torstai 19. joulukuuta 2013

Charlotte Perkins Gilman: Keltainen seinäpaperi

Eksyin taas lueskelemaan Goodreadsin keskusteluja, kun mieleni teki lukea jokin novelli ja halusin selvittää, onko minulla vielä listalla lukematta novelleja. (Ketä muka huijaan, sisäinen suorittajani tahtoo vaan saada vedettyä listalta yli mahdollisimman paljon kirjoja ja mitä lyhyempi, sen nopeammin pääsee siirtymään seuraavaan kirjaan). Löysin keskustelusta maininnan Charlotte Perkins Gilmanin novellista Keltainen seinäpaperi (The Yellow Wallpaper) ja kiinnostuin. Kyseinen novelli on suomennettu ja julkaistu kokoelmassa Keltainen seinäpaperi ja muita kirjoituksia (suom. Ville-Juhani Sutinen).

Gilman on kuuluisa (vaikken minä koskaan ennen ollut kuullutkaan hänestä) yhdysvaltalainen feministi, joka kirjoitti monipuolisesti esseitä, novelleja sekä romaaneja. Hän pohdiskeli teksteissään sukupuolien ja inhimillisyyden piirteitä ja hänen kirjoituksensa ovat hyvin filosofisia, oivaltavia ja monitasoisia. Gilman eli 1860-1935 ja hänen kirjoitustensa teemojen onkin sanottu olevan aikaansa edellä. Tämän minulla lainassa olleen, Savukeidas-kustannuksen julkaiseman teoksen takakannessa sanotaan, että "niminovelli Keltainen seinäpaperi on ensimmäinen kuvaus sorretun naisen vajoamisen raastavan mielisairauden partaalle". Oli se sitten kieliopillisesti oikein tai ei, novellin luettuani allekirjoitan etenkin sanan raastava. Hyvällä tavalla raastava.

Luin Keltainen seinäpaperi -novellin yhtenä rupeamana eräänä iltana, kun olin jo hyvin väsynyt, mutta luin sängyssä vähän aikaa ennen nukahtamista. Väsymyksestä huolimatta minun oli pakko lukea novelli loppuun, sillä se oli niin vangitseva, voimakas ja pelottavakin.

Tarinan päähenkilö, nainen, kärsii masennuksesta. Voimakkaasta, ehdottomasti hoitoa vaativasta ja riipivästä masennuksesta. Masennusta isompi ongelma on kuitenkin se, että naisen aviomies ei ymmärrä masennusta, ei usko naisen olevan lainkaan masentunut. Mies uskoo, että nainen teeskentelee, laiskottelee ja kohtelee naista kuin tämä olisi lapsi, eikä kuten vaimoa tulisi kohdella. Nainen koittaa toipua ja levätä huoneessa, jossa on keltainen seinäpaperi. Mitä enemmän aikaa nainen käyttää huoneessa, sitä enemmän tuo seinäpaperi alkaa sotkeutua hänen ahdistuneisiin ajatuksiinsa ja nainen projisoi mielikuvituksessaan olevia hirveitä ahdistustiloja ja mielisairauden oireita tuohon tapettiin. Tapetti elää, sen alla on ryömivä nainen, joka pyrkii pois.

Tapetti on naiselle samaan aikaan sekä ainut mielenkiinnon kohde ja toivo pelastumisesta että hirveä ja pelottava, uhkaava asia. Nainen alkaa hieman pelätä myös omaa miestään, miestään joka ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää. Novellin tunnelma on vahva, ummehtunut, uhkaava ja, todellakin, raastava. Gilman kuvaa erittäin taitavasti naisen mielisairautta ja onnetonta, turhauttavaa avioliittoa. Vertauskuvat ovat osuvia, teemat sellaisia, että ne ovat aina ajankohtaisia ja novelli on ollut julkaisuvuotenaan 1892 ehdottomasti aikaansa edellä ja toiminut uraauurtavana teoksena. Hieno novelli, joka sai minut suhtautumaan hyvin kieroutuneesti ja epäileväisesti kaikkiin keltaisiin tai edes kellertäviin seinäpapereihin.

Kirjailija: Charlotte Perkins Gilman
Luettu novelli: Keltainen seinäpaperi
Alkuperäinen novelli: The Yellow Wallpaper
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1892
Sivumäärä: 28
Mistä hankittu: Vaasan pääkirjasto
Missä ja milloin luettu: Eräänä joulukuisena iltana 2013
Arvostelu: 

9 kommenttia:

  1. Kyllä! Kieltämättä aika harvasta listalta lukemastani kirjasta voin sanoa täydestä sydämestä, että jokaisen tulisi lukea se, mutta tämä oli sellainen. Ihan mahtava uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista
  2. Tämä on yksi hienoimmista novelleista, joita olen lukenut. Nyt kun luin sinun kuvaustasi Keltaisesta seinäpaperista menin aivan kananlihalle, koska tekstisi kautta novelli heräsi niin voimakkaasti eloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän novellin tulen varmasti muistamaan lopun ikääni, niin hieno ja voimakas se oli.

      Poista
  3. Kuulostaa kiinnostavalta. Enpä ollut kirjailijattaresta kuullut minäkään.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava aihe, itselläni ollut jo pari viikkoa lukupinossa mutta vielä en ole saanut aikaiseksi lukea. Toivottavasti tänä viikonloppuna ehtisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ja tämä on vieläpä hyvin nopeasti luettu.

      Poista
  5. Keltainen seinäpaperi tulee muuten näyttämöversiona ensi-iltaan 30.1.14 Turun TEHDAS Teatterissa. Toivottavasti voin linkittää tätä tekstiäsi esityksemme Facebook-sivulle aihetta valaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, pitääpä ehdottomasti tulla katsomaan! Ja oikein mielellään saa linkittää, pitääpä itsekin tulla tykkäämään teidän Facebook-sivuistanne :)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!