tiistai 28. tammikuuta 2014

Tammikuun kuukauden klassikko: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)

Soundtrack: Indica - Scarlett


Esittelyyn pääsee nyt ensimmäinen kuukauden klassikko -haasteeni kirja, Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Seuraavien kuukausien klassikot voi käydä katsomassa täällä.

Tuulen viemää yllätti minut täysin. Se oli paljon suurempi, kauniimpi, eeppisempi ja koskettavampi kuin olisin osannut arvata. Yllätyin myös sen juonesta, joka jälleen kerran todisti uskomatonta paikallisdementiaani, joka kohdistuu leffojen ja kirjojen juonen unohtamiseen. Siitä ei ole montakaan vuotta, kun näin Tuulen viemää -elokuvan, mutta en muistanut lukiessani siitä oikeastaan mitään ja yllätyin kirjan juonenkäänteistä. Sinänsä ihan mukavaa! Tunnelmat jäävät mieleeni voimakkaasti, mutta itse tapahtumat unohtuvat. Tuo unohtelu oli tärkein syy siihen, miksi alunperin perustin tämän bloginkin. Enhän tahdo lukea tuhatta yhtä kirjaa vain huomatakseni muutaman vuoden päästä, etten muista niistä juuri mitään.

Tuulen viemää oli kiehtova sekoitus romantiikkaa, sotaa, kasvutarinaa ja ajankuvaa. Sen päähenkilö Scarlett O'Hara on teoksen sielu, joka ei syyttä ole yksi kirjallisuuden historian tunnetuimmista ja ikimuistoisimmista hahmoista. Kirjan alussa hän on vain 17-vuotias tytönhupakko, jolle tärkeintä on miesten ihailu, kauniit puvut ja kaupungin kapein vyötärö. Scarlett on itsekäs, röyhkeäkin, mutta ennen kaikkea kovin nuori, kokematon ja ymmärtämätön. Hän tekee häikäilemättömiä ja ajattelemattomia ratkaisuja ja esimerkiksi päätyy naimisiin hyvin arveluttavista syistä peräti kolmesti. Scarlettin elämä olisi luultavasti jatkunut yhtä huikentelevaisena, pinnallisena ja hauskana, ellei kuvioita olisi tullut sotkemaan sisällissota.

Tarinan alussa sota on vain sana, joka liikkuu toisinaan huhuissa. Se on epämääräinen uhka, jonka ei uskota voivan toteutua. Yhtäkkiä se kuitenkin iskee, synkkänä ja uhkaavana, mutta ihmisten mielikuvissa nopeasti ohimenevänä, helposti voitettavissa olevana. Yksi taistelu vielä, niin jenkit sortuvat, uskovat etelävaltiolaiset. Sota kuitenkin yllättää kaikki. Se kestää, laajenee ja vaatii hirvittävän määrän miehiä. Suru-uutiset saavuttavat omaiset, lomilla olevien sotilaiden silmistä heijastuu epätoivo ja kauheuksia tapahtuu niin rintamalla kuin siviilissäkin. Tuulen viemää kuvaa sotaa upeasti kaikessa sen hirveydessään. Etenkin sen epätodellisuuden tuntu, miten vaikea ihmisten on uskoa, että sota koskettaa juuri heitä, tapahtuu juuri heille, on kuvattu koskettavasti. Huomaan nukkuneeni niillä(kin) historiantunneilla, joilla käsiteltiin Yhdysvaltain sisällissotaa, sillä asiat tuntuivat niin vierailta orjakysymystä lukuunottamatta. Muistinkin taas miksi pidän niin paljon historiallisista romaaneista: niistä voi oppia paljon uutta, vaikka tietoon tuleekin toki suhtautua varauksellisesti.

Junan viemää. Alan uskoa, että joissakin tapauksissa e-kirjat voivat olla käteviä.

