sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Sunnuntain messutunnelmia

Yhdet päiväunet takana ja mietin juuri, pitäisikö mennä vielä toisille. Kohta tosin voi mennä jo yöunille. Messuilu siis vei voimat, eikä ihme. Kolmen päivän kirjallinen ilotulitus, mielenkiintoiset kirjailijahaastattelut, tungos ja hälinä kuormittavat henkisesti ja fyysisesti. Olen ennenkin verrannut kirjamessuviikonloppua jouluun ja tosiaan, olo on ihan kuin joulun jälkeen: onnellinen, väsynyt ja samaan aikaan surullinen siitä, että pitkään odotettu viikonloppu on ohi, mutta kuitenkin salaa onnellinen siitä, että nyt voi palata arkeen ja seuraaviin messuihin on aikaa vuosi (paitsi Helsingin messuthan ovat jo neljän viikon päästä).


Aloitin messuaamun Otavan lukupiirissä ihanan ihanan ihanan Enni Mustosen kanssa. Puolitoistatuntinen kului kuin siivillä. Myöhäisromaanikot-lukupiiri johti keskustelua, enkä voinut olla hiukan ihmettelemättä sitä, että lukupiiriläiset eivät kuulemma olleet lukeneet muita Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan osia kuin Ruokarouvan.

Oli ilo kuunnella Mustosen kerrontaa romaanien syntyprosessista ja kaikesta siitä valtavasta taustatyöstä ja lähteiden penkomisesta. Rakkaus historiaan ja sen tutkimiseen näkyy kirjailijattaresta ja hänen kirjoistaan niin poikkeuksellisella tavalla, että ei voi olla itsekin innostumatta. Olen seurannut jo pitkään Syrjästäkatsojan tarinoiden facebook-sivuja, jonne Mustonen (Manninen) lisää linkkejä taustatarinoihin ja olen oppinut paljon sellaista, josta en ennen ole tiennyt. Rakastan itsekin vanhoja karttoja ja valokuvia ja paikkoihin sidottu jännittävä (lähi)historia saa ihoni kananlihalle.


Hovimäkeäkin keskustelussa sivuttiin ja minun piti ihan Wikipediasta tarkastaa, että olin 12-vuotias, kun sarja alkoi. Pidin sarjasta valtavasti ja sarjan jo päätyttyä teini-ikäisenä ahmin eräänä kesänä kaikki kirjat putkeen ja yöt sitten vietin piikatyttönä kartanossa. Olen aina ajatellut, että olen syntynyt henkisesti väärällä vuosikymmenellä ja ehkäpä se on syy, miksi rakastan niin paljon Syjrästäkatsojan tarinoitakin. Ihanaa olikin kuulla se, että viisiosaiseksi aiottu sarja saattaakin kasva kuusiosaiseksi. Seuraavaa osaa en taas malttaisi odottaa lainkaan, sillä siinä on pääosassa Kirsti, joka pääsee seikkailemaan aina Pariisiin asti.


Messukiertelystä väsyneet jalkani eivät laittaneet yhtään vastaan sitä, että menin odottelemaan Riikka Pulkkisen haastattelua Agricola-lavalle. Ennen Pulkkista vuorossa oli Raija Oranen, josta en oikeastaan tiennyt yhtään mitään, mutta jonka kirjoista kiinnostuin haastattelun perusteella. Haastattelu oli oikeastaan hauska jatkumo Mustosen haastattelulle ja Orasen Ackté!-romaanin päähenkilö Aino Acktéhan esiintyy myös Mustosen Emmännöitsijässä, kun Edelfelt maalasi laulajattaresta kuuluisaa taulua.

