maanantai 16. kesäkuuta 2014

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori


Tiedättekös, minulla on ensimmäistä kertaa koko blogini puolitoistavuotisen historian aikana sellainen olo, että en jaksa lukea klassikoita, noudattaa listoja, miettiä haasteisiin sopivia kirjoja tai lukea mitenkään tavoitteellisesti. Sinänsä ihme, ettei tuollainen olo ole iskenyt aiemmin, sillä melkoista rankkaa klassikkopyöritystähän tämä lukeminen on viime aikoina ollut. Olen tähän hetkeen mennessä lukenut tänä vuonna jo 62 kirjaa, joista ihan vain muutama on ollut puhtaasti viihteellinen. Suurin osa kirjoista on toki ollut ainakin jossakin mielessä viihteellisiä, mutta niiden lukemiseen on myötävaikuttanut niiden olemassaolo jollakin listalla tai osallistuminen haasteeseen. Eli toisin sanoen niihin on liittynyt jonkinlainen suoritusefekti.

Koskapa olen helposti asioita suorittava ja en missään nimessä halua, että harrastuksenikin muuttuvat vain suorittamiseksi, päätinkin heittäytyä nyt muutamaksi viikoksi aivan täysin kirjavirran vietäväksi ja lukea ihan vain sitä mitä huvittaa. Kuukauden klassikkohaasteeni on ollut antoisa ja aion sitä jatkaakin, mutta on pakko myöntää, että siinä on omat riskinsä muuttaa mukava harrastus tiukaksi suoritukseksi. Siispä unohdan nyt hetkiseksi kaikki listat, haasteet ja muut! Todennäköisesti tulen silti keskittymään ensisijaisesti listojen kirjoihin, mutta aikarajat joutavat nyt pannaan.

Veera Niemisen Avioliittosimulaattori, jonka nappasin sen kummempia miettimättä mukaan pikalainahyllystä kirjastosta, osoittautui aivan mahtavaksi kirjaksi tähän hömppää ja rentoutta kaipaavaan olotilaan. Kirjan lähtökohta on varsin perinteinen: Tyttö rakastuu poikaan päätäpahkaa ja ensisilmäyksellä. Poikakin rakastuu tyttöön. Seurustellaan ja haaveillaan yhteisestä tulevaisuudesta. Kirjan perinteinen lähtökohta saa kuitenkin hauskaa ja reipasta pontta siitä, että unelmien prinssin takaa löytyykin varsinainen haaste: varsinaissuomalainen appiukko ja appiukon veli, varsinaissi uggoloi siis. Miehet ja unelmien prinssin pikkuveli asustelevat maatilalla, jonne tarinan naisenkin kenties jonakin päivänä olisi sopeuduttava ja siksipä tuo reipas ja puhelias karjalaisnainen lähtee kuukaudeksi miehensä suvun pariin maalle Varsinais-Suomeen. Kuukausi toimii avioliittosimulaattorina eli kokeena siitä, mitä tuohon mieheen sitoutuminen oikein toisikaan tullessaan.

Eipä tarvitse olla kummoinenkaan selvännäkijä arvatakseen, että kriisihän siitä syntyy, kun kaksi kulttuuria törmää. Neljän miehen taloudessa asiat ovat jääneet junnaamaan paikallaan talon emännän kuoleman myötä. Perhetuttu käy siivoamassa, leipomassa pullaa ja siivuttamassa viikon leivänpäällystomaatit kelmun alle jääkaappiin. Appiukko ja hänen veljensä eivät paljon puhu eivätkä pukahda ja jos puhuvatkin, ei tuosta puheesta saa mitään selvää. Itäsuomalainen Aino pohtii, mikä hänessä on vikana ja miksi hänestä, ihanneminiästä, ei pidetä. Jussi sentään on niin ihana mies, että sen takia kannattaa vähän kestääkin ja edes koittaa yrittää, vaikka vaikeaahan se on. Ruokapöydässä kuulee oman nielaisunsa äänen ja kellon tikityksen, eikä ketään tunnu edes hämmästyttävän se.

