Sunnuntain messutunnelmia

Yhdet päiväunet takana ja mietin juuri, pitäisikö mennä vielä toisille. Kohta tosin voi mennä jo yöunille. Messuilu siis vei voimat, eikä ihme. Kolmen päivän kirjallinen ilotulitus, mielenkiintoiset kirjailijahaastattelut, tungos ja hälinä kuormittavat henkisesti ja fyysisesti. Olen ennenkin verrannut kirjamessuviikonloppua jouluun ja tosiaan, olo on ihan kuin joulun jälkeen: onnellinen, väsynyt ja samaan aikaan surullinen siitä, että pitkään odotettu viikonloppu on ohi, mutta kuitenkin salaa onnellinen siitä, että nyt voi palata arkeen ja seuraaviin messuihin on aikaa vuosi (paitsi Helsingin messuthan ovat jo neljän viikon päästä).

Aloitin messuaamun Otavan lukupiirissä ihanan ihanan ihanan Enni Mustosen kanssa. Puolitoistatuntinen kului kuin siivillä. Myöhäisromaanikot-lukupiiri johti keskustelua, enkä voinut olla hiukan ihmettelemättä sitä, että lukupiiriläiset eivät kuulemma olleet lukeneet muita Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan osia kuin Ruokarouvan.

Oli ilo kuunnella Mustosen kerrontaa romaanien syntyprosessista ja kaikesta siitä valtavasta taustatyöstä ja lähteiden penkomisesta. Rakkaus historiaan ja sen tutkimiseen näkyy kirjailijattaresta ja hänen kirjoistaan niin poikkeuksellisella tavalla, että ei voi olla itsekin innostumatta. Olen seurannut jo pitkään Syrjästäkatsojan tarinoiden facebook-sivuja, jonne Mustonen (Manninen) lisää linkkejä taustatarinoihin ja olen oppinut paljon sellaista, josta en ennen ole tiennyt. Rakastan itsekin vanhoja karttoja ja valokuvia ja paikkoihin sidottu jännittävä (lähi)historia saa ihoni kananlihalle.

Hovimäkeäkin keskustelussa sivuttiin ja minun piti ihan Wikipediasta tarkastaa, että olin 12-vuotias, kun sarja alkoi. Pidin sarjasta valtavasti ja sarjan jo päätyttyä teini-ikäisenä ahmin eräänä kesänä kaikki kirjat putkeen ja yöt sitten vietin piikatyttönä kartanossa. Olen aina ajatellut, että olen syntynyt henkisesti väärällä vuosikymmenellä ja ehkäpä se on syy, miksi rakastan niin paljon Syjrästäkatsojan tarinoitakin. Ihanaa olikin kuulla se, että viisiosaiseksi aiottu sarja saattaakin kasva kuusiosaiseksi. Seuraavaa osaa en taas malttaisi odottaa lainkaan, sillä siinä on pääosassa Kirsti, joka pääsee seikkailemaan aina Pariisiin asti.

Messukiertelystä väsyneet jalkani eivät laittaneet yhtään vastaan sitä, että menin odottelemaan Riikka Pulkkisen haastattelua Agricola-lavalle. Ennen Pulkkista vuorossa oli Raija Oranen, josta en oikeastaan tiennyt yhtään mitään, mutta jonka kirjoista kiinnostuin haastattelun perusteella. Haastattelu oli oikeastaan hauska jatkumo Mustosen haastattelulle ja Orasen Ackté!-romaanin päähenkilö Aino Acktéhan esiintyy myös Mustosen Emmännöitsijässä, kun Edelfelt maalasi laulajattaresta kuuluisaa taulua.

Olen erittäin samaa mieltä kuin Mustonen ja Oranen siitä, että historiallinen romaani on genrenä erittäin tärkeä. Historian ymmärtäminen olisi tärkeää ja historiaa ei todellakaan saisi unohtaa. Tämän aamupäivän johtopäätöksenä totesin, että en aio jatkossakaan lukea niitä suurmiesten päiväkirjoja tai kuivakoita historiikkeja, mutta historiallisen ja faktoihin perustuvan laadukkaan romaanin lukemista aion harrastaa tulevaisuudessa huomattavasti enemmän.

Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma pitää lukea, siitä vakuutuin haastattelun perusteella. Kirjamessujen huono (noi ei oikeasti) puoli piileekin siinä, että jo valmiiksi mahdottoman pitkä lukulista paisuu entisestään ja varausmäärät kirjastoon sen kuin kasvavat. Tähän kirjaan näyttää olevan kirjastossa 144 varausta eli hetki menee ennen kuin saan sen käsiini. Mikä on tietysti ihan hyvä, niin ehdin lukea muita jonossa olevia sitä ennen pois.

Pulkkisen jälkeen lavalle nousi Tommi Kinnunen, jonka Lopotin kuuntelin juuri äänikirjana ja aion blogata siitä mahdollisimman pian. Kinnunenkin lupaili, että Neljäntienristeys ja Lopotti saavat vielä joskus jatko-osan, mahtavaa! Kirjabloggaajat mainittiin muuten tässäkin haastattelussa, kun haastattelija Anna-Riikka Carlson totesi, että monet bloggaajat olivat hieman kauhulla odottaneet, täyttääko Lopotti odotukset, kun Neljäntienristeys oli niin upea. Kinnunen totesi siihen, että onpa hyvä, että paineet oli ulkoistettu, että hänen itsensä ei ole niitä tarvinnut kokea. Kinnusen kirjoissa minua ihastuttaa ennen kaikkea niistä henkivä kotiseuturakkaus, rakkaus paikkaan ja juuriin. Eipä muuten ollut tämän viikonlopun ainoa kirjalijahaastattelu, jossa nämä teemat olivat esillä!

Minähän muuten pidin lupaukseni, enkä ostanut yhtään kirjaa. No, ilmaiseksi saatujahan ei lasketa. Yksi myyjä nimittäin ei halunnut viedä kirjoja enää mukanaan ja jakoi kaiken ilmaiseksi. Eihän tuollaista tarjousta voi jättää käytämättä, joten messusaalis kasvoi vielä Alexandre Dumas'n Kamelianaisella, Agatha Christien Rikos yhdistää -pokkarilla sekä Kaari Utrion Pirita Karjalan tytär -romaanilla.

Kahden aikaan totesin, että messut olivat tältä vuodelta tässä ja poistuin messuilta uskomattomaan auringonpaisteeseen. Keskustassa minulla oli aikaa ylimääräinen kaksikymmentäminuuttinen ennen bussini lähtöä. Kiipesin Samppikselle ihailemaan väriloistoa. Oi Turku rakkaani, olet niin kaunis! Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä erittäin onnistunut messuviikonloppu.

Messutunnelmia lauantailta

Yhtään ei väsytä, mitään en myönnä! Mahtava päivä oli tänäänkin ja väkeä oli messuilla kuin pipoa.

Hot Dog on vielä lukematta, mutta se eksynee lukulistalle varsin pikaisesti. Messuilta ostimme myös vahempia Vares-dekkareita hyllymme täydennykseksi. Mäki on mahtava esiintymään ja hänen huumorinsa ja turkulaiset Vares-tarinansa uppoavat minuun kuin häkä. Ilmeisesti aika moneen muuhunkin, sillä Mäen kirjoja on myyty kuulemma jo 2 miljoonaa. Mukava oli myös kuulla, että vaikka joskus Mäki saakin kuulla toiveita siitä, että Vareksen pitäisi uudistua, ei hän kuulemma tule tulevaisuudessakaan harrastamaan ryhmäspinningiä tai luomuruokaa.

Minulla on ihan tosi paha girl crush Minna Rytisaloon! Luin tänään Lempin lähes loppuun ja luvassa on jälleen yksi hehkutusbloggaus kirjasta, miten kaunis teos. Inkeri Markkulan kirjasta Kaksi ihmistä minuutissa en ollut ennen kuullut, mutta pitänee sekin lukea, se alkoi kiinostaa ennen kaikkea luonnontieteellisen aspektinsa vuoksi.

Haastattelussa puhuttiinkin myös siitä, että luonnontieteilijät eivät kovinkaan usein ole romaaneissa päähenkilöinä. Siinä sitten mietinkin, että ehkäpä minun pitäisi kirjoittaa romaani, jossa tarinan sankari olisi maaperägeologi. Muutenkin haastattelusta tuli sellainen olo, että pitäisi kirjoittaa, tuli suorastaan huutava tarve päästä luomaan tekstiä. Rytisalo sai kirjoittamisen kuulostamaan niin ihanan helpolta! Muutaman vuoden päästähän siis minä olen messuilla kertomassa esikoiskirjastani, jossa seikkaillaan kiehtovien sedimenttien, pohjavesien ja maaperäkerrostumien maailmassa...

