sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani


Apua, miten ihana kirja! Olinhan toki kuullut tästä Bea Uusman Naparetki-kirjasta paljon hyvää. Muutama vuosi sitten se tuntui olevan kirjablogien kehutuin ja rakastetuin kirja. Jotenkin vain ajattelin, että eipä se varmaan ole ihan minun juttuni, tietokirja 1800-luvun naparetkestä, onnettomasta Andrée-retkikunnasta, joka ei koskaan palannut tutkimusmatkaltaan. Kirjaa lukiessani kuitenkin oivalsin, että oikeastaan oli aika toissijaista se, mistä kirja kertoo. Kirja oli täydellinen kuvaus siitä, millaista on suhtautua asioihin intohimoisesti, jopa pakkomielteisesti ja miten mahtavaa on seurata sivusta tuollaista intohimoa, väkisin innostua hiukan itsekin asiasta, jonka ei alunperin uskonut kiinnostavan lainkaan.

Bea Uusma on ruotsalainen lääkäri, joka vähän sattumalta kiinnostui Andrée-retkikunnan tarinasta. Minäkin muistan kuulleeni siitä joskus, Amundsenien ja muiden sankaritarinoiden ohella on ohimennen mainittu retkueesta, joka yritti saavuttaa vetypallolla pohjoisnavan, mutta joka sai matkalla surmansa. Andréen, Strindbergin ja Frænkelin epäonniseen matkaan liittyy suuri mysteeri: heidän ruumiinsa löytyivät sattumalta vasta kymmeniä vuosia heidän menehtymisensä jälkeen ja kukaan ei vieläkään tiedä, mihin he kuolivat. Teorioita on toki esitetty paljon trikiinistä aina lyijymyrkytykseen asti.

Tiedän itsekin, että täydet mysteerit jäävät helposti kiehtomaan mieltä, muodostuvat jopa pakkomielteiksi. Kun jotakin ei voi täysin ymmärtää, mieli jää hirveän helposti askartelemaan pulman pariin ja tarjoaa lukemattomia mielikuvituksellisia ratkaisuja. Uusma on kuitenkin niin syvällä mysteerissä, että hän alkaa elää sille, hän matkustaa monta kertaa Huippuvuorille ja pyrkii aina uudelleen Valkosaarelle, paikkaan, josta retkikunta lopulta löytyi, paikkaan joka on lähes saavuttamaton. Uusma kaivaa arkistoja, tutkii museoiden aarteita, etsii johtolankoja, haastattelee tutkijoita ja jopa retkikuntaan kuuluneiden sukulaisia, kirjaimellisesti ei jätä yhtään kiveä - tai jäälohkaretta - kääntämättä.

Tämän intohimoisen paneutumisensa sivussa Uusma tulee innostaneeksi myös lukijan mysteeristä. Lisäksi lukija alkaa tuntea olevansa itsekin osa nuorten miesten raskasta matkaa. Ankara viima, märät kengät ja toivottoman raskas reki on helppo itsekin aistia. En muista lukeneeni koskaan aiemmin mitään vastaavaa. Kirja pohjautuu puhtaaseen tietoon, mutta onnistuu silti olemaan jotenkin tarinallinen ja tunnelmaltaan vahva kokonaisuus, jossa yhdistyy sekä 1800-luvun lopussa eläneiden tutkijamiesten rohkeus ja kunnianhimoinen tavoite, sekä nykyajan amatööritutkijan valtava intohimo ja pyrkimys ratkaista arvoitus, saada rauha sekä itselleen että mystisyyden verhon alla tarinoissa elävälle retkikunnalle. Kirja oli ihana myös fyysisenä esineenä, sen kuvitus on upea ja paperi tuntui hyvältä. Ja sen enempää paljastamatta, mielestäni Uusman tekemät johtopäätökset vaikuttivat järkeviltä, sen verran hyvin perustelluilta, että mysteeri ei jäänyt liikaa kummittelemaan mieleen, ainoastaan sopivasti.

Naparetki - Minun rakkaustarinani oli oikeasti kuin nojatuolimatka, sukellus Arktisen alueen karuun maailmaan, pakkautuville armottomille jäälautoille ja niiden väliin aukeaviin railoihin, joissa tuijottaa pohjaton meri, tuijottamaan jääkarhuja silmästä silmään. Se myös muistutti siitä, mitä olen ennenkin ajatellut: maailma tarvitsee intohimoisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä. Vaikka oma asioista innostuminen joskus hävettää, on intoilu kuitenkin huomattavasti parempaa kuin täysi välinpitämättömyys. Minun oli hurjan helppo ymmärtää Uusman intohimoa, monet lukijat ovat pitäneet häntä hiukan ahdistavan pakkomielteisenäkin. Tämän kaltaisia tietokirjoja pitäisi olla paljon enemmän - vaikka asia olisi miten tylsä, on sillä potentiaalista muuttua kiinnostavaksi, jos asiaa käsittellään tällaisella leiskuvalla intohimolla, täydellisellä paneutumisella ja taidolla.

2 kommenttia:

  1. Napaertiki on aivan mahtava kirja! Ja todella innostava, minuun Uusman innostus tarttui kirjan kautta ja lopulta kehitin itselleni aivan sattumalta pakkomielteen eräästä toisesta asiasta (vuoden 1996 katastrofista Mount Everstillä ja sitten koko Mount Everestistä).

    VastaaPoista
  2. Naparetki taisi olla minun tämän vuoden ensimmäinen kirjani, jos en väärin muista, ja ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani tietokirjoista! Miksipä tietokirjan tosiaan pitäisi olla kauhean kuiva ja tylsä? Minusta oli ihanaa se, miten Uusma saa lukijankin koukuttumaan tähän mysteeriin ja tartuttaa intohimonsa myös lukijaan! Itse olen muutenkin kiinnostunut arktisista alueista, ja Naparetki oli todella jännittävää luettavaa. Kuten kirjan nimikin sanoo, se on rakkaustarina! <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!