Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (osat 1-3)

Tulinpa tuossa lukaisseeksi kokonaisen trilogian tammikuun aikana. Kolme olomuodoltaan kevyttä ja nopealukuista kirjaa, joiden sisältö oli kuitenkin painavampaa kuin lyijy. Ahmin yhden, hain heti kirjastosta toisen ja lopulta kolmannenkin. Nyt olo on kummallinen, tyhjä, järkyttynyt ja haikea. Sangen erikoista, että tunnen näin, sillä en kokenut erityisemmin edes pitäväni näistä kirjoista. Gardell kertoi tarinan, joka piti tulla kerrotuksi. Tarinan, tai oikeammin toden, joka jokaisen lauseen myötä pureutui syvemmälle sydämeen ja järkytti syvästi.

Kuvat: Adlibris

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia (oikeammin kolmeosainen romaani) on shokeeraava kuvaus 1980-luvulta, siitä millaista oli homoseksuaalien elämä tuon ajan Ruotsissa. Nykyisin Ruotsi vaikuttaa sen verran liberaalilta, että on vaikea uskoa, että myös länsinaapurissamme on vallinneet kirjan kuvaamat asenteet vielä noinkin vähän aikaa sitten. Homojen elämä on piilottelua, salailua, häpeilyä ja salamyhkäisyyttä. Leimautuminen hirvittää ja siksi lääkärillä käymistäkin on parempi välttää, vaikka olisikin vieraalla ja hirvittävällä tavalla sairas.

Nuoret miehet elävät ja rakastuvat. He sairastuvat ja kuolevat, yhä nuorina, elämänsä alussa, usein hylättyinä. "Homoruton" runtelemat luurangoiksi kuihtuneet nuorukaiset makaavat sairaalasängyissään ja, kun heidän poskelleen vierähtää kyynel, muistuttaa hoitaja, että kyyneleitä ei tule pyyhkiä paljain käsin, ties vaikka aids tarttuu. Viattomuus kääntyy syyllisyydeksi, media leimaa taudinkantajat murhaajiksi ja lehtiartikkeleissa huudetaan, miten luonto kostaa poikkeavan käytöksen. Hirveintä on se, että tämä kaikki on oikeasti tapahtnut. Hirveää, sydäntäraastavaa ja epäoikeudenmukaisuudessaan lannistavaa.

Ensimmäisen osa on rakkaus, toinen sairaus ja kolmas kuolema, näin etenee romaanisarja ja sen hahmojen kohtalo. Kaikki kolme elementtiä ovat kuitenkin läsnä jo ensimmäisessä osassa uhkaavana ja vääjäämättä lähestyvänä. Ilman rakkautta kaikki tuntuisi vielä hirveämmältä, mutta toisaalta rakkaus levittää kuolemaa. Kaikki ei ole pelkkää surua ja tuskaa, huumori kukkii loppuun asti, itseironia ja mustat vitsit toimivat selviytymiskeinona. Ristiriitaisuus on voimakasta ja tunnelma on vahva. Päähenkilöt ovat kaikki inhimillisiä, erilaisia ja heillä on hyvin erilaiset taustat. Sairaus, joka tulee synkkänä muurina ja vie mukanaan nuoria miehiä, yhdistää heitä kauhealla tavalla.

Kirjojen sanoma on tärkeä, niiden kertoma tarina on koskettava, hirvittävä ja totta. Mutta miksi sitten en kuitenkaan oikein pitänyt kirjoista? Tärkeimpänä syynä pidän kirjojen kieltä. Se töksähteli, kuulosti ruotsilta (se nyt ei ole Gardellin vika) ja toisteli liikaa. Näillä aineksilla olisi voinut saada aikaan vielä jotakin paljon voimakkaampaa. Yksinkertaisesti Gardellin tapa kirjoittaa ei miellyttänyt minua. Silti ahmin kirjat, vaikutuin ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että on upeaa että nämä kirjat on kirjoitettu, julkaistu ja otettu vastaan innolla. Kirjoista on tehty myös hyvin suosittu tv-sarja ja sen verran tarina jäi kolkuttelemaan takaraivooni, että haluan ehdottomasti nähdä sen. Suosittelen myös kirjojen lukemista kaikille, nämä tarinan kuvaavat ihmiset ansaitsevat tulla muistetuiksi, nyt ja aina.

Osallistun kirjoilla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen (piste Ruotsille)


Kirjailija: Jonas Gardell
Luettu kirja: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin osat 1-3 (suom. Otto Lappalainen)
Kustantaja: Johnny Kniga
Alkuperäinen kirja: Torka aldrig tårar utan handskar 1-3 (2012-2013)
Sivumäärä: 294 + 300 + 304
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★