Itkosen haastattelua odotin hirveästi ja olihan mies ihan juuri niin ihana kuin arvelinkin. Nimmaria hakiessa sain taas fanityttöurpoilla ihan kunnolla. En pysty suhtautumaan Itkoseen ihan kovinkaan järkevästi, niin iso elämys Anna minun rakastaa enemmän  minulle oli. Olen juuri lukemassa teosta uudelleen, että se on tuoreessa muistissa, kun pääsen aloittamaan Palatkaa perhoset. Ihana oli myöskin kuulla se, että Itkonen ei pidä mitenkään mahdottomana ajatuksena sitä, että Summer Marplen tarinasta saattaisi tulla trilogia.

Tein tänäänkin hienoja löytöjä. Luulin jo eilen kolunneeni vanhat kirjat läpi, mutta silti löysin tänään Viimevuotiset ystävämme ja Saariston lapset, joita eilen en löytänyt. Kumpikin ilahdutti minua valtavasti. Kohtalo ja Varekset pääsevät mieheni yöpöydän kautta hyllyyn kaltaisiensa joukkoon, olisi minunkin korkea aika lukea tuo Howeyn trilogia. Varekset ajattelin aloittaa kronologisessa järjestyksessä, sillä olen lukenut niitä aiemmin muutamia sieltä täältä.

Huomenna en aio ostaa yhtään ainutta kirjaa!

Messutunnelmia perjantailta

Ensimmäinen kirjamessupäivä oli varsin onnistunut! Tein löytöjä ja imin itseeni messutunnelmaa. Kaikkea on taas niin runsaasti, että onneksi päiviä on jäljellä vielä kaksi.

Ensin kierrettiin taktisesti ruokamessujen maistiaispisteet ja sitten siirryttiin A-hallin Agricola-lavalle, jossa Milla Paloniemi, Kris Keränen ja Anni Nykänen keskustelivat sarjakuvista ja aika paljon muistakin proggiksista. Paloniemen ja Nykäsen sarjakuvat ovat minulle ennestään tuttuja ja Keräsen Ahdistuneeseen pupuun haluan tutustua mahdollisimman pikaisesti. Uskaltauduin jopa kiittämään Paloniemeä hänen uusimmasta kirjastaan, josta pidin paljon. Miten sitä aina onkin niin vaikeaa puhua ihailemilleen ihmisille ja iskee kauhea fanityttö-urpous!

Satakunta ja Saksa ovat tänä vuonna messujen teemat.

Turun kirjamessut - connecting people

Painava kirjakassi olalla oli hyvä päättää ensimmäinen messupäivä jälleen yhden idolini, Miika Nousiaisen, haastatteluun. Tarkastin juuri olevani sijalla kaksi varausjonossa Juurihoitoon, onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa! Kirja kuulosti haastattelunkin perusteella ihan minun jutultani ja Nousiainen on mahtava esiintyjä.

Nousiainen veti katsomon täyteen.

Sirpa Kähkönen haastatteli.

Loppuun vielä kaksi mäykkykuvaa. Ensimmäisessä söpöin tänään bongaamani messuvieras (kaveri nukkui niin rauhaisasti kaiken hälinän keskellä jätskikioskin vieressä) ja jälkimmäisessä päivän saalis kera Eskon, jota ilman on ihan turhaa koittaa ottaa meillä kuvia. Huomenna ja sunnuntaina ei enää juuri tarvitsekaan ostaa kirjoja, vaan keskittyä tunnelmaan ja ohjelmaan. Kivaa siis oli, ja huomenna jatkuu.

 

Huomenna se taas alkaa, vuoden paras viikonloppu: Turun kirjamessut!

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Istun parhaillani junassa matkalla kotiin Turkuun viettämään ansaittua pidennettyä viikonloppua, sillä tottahan toki kirjamessuille on päästävä jo perjantaina! Kirjamessuviikonloppu alkaa olla jo melkoinen perinne perheessämme ja sitä odotetaan lähes samalla hartaudella kuin joulua. Aion käydä messuilla kaikkina kolmena päivänä Turun kirjamessujen tarjoaman pressipassin (valtavat kiitokset!) myötä ja luvassa on taas sellainen kattaus, että jo etukäteen heikottaa. Ja innostaa! Raporttia on luvassa jokaiselta päivältä.