Scarlett joutuu sodan myötä aikuistumaan ja vastuullistumaan. Se ei kuitenkaan onneksi tarkoita mitään tylsää ja epäaitoa kasvutarinaa bimbosta pyhimykseksi. Scarlett on hahmona rakastettavan inhimillinen ja epätäydellinen. Hän toimii itsekkäästi ja rahanahneesti, mutta pohjimmiltaan hän toimii niin kuin parhaaksi näkee niin itsensä kuin perheensä ja läheistensä puolesta. Scarlett on vahva, älykäs ja käyttäytyy kuin miehet, joten tietenkin hän herättää paljon pahennusta. Hän on mahtava ja kaikessa rosoisuudessaan samaistuttava hahmo. Kaiken murehtijana ajattelin omaksua häneltä ajatuksen, että vaikeiden asioiden ajattelua voi siirtää  huomiselle, sillä silloinkin on uusi päivä, jolloin voi olla enemmän voimia. Tärkein syy, miksi pidin Scarlettista ja samaistuin häneen oli kuitenkin hänen rakkautensa kotitilaansa Taraa ja sen punaista maaperää kohtaan. Hän on valmis tekemään mitä tahansa, jotta ei menetä Taraa, jossa on hänen juurensa. Minullekin, maalaistytölle, kotitila edustaa jotakin valtavan pysyvää, juurevaa ja merkityksellistä. Sen metsät, pellot ja savinen ja turpeinen maa ovat minulle aina rakkaita ja tärkeitä. Ymmärsinkin Scarlettia ja hänen motiiveitaan sen vuoksi hyvin ja liikutuin tuon tuosta.

Kiehtovaa romaanissa oli myös sen monitasoiset ihmissuhteet ja niiden kehittyminen. Etenkin näennäisen nyhverö Melanie kehittyy ja  kasvaa hahmona erittäin merkittävästi ja Scarlettin suhtautuminen häneen on rakenneltu hienosti ja psykologisen tarkkanäköisesti. Rhettin valloittavuudesta ja mahtavasta asenteesta nyt puhumattakaan.

Tuulen viemää oli monitasoinen, taitava, uskomaton ja yllättävä. Luin kirjan viimeiset sivut täpötäydessä junassa. Jos olisin lukenut ne yksinäisyydessä, olisin luultavasti itkenyt kovaäänistä vollotusitkua, ihan jo siitä hyvästä, että antoista, ihana ja pitkään kestänyt lukukokemus oli päättymässä. Tuulen viemää antaa varmasti paljon kaiken ikäisille (naisille?) ja minua oikeastaan harmittaa, etten ollut tullut lukeneeksi tätä aiemmin, sillä nuorempana olisin varmasti keskittynyt varsin eri asioihin kuin nyt. Tulen aivan varmasti kuitenkin lukemaan tämän uudestaan joskus vanhempana. Tuulen viemää on ehdottomasti ansainnut paikkansa kaikilla klassikkolistoilla.

Osallistun kirjalla Suketuksen Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.


Kirjailija: Margaret Mitchell
Luettu kirja: Tuulen viemää (suom. Maijaliisa Auterinen)
Alkuperäinen kirja: Gone with the Wind
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1936
Sivumäärä: 894
Mistä hankittu: Vaasan pääkirjastosta
Missä ja milloin luettu: Tammikuussa 2014
Arvostelu: 

26 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä kaikesta, mitä kirjoitit Tuulen viemää kirjasta! Olen lukenut sen monasti ja tulen vielä lukemaankin. Ostin myös sen jatko-osan, johon perikunta lopulta suostui ja se on kirjoitettu ihan Mitchellin henkeen: Lue ihmeessä myös Aleksandra Ripleyn Scarlett, niin saat tietää, mitä Scarlettille ja Rhettille lopulta tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. PS Minulle tuo paksu kirja junan penkillä on sitä maailmaa, josta haluan pitää kiinni. Sanon siis 'kiitos ei sähkökirjoille'. Jos taivaalta sataisi rahaa lähtisin matkalle Idän pikajunan kyydissä...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Leena Lumi! :) Voi minä lukiessani mietin, että tarinalle olisi ihana saada jatkoa, mutta en varmana lue toisen kirjoittamaa jatko-osaa (pyhäinhäväistystä!), mutta jos se kerran tekee kunniaa alkuperäiselle tarinalle... En sitä paitsi ole vielä ihan valmis luopumaan tuttavuudesta Scarlettin ja Rhettin kanssa ja Tuulen viemää -tunnelmasta.

