tiistai 28. tammikuuta 2020

Umberto Eco: Ruusun nimi


Kovin usein olen täällä blogissakin kirjoittanut siitä, miten paljon pidän klassikkokirjoista ja miten lähes aina klassikot myös palkitsevat lukijansa. Jos näin ei olisi, en tietenkään olisi jaksanut näin kauan tätä - myönnettäköön - vähän hullua listaprojektiani. Olen tässä projektini aikana onnistunut lukemaan vaikkapa sellaiset klassikot kuin Tolstoin Sota ja rauha, Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Victor Hugon Kurjat ilman kovin suuria ongelmia ja vieläpä niin, että olen ainakin jonkin verran myös nauttinut lukukokemuksista, Kurjat on oikeastaan yksi lempikirjoistani. Tähän nähden olisi voinut ajatella, ettei Umberto Econ Ruusun nimi, ylistetty moderni klassikko, jota moni tituleeraa lempikirjakseen, ihan helposti muodostuisi miksikään kovin ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Niin kuitenkin kävi, aloitin Ruusun nimen ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten ja pitkän ja piinallisen taistelun jälkeen sain sen pelkällä tahdonvoimalla luettua loppuun vasta nyt.

Sinänsä Ruusun nimen asetelma on kiehtova: italialainen luostari keskiajalla kohtaa ennennäkemättömiä kauhuja, kun luostarista alkaa löytyä murhattuja munkkeja. Murhamysteeriä ratkovat sherlockholmesmainen William Baskerville (ei ehkä tarvitse olla kovinkaan kummoinen kirjallisuudentuntija ymmärtääkseen tämän intertekstuaalisen viitauksen) ja hänen oppipoikansa, tarinan kertoja Adson Melkin. Mysteeriin liittyy tiiviisti luostarin kirjasto, joka on hurja, lähes saavuttamaton labyrintti.

Ongelma ei ollutkaan itse kirjan asetelmassa ja pääjuonessa vaan siinä, että tuon minua kiinnostavan murhamysteerin olisi voinut helposti tiivistää alle 50 sivuun, kun koko kirja oli yli 600 sivua pitkä. Ruusun nimi on ihan täynnä kaikkea. Se on sekoitus historiaa, benediktiiniläisluostarin elämän pilkuntarkkaa kuvausta, uskonnollisia ristiriitoja ja jännitteitä, skolastiikkaa, semiotiikkaa, filosofiaa, kirjallisuusviittauksia, kaksoismerkityksiä ja symboleja siellä täällä, jaarittelua, kikkailua, jaarittelua ja vielä vähän jaarittelua.

Pystyn kyllä ymmärtämään sen, ettei kuka tahansa voi kirjoittaa tällaista kirjaa, että täytyy olla aika oppinut ja sivistynyt tyyppi, jos pystyy luomaan jotakin tämänkaltaista. Että ehkä tällaisessa kirjallisuudessa romaani alkaa olla jo enemmänkin ihailtava taideteos kuin sellaisenaan nautiskeltava tarina, että ehkä Ruusun nimeä pitäisikin vain lähestyä uskomattomana esimerkkinä siitä, mihin romaanikirjailija voi pystyä, eikä niinkään keskittyä miettimään sitä, miten tavattoman raskas tarina lukijalleen oli. Jotenkin minulle jäi vain todella vahvasti sellainen tunne, että iso osa Ruusun nimeä äänekkäästi hehkuttavasta lukijakunnasta ei vain kehtaa leimautua tyhmäksi. Kun tämä nyt oli tällainen älykäs kirja, älyä oli oikein tungettu kansien väliin kaksin käsin, niin pakkohan tästä nyt on tykätä, etenkin kun kirja oli ilmestyessään kai melkoinen merkkitapaus ja sai ylistävät arviot ja paljon hehkutusta ja ihailua osakseen.

On varmasti heitäkin, joille tällainen monipuolinen kikkailu ja sivistynyt, varsin perusteellinen kerronta, joka jättää juonikuvioiden etenemisen ja henkilöhahmot toissijaisiksi, on oikein mieleistä luettavaa. Minä vain en kuuluu heihin, etsin romaanien sivuilta jotakin ihan muuta. Olisi ihanaa päästä nyt sanomaan, miten Ruusun nimi lopulta palkitsi minut kaikkien näiden vuosien yritysten jälkeen. Harmikseni minun on vain sanottava, että onpa ihanaa, että minua vaivannut klassikko on vihdoin selätetty ja minun ei enää ikinä tarvitse palata sen pariin. Ruusun nimi on sekä Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla että 1001 kirjaa -listalla, joten tottahan minun oli se luettava!

Ja nyt, sana on vapaa. Mielelläni kuulisin teidän mielipiteenne, etenkin siinä tapaukessa, jos saitte romaanista enemmän irti kuin minä.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän aikoja sitten. Mitään en juuri siitä muistanut, mutta mieleeni jäi sellainen hyvä tunnelma. Nythän sarjaa on näytetty tv:ssa, hyviä näyttelijöitä siinä on mm Baskervillen Williamin roolissa John Turtorro. Katsottiin miehen kanssa muutama osa, mutta vauhti oli niin verkkaista, että jätettiin kesken.

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut, mutta kynnys tarttua tähän on melko suuri... Ja arviosi perusteella ihan syystäkin :D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!