Tässä muutamia omia tärppejäni tulevaan viikonloppuun. Kuvat nappasin Kirjamessujen sivuilta, jossa tänäkin vuonna saa koottua näppärästi oman listan tapahtumista. Parasta antiahan messuilla on mennä sinne minne kirjanenä näyttää ja kolmessa päivässä ehtii juuri ja juuri penkoa läpi riittävällä tasolla myös antikvariaattipöydät. Itse ajattelin metsästää ainakin vanhoja tyttökirjoja, Astrid Lingrenin kirjoja sekä kauniita klassikoita. Tarttukaahan hihasta, jos näette minut messuhulinassa!

Näistä pitää nähdä ainakin Miika Nousiainen, jota fanitan aivan mahdottomasti, mutta jota en ole koskaan nähnyt livenä. Olen Juurihoito-jonossa (heh) kirjastossa, mutta saa nähdä, tapahtuuko messuilla sortuminen, etenkin jos on mahdollisuus saada kirjaan nimmari kirjailijalta itseltään.

Lauantai on ihan käsittämätön päivä ohjelman puolesta. Olen silloin messuilla mieheni kanssa ja ohjelman seuraaminen valikoituu siis senkin mukaan. Reijo Mäki kuuluu messuille melkein kuin Uuteen apteekkiin, viime vuonna muistan elävästi hänen kertoneen uudesta kirjastaan, jonka työnimi on Hot Dog, niin kaipa se on mentävä kuuntelemaan, kun ympyrä sulkeutuu.

Aloin juuri kuunnella Lehtolaisen henkivartija-trilogian ensimmäistä osaa ja olen koukussa. Kiinnostaisi siis kovasti. Samoin kuin Donna Leon ja myös herra Hynynen. Päivän must see -haastattelut ovat kuitenkin Minna Rytisalon (Lempi on ollut tänään junakirjani ja se on uskomaton jo näin puoleen väliin lukemisen perusteella!) ja Itkosen, jonka Anna minun rakastaa enemmän on ollut viime vuosien suurimpia lukukokemuksiani. Palatkaa perhoset on varma messuostos ja siihen haen nimmarin, fanityttönä punastellen ja hihitellen, totta kai!

Sunnuntaina lienen jo aika hyytynyt ja siksi sunnuntaiaamun ohjelma alkaakin täydellisesti Enni Mustosen Ruokarouva-lukupiirillä. Viime vuonna messut huipentuivat yhteiskuvaan Mustosen kanssa. Pulkkisriikan ja Kinnustommin haastattelutkin haluaisin ehtiä kuuntelemaan. Kuuntelin Lopotin juuri äänikirjana ja tykästyin hirveästi (bloggaus tulossa toivottavasti pian).

Yhdistettyä tieto&fanituspuolta edustaisi Teemu Keskisarja ja Turku-jutut kiinnostavat tietysti aina ja Rauno Lahtinen on mahtava esiintyjä. Mutta saa nähdä, miten pitkän päivän messuilla jaksaa olla vielä sunnuntaina.

Ihan pian mennään taas, en malttaisi odottaa. Mukavia messuja kaikille!

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta

Olipa hyvä, että koko ajan kirjaa lukiessani mielessä pyöri Studio Julmahuvin klassikkosketsi, jossa asiantuntija Stig Carpelan kommentoi työtaistelun pitkittymistä. (Kuuluu muuten yleisivistykseen, kuten lähes tulkoon kaikki muutkin Julmahuvi-sketsit. Heti Youtubeen, jos et tiedä, mistä puhun.)

Ilman tuota huvittavaa mielikuvaa olisin nimittäin todennäköisesti eksynyt vähän turhan synkille vesille tämän kirjan parissa. Menin nimittäin lukemaan, että Lehtiä syksyn arkistoista jäi Bo Carpelanin viimeiseksi kirjaksi ja kirjailija kuoli pian kirjan julkaisun jälkeen. Kuolemaa oli havaittavissa joka puolella kirjaa mustana valkoisella ja rivien väleissä. Jo valmiiksi alakuloiseen mielialaan se ei ehkä ollut omiaan. Lehtiä syksyn arkistosta oli kuitenkin äärettömän kaunis kirja, oikeaa kaunokirjallisuuden tarjoamaa sielun lohturuokaa. Siinä kuvataan tarkalla ja uskomattoman lämpimällä tavalla kirjoittamista, luontoa, vanhenemista, kuolemaa ja elämää.

