lauantai 9. tammikuuta 2016

Laura Lindstedt: Oneiron


Minulle kävi niin hassusti, että rakastuin. Olin heti aluksi hiukan ihastunut, välillä vähäsen varautunut, mutta lopulta aivan myyty. Luin nimittäin Laura Lindstedtin Oneironin, joka voitti Finlandia-palkinnon loppuvuodesta. Kun kirjan kokee voimakkaalla tunteella, on aika turhaa edes yrittää kirjoittaa siitä analyyttisesti ja älykkäästi. Olkoon tämä siis ihan puhdas fanituspostaus siitä, miksi Oneiron oli upea kirja ja mieletön aloitus tälle vuodelle.

Oneiron on outo. Heti ensimmäisillä sivuilla lukija hämmentyy ja huomaa olevansa jonkin eriskummallisen äärellä. Outous jatkuu läpi tarinan. Sen hahmot ovat kummallisia, sen tapahtumat vielä kummallisempia. Ja minähän rakastan kaikkea kummallista!

Oneiron on mystinen. Silkkaan outouteen sekoittuu mystisyyttä, jonka verhon taakse lukija koittaa kurkistaa. Aivot saavat töitä ja sydän ottaa ylimääräisiä lyöntejä.

Oneiron on uudenlainen. En ole ikinä lukenut mitään vastaavaa. Teos on uudenlainen niin teemansa, rakenteensa kuin kielensä puolesta.

Oneiron ei ole helppo. Oneiron on vaikea hyvällä tavalla. Se on haastava, viisas, ahdistava ja raju. Lukija ei todellakaan pääse helpolla.

Oneiron on inspiroiva. Oneiron saa lukijansa pohtimaan syvällisiä. Se hämmentää, herättää kysymyksiä, ajaa lukijan välillä jopa googlen äärelle. Se herättelee aivoissa hermoyhteyksiä, joita sinne ei ole ennen syntynyt ja kannustaa omaan ajatteluun.

Oneiron on runsas. Oneironissa on aivan hirveästi kaikkea. Siinä on valtavasti yksityiskohtia, asiaa ja tunnetta.

Oneiron on ihana. Fantastinen, ihana kirja. Suosittelen kirjaa lämpimästi niille, jotka ovat valmiita erikoiseen seikkailuun ja mahdollisesti, kenties jopa todennäköisesti, myös rakastumaan kirjaan.



"Niin alkoi Rosan ääni soida tilassa. Se soi ambulanssissa ja sittenkin jossain muualla, se soi liikkeessä, mutta ei sairaalaa lähestyvässä autossa, se soi rytmissä joka alkoi huojuttaa Ninaa, Wlbgisiä, Shlomithia, Ulrikea, Polinaa ja Rosa Imaculadaa. Syke tarttui hauraaseen melodiaan ja syötti sekaan ikiomia synkooppeejaan, mutta ei tuhonnut laulua, ei turmellut ääntä joka oli joskus kauan sitten lohduttanut pikku Rosaa, sitten pikku Davia ja joka nyt lohduttaisi Ninaa, pikku Ninjuskaa. Ninaa jonka oli kerättävä kaikki rohkeutensa ja uskallettava lähteä." s. 356.

Kirjalija: Laura Lindstedt
Luettu kirja: Oneiron. Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista.
Kustantaja: Teos 2015
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivumäärä: 439
Mistä hankittu: Joululahja
Arvostelu: ★★★★★

14 kommenttia:

  1. Kyllä vaan, hieno, outo, upea, kaikkea. Viime vuoden huippuelämyksiä, joka jää pitkäksi aikaa kytemään mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneironin tulen varmasti muistamaan aina. Kunpa tällaisia kirjoja olisi enemmän!

      Poista
  2. Olet löytänyt hyvät adjektiivit Oneironin kuvaamiseen. Kyllä, kaikkea tuota on Oneiron!

    VastaaPoista
  3. Oneironissa oli minustakin hienoa kirjan inspiroivuus. Se herättää ajatuksia ja kysymyksiä sekä kasvattaa tiedonjanoa. Tarina ja henkilöt pompsahtelevat vieläkin mieleeni silloin tällöin, vaikka lukemisesta on kohta kuukausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta, kun romaani antaa niin paljon ajateltavaa ja jää elämään mieleen.

      Poista
  4. <3

    Juuri näin. Tämä oli minun tämän vuoden ensimmäinen luettu ja jos vastaan tulee parempi, niin HUH HUH. Todellakinen pommi tämä kirja. Ja kaikki tuo mitä sanoit on niin totta. Ja ei tämän äärellä sanat riitä, niin hyvä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vettä pohjat heti vuoden ensimmäisinä päivinä, tuli asetettua aika korkea rima muille vuoden kirjoille ;)

      Poista
  5. Olet kirjoittanut hyvin, vaikka olen lähes kaikesta eri mieltä. Ihan kuin olisimme lukeneet eri kirjan. Olisin lopettanut Oneironin kesken, ellei kirjoituskurssillani olisi sovittu, että luetaan se joulutauon aikana.
    Runsaus on ainoa, mistä olen samaa mieltä, mutta se tarkoittaa minulle sitä, että kirjoittaja ei ole malttanut luopua mistään. Osa faktatiedoista esim. vaikuttaa minusta vain työmateriaalia, joka olisi saanut jäädä lopullisesta versiosta pois.
    Minulle tämä kirja syötti kaiken valmiina ja oli siten pikemmin helppo kuin vaikea.
    Se olotila, mikä oli tarkoitettu mystiseksi ja oudoksi, oli minusta jotenkin vaivaannuttavan koominen ja tuntui tekemällä tehdyltä. Minua kirja ei siis vienyt mukanaan.
    Naisten elämä olisi ollut kiinnostavaa luettavaa ilman sitä välitilassa mukkelehtimista.
    Siis näinkin tämän voi kokea - sinusta varmaan ja kaikista toisin kokeneista - outoa ja uskomatonta. Ei mahda mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Marjatta! Ihan mahtavaa lukea eriävä mielipide, piristävää tässä hehkutuksen ilmapiirissä. Ymmärrän tavallaan hyvin toisenlaisen näkemyksen. Jos olisin jäänyt miettimään Oneironia tarkemmmin ja älyllisemmin, en ehkä olisi pitänyt siitä niin paljon. Nyt se oli enemmänkin sellainen kevyt, leijuva fiilistelykokemus. Koin kirjan koko ajan voimakkaasti tunteella ja siksi pidin siitä niin paljon.

      Poista
  6. Hienoja adjektiiveja! Oneiron on niin paljon.

    VastaaPoista
  7. En ole tätä kirjaa lukenut, mutta pitänee tutustua. Upeita nämä sinun valokuvasi! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon :) Mietin pitkään jaksanko raahautua pakkaseen kuvaamaan, mutta kyllä ulkona vaan saa niin paljon kivampia kuvia. Ja kirjaa suosittelen erittäin lämpimästi!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!