lauantai 10. elokuuta 2013

Ian McEwan - Lauantai

Tämän kirjan lukeminen ei ollutkaan mikään suoraviivainen pötkötetään sohvalla jalat ylhäällä ja iltaisin ennen nukahtamista  muutama sivu -kokemus. Lainasin tämän Vaasan kirjastosta, kun mieleni teki välillä taas haastaa itseäni (olen ennenkin kertonut McEwan-tuskastani) ja koska Leena Lumi suositteli sitä seuraavaksi valinnaksi Sovitus-postauksen yhteydessä, kun voivottelin miten raskas ja kummallinen McEwan tuntuu keskimäärin olevan.

No, kirja oli yhä kesken ennen heinäkuun loppua, jolloin minä lähdin Vaasasta kotiin lomailemaan, niin kirja piti palauttaa. Kävin kuitenkin heti ensimmäisenä lomapäivänä hakemassa sen Turun kirjastosta eli lopetin siis fyysisesti eri kirjan kuin minkä aloitin, heh. Kirjaa on luettu siis niin Vaasassa, Turussa kuin lomamatkalla Ruotsissakin. Tällä hetkellä taas bloggaan Mikkelistä, johon olen ajautunut rokkailemaan viikonlopuksi (suuri rakkauteni System of a down sunnuntaina, en malta odottaa!). Sain luettua kirjan loppuun viime lauantaina joten bloggaus sopiikin hyvin suorittaa näin viikon päästä lauantaina.

Jossakin vaiheessa lukuprosessia, kun luettuja sivuja oli takana noin kaksisataa, mieheni kysyi, onko hyvä kirja. Vastasin tuohtumusta äänessäni jotakin sen suuntaista, että tässä piti tapahtua jotakin painajaismaista mutta tähän mennessä ei ole tapahtunut yhtään mitään ja ne vaan jauhaa ja jankkaa kaikesta tylsästä. Sitä painajaismaisuutta sainkin odottaa aina teoksen loppupuolelle saakka. On pakko myöntää, että McEwanin juonenkehittely oli miellyttävää, yllättävää ja mukaansatempaavaa, siis juuri siellä kirjan loppupuolella. Muuten terrorismiviittaukset ja pohdiskelut ja muu älykäs kikkailu sai minut vain haukottelemaan. Viisaampi lukija olisi varmasti arvostanut hienovaraista tunnelman luomista ja kasvattamista kaiken maailman nyansseineen, mutta minä vain pyörittelin silmiäni ja vähän väliä ajattelin McEwanista, että voi mikä tekotaiteellinen pompöösi.

Kirjan päähenkilö on keski-ikäiseen tyyliin rapistuva, mutta aktiivinen neurokirurgi Henry Perowne. Hän elelee ylemmän keskiluokan tavallista rauhallista elämää, pelaa squashia, tykkää vaimostaan ja leikkelee työkseen ihmisten aivoja. Ja sitten, tosiaan vasta noin kolmen sadan sivun jälkeen, hän tulee sotkeutuneeksi painajaiseen, joka järkyttää koko hänen perhettään ja aiheuttaa moraalisia pohdintoja.

Oikeastaan tätä tekstiä kirjoittaessa minulle tulee vähän tyhmä olo. Nimittäin mitä enemmän kirjaa pohdin, sitä paremmin tajuan, että se oli oikeasti erittäin taitava kirja kaikkine kikkailuineen ja viittauksineen. Tyhmä olo minulle tulee siksi, että en pitänyt kirjasta, ehken edes halunnut pitää, mutta silti minun on tunnustettava sen ehdoton nerokkuus. Teoksen parasta antia on Perownen tylsän ja lössähtäneen pinnan alla kytevä raivo ja kapina sekä kuvaukset aivoista, niiden leikkauksista ja neurologisesta toiminnasta. Terrorismi, pelko ja aivot yhdistyivät hienona kokonaisuutena luoden teokselle jollakin tavalla esseemäisen, vahvan taustan.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että teos oli liian hitaastikäynnistyvä ja sisälsi liian paljon eri vivahteita ja viittauksia. Sen verran suostun kuitenkin joustamaan, että pyydän McEwanilta anteeksi sitä, että kutsuin häntä tekotaiteelliseksi pompöösiksi. Parempi olla sovussa, kun listalla on vielä neljä lukematonta McEwanin teosta.


Kirjailija: Ian McEwan
Luettu kirja: Lauantai (suom. Juhani Lindholm)
Alkuperäinen kirja: Saturday
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2003
Sivuja: 393
Mistä hankin: Vaasan pääkirjastosta ja uudelleen Turun Nummen kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Vaasassa puistossa, Turussa kotona, Tukholma-Åre automatkalla heinä-elokuussa
Arvostelu:


8 kommenttia:

  1. Bravo! Vähän suopeampaa kuin edellinen;) Olet vaativa lukija ja nyt en tiedä, mitä sinulle ehdottaisin, mutta odotan innolla seuraavaa Ian McEwan postaustasi. Ikinä ennen en ole kuullut kenenkään ikävystyvän tämän brittikirjailijan seurassa, mutta sain kerran haukut, kun olin mennyt kehumaan 'niin kauheaa' kirjaa kuin McEwanin Sementtipuutarha;) Joku oli siis vähän järkyttynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh olen lukenut arvioita Sementtipuutarhasta ja mietin että ehkä sen parissa en sentään voisi kyllästyä;) Ehkäpä se onkin seuraava valintani, näyttääpä sekin löytyvän listalta.

      Poista
  2. Jälkeenpäin ajateltuna Henry oli kyllä kiehtova hahmo kaiken vihansa alla. Mutta jestas mitä jaarittelua! Ei missään nimessä saa kertoa kansiliepeessä, että on tulossa jotain painajaismaista, jos sitä saa odottaa 300 sivua

    Hyvä teksti, olen aika pitkälti kanssasi samaa mieltä, jopa McEwanin kanssa uudelleen yrittämisessä (kröhöm..) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei saisi kirjoittaa mitään tuollaista takakanteen! Ehkä pitäisi oikeasti lopettaa takakansiesittelyiden lukeminen, siitä ei ole yleensä seurannut mitään hyvää.

      Poista
  3. Minun mielestäni tämä taas oli vallan mainio kirja, mutta tiedostan jaarittelun olemassaolon. Se vain on Ian McEwanin tyyli, joten osasin varautua siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vaan ymmärrä miten tällainen jaarittelija voi olla niin suosittu :D

      Poista
  4. McEwanit ovat minullekin ikuinen päänvaiva. En kestä niitä, kirjat ovat tylsiä ja silti huomaan palaavani kirjailijan luo ja tajuavani kyllä, miksi näistä pidetään. Vaikka ehkä vähän olen tympääntynyt kirjojen kaavamaisuuteen. Hidas, tylsä alku ja lopussa kaadetaan niskaan kaikki.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!