"Syksyn tullen kaikki äänet, tieltä tai vainioilta kantautuvat, tai ne, jotka kaikuvat metsistä, käyvät kovin yksinäisiksi. On kuin ne hakisivat vastausta, mutta vastaus on jo kauan sitten kaikonnut, niin kuin sumu kaikkoaa, kun taas ääet, ihmisten, lintujen, kierroksiaan kiihdyttävän traktorin, perämoottorin merenselällä, kaikki etäisiä ja kaukana toisistaan, etenevät sumuvöiden lomitse hiipuakseen vitkaan niin kuin savukiemura hälvenee, liukenee. Silmä voi seurata ääntä ja sen katoamista. Tämä kaikki on täysin mahdotonta kaupungin sokkeloissa." s. 62.

Koko kirjan voisi oikeastaan kehystää seinälle huoneentauluksi. Niin täynnä se oli kauniita lauseita ja hienoja oivalluksia. Kuitenkin teos ei sorru liialliseen kikkailuun vaan se on helposti lähestyttävä ja antaa tilaa myös suvantohetkille. Kirja sopi täydellisesti luettavaksi ensimmäisiin pimeisiin syysiltoihin ja kuoleman ja elämän ohella se sisältää paljon oivalluksia myös syksystä, joka tietenkin yhdistyy temaattisesti kuolemaan.

"Syksy on minun vuodenaikani. Se saapui varhain, viipyy pitkään, melkein kokonaisen elämän iän, kunnes se jonain aamuna luovuttaa ja katsoo suoraan valoon." s. 166

Sumu peitti merenrantaa viime maanantaina Mustasaaren Svedjehamnissa.

Kirja oli kuin syksy parhaimmillaan: pakahduttavan kaunis ja aiheutti tunteen siitä, että tähän hetkeen on tartuttava, näistä kauniista päivistä on nautittava täysillä, sillä kohta ne ovat ohi.

Kirjailija: Bo Carpelan
Luettu kirja: Lehtiä syksyn arkistosta (suom. Caj Westerberg)
Alkuperäinen kirja: Blad ur höstens arkiv (2011)
Sivumäärä: 206
Mistä hankittu: Lahja siskolta <3
Arvostelu: ★★★★

Kirjahyllyn aarteet, osa 4: Irvingit

Siivosin viime viikonloppuna kirjahyllyni ja samalla muistin, että minullahan oli menossa tällainenkin juttusarja. Tänä vuonna kaikki luku- ja blogisuunnitelmat ovat menneet täysin uusiksi. Joskus vain käy niin, elämä yllättää ja tulee harrastusten tielle. No, joka tapauksessa tässä hiljentyneen juttusarjan neljännessä osassa esittelen hyllyni Irvingit, todelliset aarteet.

Ensimmäiset John Irvingin kirjat saapuivat kirjahyllyyni sattuman kautta. Kun vielä asuin ylioppilaskylässä, meidän roskakatoksessamme oli kierrätyspiste, joka oli hyvin tiedossa muidenkin lähialueen asukkaiden kuin opiskelijoiden keskuudessa. Eräänä iltana katoksen ohi kävellessäni huomasin, että muuan pariskunta kantoi sinne kirjoja. Kirjoja! Tietenkin menin heti katsomaan ja voi pojat, onneksi menin. Tuon onnekkaan sattumuksen myötä sain hyllyyni melkoisen pinon laatukirjoja (suomalaisia ja ulkomaalaisia klassikoita ja Keltaisen kirjaston kirjoja). Pariskunta kertoi, että kun kirjahyllykään ei muuta, eivät muuta myöskään kirjat. Onneksi kirjoille kävi hyvä tuuri ja ne saivat minulta äärimmäisen rakastavan kodin. Noihin kirjoihin lukeutuivat Irvingin Vesimies (vielä lukematta) ja Ystäväni Owen Meany (arvio täällä).