    Minä istun junassa viikottain 2 x 4,5 h ja kävelen pitkiä matkoja rinkka selässä. Tavaraa olisi aika paljon vähemmän, jos mukana ei olisi aina muutama junakirja tai yksi tällainen jättiläinen. Mutta oikeasti, jos olisin tuossakin junassa lukenut e-kirjaa, ei tunnelma olisi ollut lainkaan sama ja eipä olisi jäänyt tuollaista hauskaa muistoa siitä, miten hihitytti kun mietin että kirjalle olisi pitänyt varata oma penkki. Junat ovat oikeastaan aika kivoja, etenkin vanhemmat junat, tätä en uskonut koskaan sanovani!

    VastaaPoista
  4. Haluaisin niin paljon lukea Tuulen viemää. Sen lukemiseen täytyisi vain varata sopiva hetki. Paksukaiset vievät aina aikaa, mutta tämä kuulostaa sellaiselta kirjalta, josta voisin pitää paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kesti kolmisen viikkoa saada tämä luettua, mutta tarina imi niin hyvin, ettei haitannut lukea sitä pätkissä. Uskoisin, että pitäisit tästä, toivottavasti löytyy pian sopiva rako paksukaiselle!

      Poista
  5. Tämä pitää kyllä ehdottomasti lukea jossain vaiheessa. Kuulostaa ainutlaatuiselta lukukokemukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä se tosiaan oli. Toivottavasti kirjan suhteen ei iske yhtä paha dementia kuin leffan...

      Poista
  6. Minulle Tuulen viemää ei aikoinaan ollut niin onnistunut lukukokemus. Pidin enemmän elokuvasta kuin kirjasta. Mutta ehkäpä näin vanhempana katselisin kirjaa eri kantilta ja se saattaisikin tehdä vaikutuksen. Toki olen kanssasi samaa mieltä että kirja on ansainnut paikkansa klassikkolistoilla. Ja kaikesta huolimatta Scarlett on suosikki romaanisankarittariani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti niitä kirjoja, jotka vaikuttavat aivan erilaisilta eri ikäisenä luettuna. Kannattaa kokeilal! Ja Scarlett oli kyllä yllättävänkin ihana sankaritar.

      Poista
  7. Ihana Tuulen viemää <3 Ihana on elokuvakin. Luin sen joskus vähän alle kolmekymppisenä, nyt on kai pakko tunnustaa etten ehkä enää jaksaisi ryhtyä urakkaan... Jatko-osasta ei jäänyt mieleen oikein mitään muuta kuin ettei se vetänyt vertoja Tuulen viemälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minulla on vielä muutama vuosi aikaa kolmeenkymppiin, jos sitä ennen saisi ahkeroitua näitä paksukaisia, jos sen jälkeen on vaarana että into lopahtaa? ;) Jatko-osa kiinnostaisi tavallaan, mutta saa nähdä uskallanko tarttua siihen.

      Poista
  8. Tätä en ole lukenut, mutta postaukseksi siivittämän ehkä uskallan jossain välissä kokeilla :)

    VastaaPoista
  9. Minäkin olen katsonut vain elokuvan, enkä lukenut kirjaa. Mutta niin moni varma taho on tätä suositellut lämmöllä, että kyllähän se pitää joskus lukea. Mutta onpa se järkäle! Hyvä postaus ja kiva kun luet klassikoita tämän vuoden, seuraan mielenkiinnolla :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos bleue! :) Suosittelen lämpimästi, eikä kannata pelästyä tuota ulkomuotoa. Kirja on toki paksu ja tekstiä on paljon sivulla, joten se on aika hidaslukuinen , mutta tarina vie mennessään.

