Ihminen on tassutellut tällä maapallolla geologisesti katsoen aivan mitättömän lyhyen ajan. Geologisesti mielenkiintoiset prosessit vaativat ihmisen mittapuussa tuhottomasti aikaa ja siksipä ihmisellä helposti onkin sellainen kuva, että maailma on aina ollut tällainen kuin se on nyt. Tämä kokonaisuus, jonka me tunnemme nykyisin Suomena ja Suomen kallioperänä on vuosimiljardien ja miljoonien kuluessa surffaillut mannerlaattojen mukana ympäri planeettaa, ei suinkaan pysynyt paikallaan täällä alati kylmässä pohjolassa (joka sekään ei suinkaan aina ole ollut kylmä). Viimeksi Suomi hengaili päiväntasaajan tietämillä 360 miljoonaa vuotta sitten. Jolloin kallioperämme oli jo muodostunut hyvin pitkälti sellaiseksi kuin se on nykyään. Voitte miettiä sitä seuraavaksi, kun menette ulos katselemaan kiviä ja kallioita, vou.
Ja sitten on tietysti nämä jääkaudet, jotka ovat minulle maaperägeologina erityisen lähellä sydäntäni. Jääkauttahan siis elämme edelleen (tässäpä kaikille besserwisserismiin taipuville hauska nippelitieto illanistujaisiin), sillä merkittävä osa maapallosta on jään peitossa, mutta nyt elelemme vähän lämpöisempää välivaihetta. Siitä, kun jää viimeksi suli Suomen päältä pois on hurjan vähän aikaa ja se taas näkyy esimerkiksi siinä, että Vaasan seudulla noustaan edelleen noin sentti vuodessa (metri sadassa vuodessa ja sehän taas tarkoittaa metrikaupalla uutta meren alta paljastuvaa maata), kun kallioperä toipuu siitä jään valtavasta painosta. Toinen vou. Ja se täällä kallioperän päällä liikkunut valtava jäämassa ja sen sulamisvedet saivat aikaan jänniä sedimenttikerrostumia, joita on myös tämän blogin taustakuvassa.
No niin, irti päästetty geologi on vaarallinen otus. Asiaan. Oli hyvin hämmentävää ja turhauttavaakin olla näin innoissaan kirjasta, kun ei ollut ketään kuulemassa hihkumistani, kun luin sitä yksikseni kämpillä. Hukkaan meni hyvät hihkumiset. Kävin ihan ylikierroksilla, enkä saanut nukuttua moneen tuntiin lukemisen lopetettuani. Tämä kaikki geologinen jaaritteluni sopii hyvin tähän tekstiin, sillä niin jaaritteli myös H. P. Lovecraftin Huluuden vuorilla -pienoisromaanin kertoja, ammatiltaan geologi. Kerronta eteni persoonallisella tavalla tullen välillä lähemmäksi varsinaista merkittävää tietoa ja loppuratkaisua, mutta kaartaen välillä kauemmaksi palatakseen taas takaisin.
Kirjassa Lovecraft leikittelee sillä ajatuksella, että kun Etelämanner on viimeksi ollut jäästä vapaa, ei ihmisiä ole ollut edes pilkkeenä evoluution silmäkulmassa. Siispä kun mannerjäätikkö jossakin kohtaa alkaisi paljastua jään alta, voisi sieltä löytyä vaikka mitä (hei miettikää, kokonainen manner, jonka luonnonvaroja ei ole vielä päästy tuhlaamaan, mikä aarreaitta!). Hulluuden vuorilla kertoo tieteellisen retkikunnan havainnoista Etelämantereella. Retkikunnan, johon Dyerin (geologi) lisäksi kuuluu biologisesti, teknisesti ja fysikaalisesti suuntautuneita tutkijoita, on tarkoitus käydä keräilemässä vähän kiviä ja tutkiskelemassa Etelämannerta, mutta tuleekin löytäneeksi jotakin paljon jännittävämpää kuin mihin arvelivat törmänneensä. Prekambrisessa liuskekivessä on fossiileita ja jälkifossiileita merkkinä siitä, että kiven muodostuessa on ollut jo pitkälle kehittynyttä elämää. Tämänhän ei pitäisi olla lainkaan mahdollista niin vanhassa kivessä. Retkikunta pääsee Muinaisten jäljille, löytää uskomattomia rakennelmia ja kauhistuttavia asioita.
Hulluuden vuorilla oli täysin mieletön ja ihan uskomaton. Lovecraftista tiesin etukäteen vain Cthulhu-myytin, mutta selkeästi hän on luonut koko joukon muitakin minulle täysin vieraita öttiäisiä ja näiden öttiäisten yhteiskuntarakenteita. Joltain television hömppäkanavalta tuleva ohjelma, jossa maailman mysteerit selitetään avaruusolioiden vierailuilla, on selvästi suoraa Lovecraftin perintöä. Ja varmaan noin puolet tämän genren kirjallisuudestakin. Ei meinannut tämä geologi pysyä pöksyissään teosta lukiessaan, ihan mahtavaa. Miksi kukaan ei ole kertonut minulle, että on olemassa tällainen kirjailija? Täytyypä taas todeta, että onneksi listani kertoi. Voisikohan yliopistolle ehdottaa, että Hulluuden vuorilla tulisi ottaa osaksi opetusohjelmaa?
(Jutun kuvat olen ottanut itse syksyllä 2012 tutkintooni liittyvällä kenttäkurssilla Norjassa.)
Kirjailija: H. P. Lovecraft
Luettu kirja: Hulluuden vuorilla (kokoelmassa Vaaniva pelko ja muita kertomuksia (suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä)
Alkuperäinen kirja: At the Mountains of Madness
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1931
Sivumäärä: 113Alkuperäinen kirja: At the Mountains of Madness
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1931
Mistä hankittu: Vaasan Palosaaren kirjastosta
Missä ja milloin luettu: 16.1.2014
Arvostelu: ★★★★
Lovecraftin tarinoissa ihmisten mielenterveys järkkyy, kun he saavat tietää, miten maailma todellisuudessa toimii ja mitä arkikokemuksen takana on. Nyt geologille on ilmeisesti käynyt samoin. :-)
VastaaPoistaTaidanpa käyttää tämän päivän Hulluuden vuorilla.
Erinomaisesi kiteytetty :D
PoistaH.P. Lovecraft on yksi sellainen kirjailija, jonka kirjan haluan ehdottomasti joskus lukea. Mutta toistaiseksi on jäänyt, aina unohtunut jonnekin muiden kiinnostavien alle. Voi maailmassa on liikaa kirjoja! =D
VastaaPoistaOn! Helposti saisi näiden minun listojeni lisäksi kerättyä toiset tuhat kirjaa, jotka aivan ehdottomasti tahtoisin lukea. Ihanaa mutta toisaalta kamalaa ;)
Poista