maanantai 7. marraskuuta 2022

1001 kirjaa 10 vuotta! Onnea minä!


Hyvää syntymäpäivää 10-vuotias kirjablogini!
Kuvituskuvana vanha blogini profiilikuva, Esko ja kirjahyllyt olivat menossa mukana alusta saakka, mutta kirjahylly on kodissamme nykyisin hieman hallitsevampi elementti kuin tuolloin.

Tasan kymmenen vuotta sitten pakoilin graduani, kuten kaikkien itseäänkunnioittavien graduilijoiden harrastuksiin tietysti kuuluu. Olin aiemmin (saman vuoden maaliskuussa?) saanut toiveestani siskoiltani kirjan 1001 Books You Must Read Before You Die (Peter Boxall, 2006). Olin muutaman kuukauden merkinnyt ja laskenut projektin etenemistä muistikirjaan, mutta tuona marraskuisena päivänä päätin, että nettiinhän tämä homma on saatava, ei siitä mitään muuten tule. Ensimmäiset julkaisuni olivatkin kirjalista ja idea siitä, miten aioin blogissani kirjoja tähtiarvostella (tämä on muuten pitänyt koko vuosikymmenen!). Ensimmäiset kirjajulkaisuni olivat Sarah Watersin Fingersmith ja Haruki Murakamin Sputkin - rakastettuni. Huvittaa suuresti tämä sattuma, rakastan näitä kirjailijoita kovasti edelleen ja heidät olen alunperin löytänyt juuri listani vuoksi. Blogini ulkoasukin on säilynyt aina ihan samana, olen laiska, tiedättehän. Syksyllä 2012 latasin taustakuvaksi hiekkakerroksia soramontun seinämästä kuvattuna, sekin tuntuu nyt suorastaan profetiaaliselta.

Muistan ikuisesti, miten hämmästyin, kun sain heti ensimmäisiin julkaisuihini myös kommentteja! En yhtään tajunnut ajatella, että kirjallisuusblogeja on muitakin, ja että niiden välillä on blogiyhteisö! Monet ensimmäisitä kommentoijista ovat yhä osa kirjasomea, miten ihanaa. Ja miten paljon onkaan vuosien varrella kertynyt tuttuja, sellaisia joiden kanssa olemme jutelleet vain netissä tai tavanneet kasvokkain. Lukeminenko yksinäinen harrastus!

Blogini sisällöstä löytyisi nykyään varmasti paljon sellaista, jonka takana en enää seiso, on luonnollista, että ihminen kasvaa ja kehittyy ja vuosikymmen on todellakin pitkä aika. Olen kuitenkin hurjan ylpeä tästä matkasta! Blogi on antanut minulle ihan valtavasti, se on antanut minulle vastapainoa opiskeluun ja työhön, kehittänyt minua kirjoittajana ja mikä parasta, antanut minulle rakkaita ystäviä. Blogi on elänyt hiljaiseloa Instagramin dominoidessa, mutta aina tänne kaipaan ja voin melkein luvata, ettei blogini tule koskaan kuolemaan. Onhan minulla vielä 688 listan kirjaa lukematta - ja aikaa yksi pieni elämä.

15 kommenttia:

  1. Onnittelut 10-vuotiaalle! Listoilta voi todellakin löytää suosikkeja: itse löysin Herman Hessen Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja todellakin! Minullahan roikkuu Keskisuomalaisen lista edelleen kahta kirjaa vaille valmiina, toinen niistä juurikin Hesse :D Uskon kyllä pitäväni paljon.

      Poista
  2. Onnea kymmenvuotiaalle! Jossain vaiheessa myös itse seurasin Boxallin listaa, ja sitä kautta löysin kiinnostavia luettavia, mutta se on kyllä sittemmin jäänyt aika taka-alalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Melkoisia harhapolkuja olen kyllä tehnyt itsekin, ja joinain vuosina listalta on kertynyt luettuja kirjoja aika vähän. Silti edelleen jaksan innostua listasta ja sen aarteista! Olispa vaan enemmän aikaa...

      Poista
  3. Paljon onnea! Onneksi kymmeneen vuoteen päässeitä blogeja vielä on.

    VastaaPoista
  4. Onnea! Minullakin oli joskus aikomuksena käydä läpi tuon Boxallin kirjan kirjoja, mutta se taitaa jäädä vain haaveisiin. ':D

    VastaaPoista
  5. Täydelle kympille onnittelut. Instagram on myös hyvä alusta kirjakeskustelulle.

    VastaaPoista
  6. Hurraa, onnea!! Kiva kun sulla on sekä blogi että insta. 10v on nykyajassa aikamoinen saavutus!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!