Olen erittäin samaa mieltä kuin Mustonen ja Oranen siitä, että historiallinen romaani on genrenä erittäin tärkeä. Historian ymmärtäminen olisi tärkeää ja historiaa ei todellakaan saisi unohtaa. Tämän aamupäivän johtopäätöksenä totesin, että en aio jatkossakaan lukea niitä suurmiesten päiväkirjoja tai kuivakoita historiikkeja, mutta historiallisen ja faktoihin perustuvan laadukkaan romaanin lukemista aion harrastaa tulevaisuudessa huomattavasti enemmän.


Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma pitää lukea, siitä vakuutuin haastattelun perusteella. Kirjamessujen huono (noi ei oikeasti) puoli piileekin siinä, että jo valmiiksi mahdottoman pitkä lukulista paisuu entisestään ja varausmäärät kirjastoon sen kuin kasvavat. Tähän kirjaan näyttää olevan kirjastossa 144 varausta eli hetki menee ennen kuin saan sen käsiini. Mikä on tietysti ihan hyvä, niin ehdin lukea muita jonossa olevia sitä ennen pois.


Pulkkisen jälkeen lavalle nousi Tommi Kinnunen, jonka Lopotin kuuntelin juuri äänikirjana ja aion blogata siitä mahdollisimman pian. Kinnunenkin lupaili, että Neljäntienristeys ja Lopotti saavat vielä joskus jatko-osan, mahtavaa! Kirjabloggaajat mainittiin muuten tässäkin haastattelussa, kun haastattelija Anna-Riikka Carlson totesi, että monet bloggaajat olivat hieman kauhulla odottaneet, täyttääko Lopotti odotukset, kun Neljäntienristeys oli niin upea. Kinnunen totesi siihen, että onpa hyvä, että paineet oli ulkoistettu, että hänen itsensä ei ole niitä tarvinnut kokea. Kinnusen kirjoissa minua ihastuttaa ennen kaikkea niistä henkivä kotiseuturakkaus, rakkaus paikkaan ja juuriin. Eipä muuten ollut tämän viikonlopun ainoa kirjalijahaastattelu, jossa nämä teemat olivat esillä!

Minähän muuten pidin lupaukseni, enkä ostanut yhtään kirjaa. No, ilmaiseksi saatujahan ei lasketa. Yksi myyjä nimittäin ei halunnut viedä kirjoja enää mukanaan ja jakoi kaiken ilmaiseksi. Eihän tuollaista tarjousta voi jättää käytämättä, joten messusaalis kasvoi vielä Alexandre Dumas'n Kamelianaisella, Agatha Christien Rikos yhdistää -pokkarilla sekä Kaari Utrion Pirita Karjalan tytär -romaanilla.

Kahden aikaan totesin, että messut olivat tältä vuodelta tässä ja poistuin messuilta uskomattomaan auringonpaisteeseen. Keskustassa minulla oli aikaa ylimääräinen kaksikymmentäminuuttinen ennen bussini lähtöä. Kiipesin Samppikselle ihailemaan väriloistoa. Oi Turku rakkaani, olet niin kaunis! Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä erittäin onnistunut messuviikonloppu.



4 kommenttia:

  1. Itsekin kävin messuilla ja minulle jäi lähinnä markkinatoritunnelma, vaimolle, joka kierteli myös oli tullut ylättäen sama tunnelma. Emme useinkaan ole messuista samaa mieltä.
    Historiallisella romaanilla on ystävänsä, itse en kuulu siihenkään joukkoon. Lisäksi historian ns. ekstrapolointia vastustan viihteellisessä mielessä, parodiaa ehkä en.
    Hovimäki sarjasta sen sijaan pidin ja kuvausmaisematkin ovat tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä siellä markkinameininkiäkin löytyi ja hälinä oli välillä liian kovaa. Onneksi kuitenkin ohjelmaan syventyminen auttoi. Historiallisessa romaanissa on vaaransa, mutta tämänkaltainen (juuri vaikkapa tuo Hovimäki) historian elävöittäminen on kovasti mieleeni.

      Poista
  2. Sinun messutrilogiasi ovat aina niin hauskoja. <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!