sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia (toukokuun kuukauden klassikko)

Voi kuinka vihaankaan elokuva-kansikuvia... 
Kappas, kesäkuu! Ja kuukauden klassikko -haasteeni on edennyt jo lähes puoleen väliin. Tähän mennessä vain yksi kirja on jäänyt kesken ja toukokuun klassikkonikin tuli luettua viimeistä sataa sivua lukuunottamatta toukokuussa. Kesäkuun klassikko jatkaa historiallisen suurromaanin teemaa: seuraavana vuorossa on Umberto Econ Ruusun nimi.

Alexandre Dumas'n Kolme muskettisoturia onkin varsinainen hardcore-klassikko. "Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta" -lausahdus ja kirjan päähenkilöiden nimet lienevät tuttuja useimmille. Kirjasta on tehty lukuisia filmatisointeja, joista ei lainkaan vähäisimpänä muistan itse katsoneeni Kolme muskettikoiraa -piirrettyä. Kirja kuuluukin ansioidusti kaikille yleissivistystä hehkuttaville listoille ja olihan se nyt jo korkea aika minunkin lukea tuo kirja.

Se, että en aivan hillittömästi innostunut lukemastani, johtuu - jälleen kerran! - siitä, että minulla on suuria henkilökohtaisia ongelmia toimintakirjojen ja -leffojen kanssa. Kirjassa siis tapahtui makuuni liikaa, joka taas johti siihen, että välillä huomasin laskeskelevani jäljellä olevien sivujen määrää. Tapahtumissa ei sinänsä ollut mitään vikaa vaan ne olivat sangen viihdyttäviä, hauskoja ja ovelia. 1600-luvun alkuun sijoittuvat tapahtumat pyörivät Ranskan hoviin liittyvien juonittelujen, vehkeilyjen, huijausten ja sotimisten ympärillä. D'Artagnan, kovasti muskettisoturiksi halajava teinipoika sekä urheat muskettisoturit Athos, Porthos ja Aramis sotkeutuvat monenlaisiin kieroiluihin, oveluuksiin ja jopa rakkausjuttuihin pyrkiessään edistämään kuninkaansa ja koko Ranskan kuningaskunnan turvallisuutta ja asemaa.

Jatkuvasta tapahtumien paljoudesta huolimatta teos ehtii mukavasti syventyä sen päähenkilöiden kieltämättä aika huvittavaan sielunelämään. Hahmot ovat eläväisiä, vereviä ja aidontuntuisia ja etenkin muskettisoturien ja D'Artagnanin väliset suhteet on kuvattu aidosti, hauskasti ja psykologisen tarkasti. Suosikkihahmoni kirjassa oli kuitenkin kardinaali Richelieun ovela vakoojatar Mylady Winters, joka kaikessa kieroudessaan ja viekkaudessaan oli suorastaan ilahduttavan paha. Hän on uskomattoman kaunis, mutta myös uskomattoman fiksu ja onkin aika hienoa, miten Dumas on luonut näin vahvan ja merkittävän naishahmon kirjan miespäähenkillöiden rinnalle. Vaikka kuten kunnon tarinaan kuulukin, paha saa lopulta palkkansa.

Vaikka kirja ei mikään napakymppi minulle ollutkaan, voisin silti suositella tätä rennoksi kesälukemiseksi niille, joilla on tapana lukea jokin klassikkokirja kesän aikana. Kolme muskettisoturia on harvinaisen helposti lähestyttävä ja viihdyttävä klassikkopaksukainen. Osallistun kirjalla myös Vive la France -haasteeseen, jossa taidankin saada täyteen nyt koko tricolorin!

Kirjailija: Alexandre Dumas
Luettu kirja: Kolme muskettisoturia (suom. Lauri Hirvensalo)
Alkuperäinen kirja: Les trois mousquetaires
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1844
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 871
Arvostelu: ★★★

14 kommenttia:

  1. Hauskaa, että sinäkin pidit Kolmesta muskettisoturista! Itse muistan hymyilleeni huvittuneena kohdalle jossa D'Artagnan pyörtyy järkytyksestä ja surusta, nykyaikaisena lukijana tilanne tuntui niin epätodelliselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo oli kyllä ehdottomasti huvittavin kohta koko kirjassa :D Niin kova ja hurja seikkailija ja sitten pyörtyilee ja punastelee!