Sittemmin olen täydentänyt Irving-kokoelmaa aina sopivan tilaisuuden tullen. Kaikki isäni hotellit on ostettu käytettynä ja Oman elämänsä sankari uutena kirjamessuilta, Garpin maailma uutena ja täyshintaisena Akateemisesta kirjakaupasta joskus, kun minulla oli sinne lahjakortti ja Viimeinen yö Twisted Riverillä on löytö viime kesältä Vaasan torilta jonkin tapahtuman aikaan. Sirkuksen poika on Turusta Tallin aarteet -poistomyynnistä. Minä olen monta ostin viimeksi, kun Suomalaisessa oli jokin edullinen pokkaritarjous. Se, Twisted River ja Sirkuksen poika odottavat vielä lukemista, mutta vaalin lukemattomia Irvingejä aarteinani ja säästelen niitä johonkin spesifiin, en edes tiedä mihin, hetkeen.

Löytyykö teidän hyllyistäne Irvingiä?  Mitä Irvingin kirjoja kannattaisi metsästää kirjamessuilta lisäksi kokoelmiini?

Aiemmat juttusarjan osat löytyvät täältä:

Osassa 3 esittelin Knasut.
Osassa 2 esittelin Austenit ja Brontët.
Osassa 1 esittelin vanhat tyttökirjat.

Karl Ove Knausgård: Syksy

Olen monesti kertonut, miten paljon nautin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjasta ja miten se lumosi minut täysin. Pidin siis itsestäänselvänä, että kun tämä uusi vuodenaika-kirjasarja alkaa ilmestyä suomeksi, luen senkin. Marssin kirjakauppaan ja ostin tuon kauniin ja täydellisesti suomalaiseen syksyyn sopivan kirjan itselleni.

Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Tietenkin kesän, kevän ja joskus jopa talven ohella. Minä kyllästyn helposti, kaipaan piristystä elämääni ja syksy tuo yleensä aina kaipaamaani muutosta. Uusi alku ja toisaalta jatkuva ja turvaa tuova rutiinien sisältämä arki ovat hyvä yhdistelmä. Pimenevässä illassa voi polttaa kynttilöitä ja keskittyä olemiseen. Syksy on tulvillaan tuoksuja ja raikkautta ja koko vuoden kauniimmat päivät ovat usein syyskuisia aurinkoisia päiviä, kun koko maailma hehkuu väreissä.

Knausgårdin yhteydessä olen aiemmin kirjoittanut myös siitä, miten miehen kirjat eivät innosta minua kirjoittamaan. Usein lukiessa tulee fiilis, että olisipa ihanaa kirjoittaa itsekin, mutta Knasu saa aikaan tunteen, että miksi edes vaivauta yrittämään, kun joku osaa tehdä sen noin täydellisesti. Tämän kirjan kohdalla tunne oli poikkeuksellisen voimakas, sillä lyhyet pätkät ja havainnot arkisista asioista ovat juuri sitä, mitä olen nuorena tehnyt paljonkin ja millaisesta kirjoittamisesta olen haaveillut.

Arkinen kirja tosiaan oli. Lukijaa ympäröi voimakkaasti  mielikuva työpöytänsä ääressä istuvasta kirjailijasta, joka poimii näkökenttäännsä erilaisia asioita (kuten pullot, kehykset, kumisaappaat ja erinäiset ruumiinosat) ja kirjoittaa ylös lyhyesti mutta kattavasti sen, mitä nuo asiat tuovat hänen mieleensä ja mitä ne hänelle edustavat. Ei siis kovin mullistavaa mutta silti juuri niin koukkuunnuttavaa kuin mihin olen Knausgårdin kohdalla tottunut.

Kirja on nopealukuinen mutta lopulta se alkoi hieman toistaa itseään.Lopulta olen samaa mieltä kuin Lumiomenan Katja siitä, että seuraavan osan Talven taidan lukea hitaammin ja vähän kerrallaan nautiskellen. Joka tapauksessa olen onnellinen, että Knausgård kirjoitti sittenkin lisää Taisteluni-sarjan jälkeen. Nyt on taas jotakin mitä odottaa myös ensi talvelle (jolloin taidan taas todeta, miten talvi on ehdoton lempivuodenaikani).

Kirja sopii täydellisesti Helmet-haasteen kohtaan "Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan".

Eskokin nauttii syksyisestä metsästä. Ja sopii sen väreihin.

Kirjailija: Karl Ove Knausgård
Luettu kirja:  Syksy (suom. Jonna Joskitt-Pöyry), LIKE 2016
Alkuperäinen kirja: Om høsten (2015)
Mistä hankittu: Oma ostos
Sivumäärä: 217
Arvostelu: ★★★★