse: toisinaan lähes sietämättömän rankkaa, tarkoituksetonta ja vaikeaa, mutta silti joskus yllättävänkin huvittavaa ja palkitsevaa.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Kirjabingossa laitan rastin ruutuun kohtaan "Kotimainen kirja".

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kirja: Liitto (2005)
Mistä hankittu: Elisa Kirja
Arvostelu: ★★★★

4 kommenttia:

  1. Voi minkä kirjan oletkaan lukenut! Minäkin kuuntelin tämän äänikirjana ja pidin tosi paljon! Tämä on mielestäni ehdottomasti Kyrön paras kirja ja minua harmittaa että hän on ehkä vähän jäänyt hauskan miehen maineen vangiksi. Se on ihan totta, että jos odottaa hauskaa kirjaa, saattaa pettyä Liittoon, mutta silti soisin ihmisten tutustuvan enemmän tähän vakavaan Kyröön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan yllättynyt, että tämä on ajalta ennen mielensäpahoittajia, enkä yhtään tiennyt, että Kyrö osaa olla näin vakava, syvällinen ja taitava. Toivon minäkin, että suurikin yleisö innostuisi Kyrön tästäkin puolesta.

      Poista
  2. Minullekin oli yllätys huomata, että Kyrö on kirjoittanut muutakin kuin (mainiota) huumoriaan. Taitava kirjailija joka tapauksessa, kun järkytyksestä yli pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan taitava, jäi hinku lukea pian lisää Kyröä (muutakin kuin uusimman mielensäpahoittajan).

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!