      Poista
  2. Pidän vielä enemmän Monte Criston kreivistä, mutta joka tapauksessa nämä kaksi Dumasin kirjaa ovat seikkailukirjojen aatelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varmasti vaikuttaneet suuresti genren kehittymiseen, kunnioitettavaa!

      Poista
  3. Onnittelut trikolorista! Minuun tämän kirjan vauhdikkuus kolahti lujaa ainakin kymmenisen vuotta sitten ja olen miettinyt, että kirja olisi mukava lukea joskus uudelleen varsinkin, kun se löytyy omasta hyllystäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos innostavasta (ja tarpeeksi helposta :D) haasteesta! Ehkäpä minä olisin varhaisteininä saanut tästä enemmän irti, vanhemmiten minusta on tullut aina vaan tylsempi ;)

      Poista
  4. Ilahduttava postaus ja mukava huomio "suosikkihahmoni kirjassa oli kuitenkin kardinaali Richelieun ovela vakoojatar Mylady Winter". Itse en akasta paljon perustanut, mutta koheltava nelikko oli monesti sangen saamaton.

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut tämän yläasteikäisenä ja ainakin silloin pidin kovasti. Minulle tosin jäi sellainen tunne, että tapahtumat eivät etene mihinkään suuntaan, kun musketööreillä menee kaikki aika kauheaan pokkurointiin. Yksinkertaisemmankin ajatuksen lausumiseen meni sivun veran tilaa, kun kaikki piti sanoa mitä monimutkaisimmin sanakääntein. :D

    Muuten, mielestäni elokuva, jonka kansi on lainattu lukemaasi painokseen, oli aika kehno. Siinä oli upea lavastus ja puvustus, kivaa musiikkia ja näyttävät erikoistehosteet, mutta käsikirjoitus ja dialogi aivan kamalan tökkivää. Harmittaa, kun näki, että rahaa on leffaan laitettu, mutta tönkkö kirjoitus pilasi kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokkurointia, punastelua ja hiukan pöyrtyiliyäkin, lieneeköhän se muskettiritarien elämä oikeasti ollut ihan tuollaista ;) Minunkin piti käydä kurkkimassa imdb:stä että oli saanut tosi huonot pisteet. Tosin ei yllätä, jos tässä on keskitytty vain toimintaan ja erikostehosteisiin ja unohdettu kirja hieno tunnelma, ei jälki voi olla kovinkaan hyvää.

      Poista
  6. Luin Muskettisoturit ahmimalla yötä myöten lukioaikana. Kello oli 3 kun sain luetuksi loppuun ja aamulla piti mennä kouluun :) Osui kivasti yksiin senkin kanssa että luin ranskaa.

    Kiva kun muistutit tuosta Muskettikoirat sarjasta. Etsin sen heti YouTubesta; Mosqueperros, espanjankielinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hauska muisto :) Minäkin luin lukiossa ranskaa ja ranskalaisilla, etenkin Pariisiin sijoittuvilla kirjoilla on aina erityinen paikka sydämessäni.

      Poista
  7. Tämä pitäisi melkein ottaa uusintalukuun, muistan edelliseltä (ainoalta) lukukerralta vain, että tarina tempaisi mukaansa oikein mukavasti.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut sinulle tämän järkäleen lukemisesta. Minäkin sitten joskus. Käsittääkseni kirjassa on kahdenkymmenen vuoden tauko. Paul Feval on kirjoittanut romaanin, joka täyttää tuon aukon. Tasosta en sitten osaa sanoa mitään, kun pitäisi lukea Dumasin kirja ennemmin. Toisaalta, ainakin itse näkemässäni painoksessa (enkä tiedä onko useampia) on suomentaja juuri se, jonka suomennoksista itse en pidä lainkaan. Onhan kirja myös hyvin paksu, mutta se ehkä saattaa olla ihan mielenkiintoinen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!