Nythän on niin, että minä olen juuriltani puoliksi varsinaissuomalainen ja koko elämäni (näitä työpaikkakuntia lukuunottamatta) Varsinais-Suomessa elänyt Minun sukuni siellä päin on sellaista, että jos haluaa saada suunvuoron, on pakko huutaa päälle. Onneksi sanat ovat kuitenkin sen verran lyhyitä ja töksähteleviä, että niiden väliin ehtii huikkaamaan sen omankin sanottavansa. Sitten olen kyllä päässyt tutustumaan toiseenkin, osittain varsinaissuomalaiseen sukuun, jossa ensimmäisiä kertoja kahvipöydässä istuessani koin erittäin samankaltaisia hetkiä Ainon kanssa. Kuuntelin kellon tikitystä ja päänsisäistä jukeboksiani ja mietin kuumeisesti, mistä tikusta keksisin vielä tehdä asiaa, kun kaikki muut ovat ihan hiljaa. Enpä kovin montaa kertaa joutunut pohdiskelemaan tuollaisia ennen kuin tajusin, että hiljaisuus ja se, ettei ole pakko puhua, jos ei ole asiaa, on yksi maailman parhaista asioista. Nykyisin tunnen oloni varsin kotoisaksi kummankin varsinaissuomalaisen ääripään joukossa. Tästä johtuukin se, että olin kirjaa lukiessa koko ajan Jussin perheen puolella ja itäsuomalainen kälättäjä vähäsen ärsytti. Pakkoko sen Ainon oli koittaa väkisin keskustella ja muuttaa hyväksi todettuja rutiineita.

Hieman surkuhupaisasti kirjan huvittavin anti olikin juuri se omaan nilkkaan osunut pilkka. Nieminen kuitenkin avaa hahmojaan kauniisti ja ymmärtäväisesti. Väärinymmärrysten takana on ujoutta ja ehkä jurouttakin, mutta lopulta ollaan kaikki kauniissa yhteisymmärryksessä ja rauhassa. Teksti on parhaimmillaan hiljavaltosmaista maalaisromantiikkaa ja kohellusta, sangen viihdyttävää, hupaisaa ja keveää. Tässäpä täydellinen hyvänmielenkirja valoisaan juhannusyöhön tai toki muuhunkin ajankohtaan.

Tällä ruksin kirjabingosta kohdan "romantiikka".

Kirjailija: Veera Nieminen
Kirja: Avioliittosimulaattori
Julkaisuvuosi: 2013
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 267
Arvostelu: ★★★

15 kommenttia:

  1. Onnittelut Marile! Ei vapaa-ajan lukemisessa tarvitse suorittaa - toista ovat opiskelu ja kirjatentit.

    Avioliittosimulaattori on kyllä hauska kirja. Minä oikein rakastuin sen luettuani juurevaan satakuntalaistaustaani. Ainon kälätys varmaan vähenee, kun tottuu yhteisön tapoihin.

    Hieno kuva! Kevyet koiranputken kukat tuovat siihen niin paljon suven suloisuutta ja juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ylpeä itsestäni, kun tajusin ihan itse hidastaa vähän :) Minun sukujuureni ovat oikeastaan ihan Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajalta, juureva satakuntalaistausta kuulostaa minusta varsin hyvältä!

      Poista
  2. Joo, listojen ja haasteiden ulkopuolelle on hyvä mennä. Mulla nuo listat ja haasteet on sen takia, että huomaan muitakin kirjoja kuin niitä, joita muutenkin lukisin.

    Avioliittosimulaattori oli mun viime vuoden hauskimpia kirjoja, muutin itse aikoinani Pohjois-Karjalasta Turkuun ja aika monta samanlaista hetkeä oli elämässä kuin tuossa kirjassa. Myös sellainen hetki, jolloin en ymmärtänyt, mitä silloisen poikaystäväni isä puhui.... yksi elämäni noloimpia hetkiä ja niin ihanaa, että joku kirjoittaa siitä. Helpottaa oloani.

    Ja joo, aikamoista stereotypittelyä kirjassa, mutta viihdekirjassa toimii =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, Turku saattaa olla melkoinen kulttuurishokin aiheuttava kaupunki sellaiselle, joka on tottunut siihen, että ihmet saattavat katsoa päin tai jopa hymyillä ;) Tämä kirja tuo varmasti vertaistukea monelle, joka on kärsinyt vastaavist ongelmista, se on hyvä.

      Poista
  3. Kivalta kuulostaa tuo kirjavirran mukaan heittäytyminen! Ja kivalta kuulostaa myös Niemisen kirja, jonka olen aiemmin muutamista blogeista bongannut ja kirjalistalleni lisännyt. Kuulostaa siltä, että Avioliittosimulaattori olisi oikein mukavaa kesälukemista.

