Joyce Carol Oates - Blondi

Huh helteistä ja hektistä heinäkuuta! Lukeminen on jäänyt vähemmälle viime aikoina. Sain nimittän viime sunnuntaina tänne Vaasaan herravieraita Turusta. Heti maanantaina aamuyöstä toinen vieraista (kuvassa) alkoi sairastaa rajua vatsatautia. Siinä sitten kuluikin viikko huolesta ja murheesta ja toisen kipeydestä onnettomina ja varsinaisia toipumisen merkkejä alkoi näkyä vasta torstaina, pikkuisen yksivuotissynttäripäivänä. Voi kuulkaa oli ihana tunne, kun toinen ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuorokauteen alkoi varovasti nuolla tonnikalalientä sormenpäistäni. Siinä oli synttärilahjaa itse kullekin. Nyt, viikko sairastumisen jälkeen, alkaa vaikuttaa siltä että kyllä tästäkin selvittiin ja tyyppi alkaa olla oma (hyvin nälkäinen ja melkoisesti laihtunut) itsensä.

Kuva on otettu jo tätä koko episodia aiemmin kotona Turusta. Elokuussa ehidnkin taas viettämään aikaa kotona, sillä keskiviikkona pakkaamme kimpsut ja kampsut autoon ja huristamme Turkuun, sillä minulla alkaa koko elokuun kestävä kesäloma! Luvassa on Ruotsin reissua ja festareita, kotona pötköttelyä ja luultavasti myös lukumaratonia, josta olen palavasti haaveillut ja kadehtinut heinäkuun maratonareita. Olen tehnyt pari varausta kirjastostakin jo maratonia silmällä pitäen, eli palaan asiaan...

Joyce Carol Oatesin Blondi olisi kyllä ehdottomasti ansainnut ihan kokonaan oman tekstinsä ilman näitä oman elämäni alkuhöpinöitä. Toisaalta voin myös ajatella sekavan postauksen kuvastavan teosta, sillä Blondi ei ole mitenkään suoraviivainen ja helposti määriteltävä romaani. Se oli ajoittain hyvin ahdistava, kammottavakin, toisaalta myös lumoava, koukkuunnuttava ja jossakin lukemisprosessin vaiheessa huomasin jopa miettiväni, etten ole tainnut koskaan aiemmin lukea yhtä hyvää, yhtä taitavasti rakennettua, kirjaa.

Blondi on hyvin rohkea teos. On rohkeata kirjoittaa kirja, jonka lukijoista suurin osa tietää jo ennen ensimmäisen sivun kääntämistä, että teos tulee olemaan onneton ja päättymään vielä onnettomammin. Rohkeata on ennen kaikkea kirjoittaa suurilta osin fiktiivinen mutta hämmästyttävän todentuntuinen teos oikeasti eläneestä henkilöstä. Tämä henkilöhän tietenkin on maailman kuuluisin blondi, naisikoni Marilyn Monroe. Oates muistuttaa teoksen alkusanoissa lukijoitaan siitä, että teos on fiktiivinen ja alkupuolella teosta lukiessani mietinkin usein, että muistutus on hyvin aiheellinen ja ajattelin jopa, että toivottavasti muutkin lukijat ovat huomanneet pitää sen mielessään teosta lukiessaan. Kuitenkin teoksen edetessä havaitsin tämän muistutuksen merkittävyyden vähenevän, sillä lukija ei voi olla havaitsematta sitä, miten se, mikä oikeasti onkaan totta ja mikä ei, millainen Marilyn oikeasti oli, mitä oikeasti tapahtui, ei olekaan millään muodoin yksiselitteistä.

