torstai 14. maaliskuuta 2013

243. Perfume – Patrick Süskind

Tällä kertaa pentu on kuvassa mukana ihan syystä, nimittäin sensuroimassa tassullaan strategiset paikat. En ymmärrä kuvittajien intoa laittaa kanteen puolialastomia naisia (puolikas alaston nainen = puolialaston nainen?). En sitten tiedä olenko vähän turhan häveliäs tai muiden ihmisten mielipiteistä liikaa välittävä, mutta en halunnut ottaa tätä kirjaa mukaan junalukemiseksi tuon kansikuvan perusteella. Siitä nimittäin saa hieman väärän käsityksen. Alaston nainen ja sana parfyymi kun tuo ennemmin mieleen harlekiiniromaanin kuin murhakertomuksen.

Parfyymin päähenkilö on Jean-Babtiste Grenouille, jonka elämä kuvataan teoksessa alusta loppuun. Tapahtumat alkavat 1700-luvun Pariisissa, jonka kalatorin perkuujätteiden keskelle Grenouille syntyy. Pariisi, sen ihmiset, luonto ja rakennukset löyhkäävät, haisevat ja toisinaan jopa tuoksuvat ja kaiken tämän keskelle ilmaantuu Grenouille. Kummajainen, jolta puuttuu ominaistuoksu.

Jokainen (esimerkiksi) Steinbeckinsä lukenut tietää, että näköaistiin perustuva asioiden maalailu on kirjoissa valtavan yleistä ja tietenkin myös luonnollista, sillä ihminen tarkkailee ympäristöään useimmiten ensisijaisesti juuri näköaistinsa avulla. (Enkä nyt lähde sille polulle, että onko tosiaan tarpeellista kertoa parinkymmenen sivun verran, miten se Salinas-joki siellä uomassaan virtaa ja puiden lehvät värisevät. Ja jotta ei tulisi väärinkäsityksiä, Steinbeck on yksi ehdottomista lempikirjailijoistani, kaikesta huolimatta). Parfyymin erikoisuus ja kirjallinen saavutus on se, että sen kaikki tapahtumat ja kuvailu tehdään hajuaistin, hajujen, tuoksujen, löyhkän, aromeiden ja lemun, kautta. Juuri se, että Grenouillelta puuttuu haju, tekee hänestä yhteiskunnan hylkiön, kummallisen ja eristyneen miehen, jonka karmivuutta muut ihmiset eivät osaa perustella itselleen. Ja miksi osaisivatkaan, eihän hajuaistin voimaan kiinnitetä yleensä huomiota.

Oman hajun puuttumisesta huolimatta Grenouillella on erikoinen taito kyetä haistamaan kaiken yksityiskohtaisesti ja tarkasti, eläimellisesti. Hän ymmärtää tuoksujen mahdin ja alkaa kehittää parfyymiä, jota kukaan ei voisi vastustaa ja jonka valmistamiseen hän tarvitsee tuoksuja ihanilta ja kauniilta nuorilta naisilta (joka selittää kansikuvan). Ikävä kyllä tämä tuoksujen kerääminen tapahtuu murhaamalla kyseiset tyttöset, jonka vuoksi teos on välillä varsin ahdistava ja ahdistavuus lisääntyy jatkuvasti kohti kirjan varsin erikoista loppua.

Minä nautin Parfyymin lukemisesta valtavasti. Näin jälkeen päin tuntuu siltä, että teos pitäisi lukea uudestaan pohtien samalla Süskindin kykyä kuvailla tapahtumat niin vahvasti hajujen kautta. Kerronta oli mieleeni muutenkin ja pidän sopivalla tavalla kieroutuneista ja ahdistavista kirjoista, jollainen tämä tosiaan oli. Kun Grenouille alkaa tehdä murhiaan, kerronta vaihtuu hienosti kuvaamaan kaupungin yhteiskunnallista kaaostilaa. Parfyymistä saisi irti hyvin syvällistäkin yhteiskunnallista pohdintaa esimerkiksi siitä, miten henkilön poikkeama normista tekee hänestä rakkaudentunteeseen kykenemättömän hylkiön.

En ollut kuullutkaan teoksesta aiemmin, joten tässäkin tapauksessa 1001-lista sai aikaan juuri sen, mitä siltä odotankin, eli sain tutustua varsinaiseen helmeen. Süskindilta näyttää listalla olevan myös toinen teos, Kyyhkynen. Onko joku lukenut sitä? Voinko odottaa toista yhtä innostavaa lukukokemusta?



Kirjailija: Patrick Süskind
Luettu kirja: Parfyymi (Suom. Markku Mannila)
Alkuperäinen kirja: Das Parfym
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1985
Sivuja: 302
Mistä hankin: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kotona, maaliskuussa 2013
Arvostelu: ★★
★★


10 kommenttia:

  1. Minä olen katsonut Parfyymi-elokuvan ja se oli aika paha, kun niitä tyttöjä tapettiin parfyymin vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ovat siitä kivampia, että on aika paljon omasta mielikuvituksesta kiinni, miten kammottavia tapahtumat ovat. Tämä elokuva kyllä kiinnostaisi myös, en ollut edes kuullut siitä, kuten en kirjastakaan. Aina sitä vähän sivistyy.

      Poista
  2. Katsoin sattumalta elokuvan viime vuonna ja kirja päätyi samantien luettavien listalleni. En uskaltanut kovin tarkasti lukea postaustasi, mutta silmäilin kuitenkin kun olen elokuvankin nähnyt ja tiedän tarinan idean. Elokuva oli kaikesta kauheudessaan huolimatta uskomattoman hieno, toivottavasti kirja yltää samaan tai on vielä parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen (tuttavapiirini mielestä) rasittavuuteen saakka sitä mieltä, että kirja on aina parempi! Vaikka voisin heti perään kirjoittaa pitkän listan poikkeuksia...

      Mikäli elokuvaan on saatu talletettua kirjan mahtava tumma sävy ja tietynlainen viipyilevyys, uskon että se tekee kirjalle kunniaa.

      Poista
  3. Parfyymi oli ihan mielenkiintoinen elokuvana. Mietin tuota nais-alastomuutta juuri tänään, kun kävin hakemassa yhdelle kirjallisuuden kurssille Gertrude Steinin teoksen Ida. Siinäkin on kannessa tissit paljaana oleva nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskin selvittää kuka niiden kuvitusten takana on, veikkaan että joku mies;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Täytyy toivoa, että elämän hektisyys helpottaisi, niin ehtisi vastailemaan:)

      Poista
  5. Parfyymi on ollut todella pitkään lukulistallani. Se samaan aikaan kiehtoo ja karmii. Ehkäpä saan sen joskus vielä luettua. Kiinnostavalta se kyllä vaikuttaa. :)

    Minullakin olisi sinulle blogissani haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä melko kieroutunut lukijana, pidän juuri sellaisista teoksista, mitä lukiessaa miettii, miksi oikein luen tällaista ja hyi kamala. Kiitos sinullekin haasteesta:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!