    VastaaPoista
  4. Valitsit juuri oikean kirjan tuohon tunnelmaasi! Tykkäsin myös tästä kovasti; on raikas, sutjakasti etenevä ja hauska. Oikea viime vuoden yllättäjä. Tunnistan myös tuon tunteen, että lukeminen alkaa olla suorittamista. Hyvä kun havaitsit sen itse, ettei mene pakkopuurtamiseksi. Itsekin yritän sitä vältellä, lähinnä siten, etten kerää hirveästi kirjopinoja, vaan käyn mieluummin usein kirjastossa. Tietysti pitää olla aina valinnan varaa tarjolla, erilaista lukemista erilaisiin hetkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen pahimmanlaatuiden kirjapinojen keräilijä, paha tapa, josta en kuitenkaan oikein osaa päästä eroon.

      Poista
  5. Minäkin pyhästi lupasin itselleni, etten kesällä juuri mieti haasteita, mutta niin vaan tämänkin kohdalla mieleen nousi ajatus 'hyvä kotimainen kirjabingoon'... :D vaikuttaa mainiolta kesäkirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kohtalotoveri! :D Kyllä vain, kiva kesäkirja, mutta ei mitään turhaa hömppää, vaan laadukasta suomalaista kirjallisuutta.

      Poista
  6. Pitää minunkin vielä laittaa lusikkani tähän lukuhaastesoppaan. Ymmärrän hyvin että siinä voi väsyä. Itselleni ei mikään voisi olla kauempana lukumaailmastani. En ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi lukea listan mukaan ja vielä vähemmän tuota lukumaratonia. Toisaalta tietenkin yhteisöllisyys on blogimaailman ydintä ja jos ei näihin osallistu jää ulkopuolelle. Nautin kuitenkin toisten kirjoituksista ja näistä kommenttikeskusteluista. Tässäkin on kiva kun ihmiset on erilaisia - antaa kaikkien kukkien kukkia! Ja taas kerran hieno arvio sinulta tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, onneksi tosiaan meitä on erilaisia. Itse tykkään ylitse kaiken listoista ja mahdottomaltakin tuntuvista haasteista. Kunhan tajuaa ottaa etäisyyttä haasteisiin, jos alkaa tuntua pakkopullalta, tulee leppoisaankin harrastukseen lisää jännitystä listojen ja haasteiden kautta. Omalla kohdallani yhteisöllisyys on kuitenkin aika toissijaista, olen vähän sellainen erakkomaisuuteen taipuvainen ja tämä blogimaailman yhteisöllisyyskin on tullut ihan yllätyksenä, toki mukavana sellaisena.

      Poista
  7. Komppaan Leenaa! Minun yhteisöllisyyteni jää siihen, että luen jonkin verran samoja uutuuksia kuin muut, ja niistä on sitten kiva keskustella. En millään jaksa esim. linkittää toisten samasta kirjasta kirjoittaneiden blogeihin. Haastelukemiset ja listanmukaiset lukemiset tuntuvat myös minusta rasittavilta ja turhilta. Lukumaraton - huh huh. Se kuulostaa lukemisen binge eatingiltä eli ähkysyönniltä, ja jotkut ovat jopa raportoineet voivansa pahoin sen rupeaman jälkeen. Mutta - juuri tänään tulin toisiin aatoksiin, kun luin nuoren bloggarin Miskan (Kirjoitan ja luen, siis olen) starttia. Se onkin vitsi, siis tuntuu ainakin Miskalla olevan. Ei kai tuollaista nyt tosissaan .... Voihan se olla ikäkysymyskin. Vanhemmille ihmisille lukeminen on lähellä mietiskelyä, mitä ei tehdä kiireellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut äskeisessä tarkoitus olla mitenkään tuomitseva vaan pohdiskeleva.

      Poista
    2. Voi minullakin tuo linkittäminen on ihan ylitsepääsemätöntä. Ja olen hyvin laiska ylipäätään kommentoimaan muiden juttuja, vaikka niitä ahkerasti luenkin. Listalukeminen ei todellakaan sovi kaikille, mutta minusta se on ihanaa. Samoin lukumaraton. Järjetöntä puuhaa, pakko myöntää, mutta hauskaa ;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!