      Poista
  10. Olen jo kaks kertaa aloittanut tän kirjan lukemisen, täytyy jossain kohtaa ottaa urakaks lukee kirja vihdoin loppuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, se on jännä miten joidenkin kirjojen kanssa käy noin! Ota kuukauden projektiksi, niin tulee hoidettua homma pois alta ;)

      Poista
  11. Ihana kirjoitus, olet saanut tiivistettyä hienosti Tuulen viemään tunnelman kaikessa laajuudessaan!

    Elokuvan olen nähnyt monesti ja kirjan sekä jatko-osan (Scarlett) ainakin kertaalleen, mutta olen pitkään suunnitellut uusintalukukierrosta. Kirjan päälinja on muistissani, mutta ne lukuisat juonenkäänteet ja yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Aion lukea myös Rhett-kirjan, jota kieltämättä odotan hieman jännityksen ja pelon sekaisin tuntein, mahtaako siinä olla jälkeäkään Mitchellin luomasta tunnelmasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Villis :) Olin yllättynyt siitä, että kirjassa oli niin paljon yksityiskohtia ja kiinnostavia hahmoja. Kuvittelin tätä jotenkin yksipuoliseksi rakkaustarinaksi, onneksi olin ihan väärässä!

      Poista
  12. Itse en ole vielä Tuulen viemää lukenut, mutta tämä on yksi äitini suosikkikirjoista, ja itsekin aion siihen vielä tutustua. Elokuvasta pidin kovasti, ja myös Scarlet-jatko-osat olivat erinomaisia.

    P.S. Blogissani on sinulle haaste, toivottavasti innostut vastaamaan =)
    http://minnasiikila.blogspot.fi/2014/01/haastekysymyksia-ja-vastauksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinulla on vielä hieno lukukokemus edessäsi! :) Kiitos kovasti haasteesta, koitan saada aikaiseksi vastata, vaikka olen ihan hirmuisen laiska näissä. Kivat kysymykset ainakin niin olisi kiva vastailla :)

      Poista
  13. Ah, muistojen ryöppy! Luin kirjan teini-iässä lukiossa äidinkielen kurssille ja muistan elävästi miten vihasin Scarlettia todella, todella palavasti - raivostuttavin tytönhupakko, johon olin koskaan törmännyt fiktiossa tai elävässä elämässä. Lukukokemuksen vaikuttavuutta on vaikea kuvata lyhyesti muuten kuin toteamalla, että alun vihani luiskahti johonkin kirjan aikana ja lopussa Scarlett näyttäytyi toisenlaisena - vaikka olikin yhä sama vanha tuittupäinen ja typerä hemmoteltu kakara. :) Ja se on mielestäni täydellinen osoitus kirjailijan kyvystä: pystyä kasvattamaan hahmoa lukijan mielessä, vaikka hahmo pysyy kuitenkin omana itsenään siinä samalla, kuten totesitkin.

    Hmm. Voisinkin lukea taas pitkästä aikaa uudestaan, elokuvan katsoin tammikuun alussa, mutta kirjaan en ole tainnut tarttua muutamaan vuoteen... Kiitos arvostelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin lukiessani, että nuorempana olisin varmaan jättänyt lukemisen kesken jo alussa, kun Scarlett oli niiiiiin ärsyttävä! Minä taas voisin ottaa leffan uudellen katseluun, kun siitä on jo monta vuotta aikaa, kun näin sen viimeksi. Ja hei, kiitos kovasti haasteesta, koitan saada vastattua pian!

      Poista
  14. Ai niin, jätin muuten haasteen sinulle blogissani! :) http://the-review-factory.blogspot.fi/2014/01/haaste.html

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa! Oikeastaan sait puettua sanoiksi kaiken sen mitä minä itse tunsin kirjaa lukiessani! Tämä on tosi upea kirja, yksi suosikeistani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Kaisa M.! Tuulen viemää oli kyllä upea, vieläkin leijun niissä tunnelmissa.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!