Marilyn Monroesta tai oikeammin Norma Jean Bakerista rakennetaan kuvaa eri kertojien silmin ja totuuksia siitä, millainen Blondi oikeasti oli, onkin monta. Hämmästyttävää on se, miten Oates kykenee luomaan ulkopuolisten, vaihtelevien kertojien avulla teokseen tirkistelevän, ironisen, tuomitsevan, toisinaan jopa hämmentävän härskin ja fyysisen tunnelman. Lukija kokee olevansa osa sitä (mies)joukkoa, joka luo pahasti isäkompleksisesta, mielisairaan äitinsä hylkäämästä herkästä ja häilyväluonteisesta, häikäisevän kauniista tytöstä omien tarpeidensa mukaisen seksisymbolin, vetyperoksidiblondin Marilyn Monroen.

Monroen hahmo kirjassa on sekä ihastuttava että vihastuttava, mutta enimmäkseen lähinnä hämmennystä herättävä. Hän on uskomattomaan naisen vartaloon eksynyt isätön pikkutyttö, joka kutsuu kaikkia rakastettujaan "Isukiksi", perfektionismiin taipuvainen näyttelijä, jonka koko elämä on elokuvaa taustamusiikkeineen ja kohtauksineen, lääkevastainen uskovainen, joka päätyy lääkkeiden väärinkäyttäjäksi, ujo runotyttö, joka välillä käyttäytyy hämmentävän miesmäisesti ja karskisti. Hän on ristiriitainen, hämmentävä ja monipuolinen hahmo, johon lukija välillä samaistuu ja toisinaan ärsyyntyy. Pohjimmainen tunne on kuitenkin sääli, joka häilyy kaiken ivailun, tirskistelyn ja moraalisen kauhistelun takana. Monroen tarina on surullinen, masentava ja ahdistava, ajatuksia herättävä ja kammottava.

En usko, että voin jatkossa katsoa Monroen elokuvia ajattelematta tätä kirjaa. Tiesin Marilynin tarinasta etukäteen sopivan vähän ja uskoisin että tosifanit saattavat ärsyyntyä tämän teoksen antamasta kuvasta. Hämmästelin lukiessani myös sitä, miten hirveässä valossa teos esittää monet todelliset eläneet henkilöt, kuten Entisen baseball-tähden ja herra Presidentin ja monet muut miehet.

Pohjimmaisena kirjasta jäi hämmentynyt, surumielinen ja ahdistunut olo. Koin kirjan henkisen tason lisäksi yllättävän fyysisesti enkä vieläkään oikein ymmärrä, miten "pelkkä kirja" voi saada aikaan niin vahvoja tunteita. Pelottavaa. Lähes tuhat sivua alati kasvavaa ahdistusta, joka ilmenee sekavuuden lisääntymisenä (lauseet on esimerkiksi yhdistetty toisiinsa usein &-merkillä ja teksti on hengästyttävää), ironista ja ilkkuvaa, lukijaakin syyllistävää kerrontaa sekä tieto siitä, että teoksen taustalla on oikea tarina, oikeasti elänyt elämässään eksyksissä ollut nainen, ei tee teoksen lukemisesta mitenkään helppoa. Silti on todettava, että lukeminen todellakin kannatti ja annettava tälle oudolle, hirvittävälle, mutta lumoavalle teokselle viisi tähteä.

"Totuus on, että se oli synnynnäinen näyttelijä. Se oli nero, jos uskoo nerouteen. Sillä Normalla ei ollut harmainta aavistusta kuka se oikeasti oli, ja sen piti koko ajan täyttää omaa sisäistä tyhjyyttään. Aina kun se lähti kaupungille sen piti keksiä oma sielunsa. Me muut ollaan sisältä ihan yhtä tyhjiä - voi olla että meidän kaikkien sielu on tyhjä - mutta Norma meistä tajusi sen." s. 447.





Kirjailija: Joyce Carol Oates
Luettu kirja: Blondi (suom. Kristiina Drews)
Alkuperäinen kirja: Blonde
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2000
Sivuja: 943
Mistä hankin: Turun kirjamessuilta antikvariaattipuolelta vuonna 2011
Missä ja milloin luettu: Junassa ja Vaasassa 12. - 28.7.2013
Arvostelu: ★★★★★