torstai 5. helmikuuta 2015

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

"Kaikki häiriintyneet perheet ovat samanlaisia. Niin myös 'eloonjääneet'. Minä olen kuuluisan amerikkalaisen perheen 'eloonjäänyt' lapsi, mutta näiden melkein kymmenen vuoden jälkeen ette luultavasti muista minua: Skyler."



Huh. Huhhuh. Tätä kirjaa on vaikeaa pukea sanoiksi, mutta yritän.

Olen aiemminkin todennut, että Oates on kirjailija minun makuuni. Etenkin Blondi on koko tähänastisen lukuhistoriani vaikuttavimpia kirjoja ja edelleen muistan sen käsittämättömän voiman. Tai siis kuvittelin muistavani, kunnes aloitin taas uutta Oatesia, vuoden hyllyssäni ollutta teosta Sisareni, rakkaani. Kuten Blondikin, oli tämäkin lukukokemus hurja ja fyysinen, yllättävän rankka. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että onnistuin jotenkin saamaan otsaani sentin pituisen vekin järkälemäisen kirjan kulmasta. Lukeminen on toisinaan vaarallista.

Sisareni, rakkaani ammentaa tositapahtumista. Tarinassa on kieroutunut perhe, pakkomielteinen äiti (heistä Oates taitaa kertoa kaikkein mieluiten), huikentelevainen ja petturimainen isä, epävarma ja erikoinen Skyler-poika sekä pikkuinen, kaunis ja ihana Edna Louise-tyttö. Tyttö osoittautuu ilmiömäiseksi luistelutaituriksi ja äiti alkaa pakkomielteisesti valmistaa tätä huikeaan luistelu-uraan, kuljettaa tätä kilpailusta toiseen ja jopa muuttaa tämän nimen Bliss'ksi. Kaikki paha ja kieroutunut kulminoituu lopulta siihen, että tyttö löydetään perheen kotoa raa'asti murhattuna. Luonnollisesti perheenjäseniä epäillään ja epäiltyjen joukkoon kuuluu myös Skyler.

Sisareni, rakkaani on Skylerin kirjoittama hurja paljasturomaani, "Skyler Rampiken intiimi tarina", kertomus eloonjääneen, mutta epäilyksiä herättävän, pojan elämästä ja kokemasta. Harmi kyllä Skyler on sangen epäuskottava kertoja (ja hän myöntää sen itsekin). On selvää, ettei Skyler tiedä mihin uskoa, mitä tapahtui ja kuka hän itsekään loppujen lopuksi on. Tietämästäänkään hän ei välttämättä kerro lukijoilleen koko totuutta. Skyler on sekava kertoja, hän elää alaviitteissä, viivaa yli sanoja ja liittää romaaninsa sisälle pienempiä tarinanpalasia. Oates on mieltynyt hulluihin ihmisiin. Tässäkin teoksessa on joukko hyvin sekaisin olevia, säälittäviä, pelottavia ja kammottavia ihmisiä. Romaani on maanista kerrontaa, sekavuutta, rönsyilyä, pelkoa, uhkaa ja epätodellisuuden tuntua. Ei ihme, että lukija on kovilla.

Kuten Blondinkin, myös Sisareni, rakkaani -teoksen kauheus syntyy siitä, että innoituksena on tositapahtumat. Oates leikittelee ajatuksilla siitä, mitä on lööppien takana, mitä oikeasti tapahtui ja mitä tapahtumissa mukana olleet oikeasti kokivat. Mitä tapahtui pojalle, joka jäi henkiin, mutta jota samalla epäillään syylliseksi? Oates tosin muistuttaa alkupuheessaan, että kirja on kokonaan mielikuvituksen tuotetta, vaikka sen juuret ovat oikeassa rikostapahtumassa ja tämä onkin hyvä muistaa kirjaa lukiessa. Kirja on yhtä tirkistelyä ja tuntuu vahvasti siltä, että ei kenenkään pitäisi tietää niitä asioita, joista Skyler lukijoilleen kertoo. Ovela viittaus nykyiseen "lööppihelvettien" maailmaan ja siihen, miten media on oikeutettu repimään kaiken auki häpeilemättä.

700 sivua tirkistelyä, välillä jopa fyysiseen pahoinvointiin asti yltävää kerrontaa, silkkaa pahuutta, hulluutta ja mielipuolisuutta ei taida kuulostaa hyvältä lukukokemukselta? Sisareni, rakkaani oli kuitenkin uskomaton kirja, vaikuttava, koukuttava ja raastava lukukokemus. En vain voi olla ihmettelemättä, miten joku osaa ja ennenkaikkea uskaltaa kirjoittaa tällaista kirjallisuutta. Silti olen valtavan iloinen, että kirja on nyt luettu ja voin ehkä vähitellen päästä eroon sen luomasta aavemaisesta tunnelmasta ja unissani seikkailevasta luistelijatytöstä. Huh ja vielä kerran huh.

Kirjalija: Joyce Carol Oates
Luettu kirja: Sisareni, rakkaani (Kaijamari Sivill)
Alkuperäinen kirja: My Sister, My Love (2008)
Mistä hankittu: Kirja-alesta tammikuussa 2014
Sivumäärä: 733
Arvostelu: ★★★★★

12 kommenttia:

  1. Skylerin muistan aina. Hieno teos.

    VastaaPoista
  2. Niiiiiiin samaa mieltä. Sisareni, rakaani on rankka, sairas, hullu ja aivan mielettömän hyvä kirja. Minulla odottelee Blondi vielä lukuvuoroaan, mutta ehkä sen aika on pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäreilua, että sulla on Blondi vielä lukematta :D Näissä oli todella paljon samaa, niin hyvässä kuin pahassa.

      Poista
  3. Tämä on tosiaan aivan mahtava kirja. Lukukokemus on mieleenpainuva ja heränneet ajatukset melkoisia... Oates ottaa kirjassaan hurjasti kantaa esimerkiksi Yhdysvalloissa levinneeseen lähes pakkomielteiseen (lasten) medikalisaatioon: kuinka lähes kaikkea käyttäytymistä lääkitään joksikin toiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, tuo medikalisaatioteema oli myös hurja. En taida tietää ketään muuta kirjailijaa, joka ottaisi kantaa yhtä taitavasti.

      Poista
  4. Kuullostaa oikein lupaavalta kaikkine hurjuuksineen ja mielen pimeine puolineen. Ostin tämän jotain vuosi sitten alesta ja välillä tönin sitä hyllyssä. Pidin paljon Oatesin Kostosta, mutta Haudankaivajan tytär taas oli pettymys, joten nyt heilun Oatesin suhteen epämääräisellä hetteiköllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haudankaivajan tytär oli minullekin vähän blääh (tosin luin sitä Thaimaassa meren äärellä, sellaisessa ympäristössä mikään ei voi olla kovin blääh :D), mutta Blondi ja tämä olivat napakymppejä, suosittelen siis tarttumaan niihin todella lämpimästi!

      Poista
  5. Kosto ja varsinkin Blondi tekivät minuun suuren vaikutuksen. Arviosi sai ajattelemaan, että tämä täytyy lukea tänä vuonna! Oatesin Putous on minun sateenkaari-haasteen pinossani, joten kirjavuoteeni sisältyy vähintään yksi Oates.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Suosittelen erittäin lämpimästi! Minulla olisi hyllyssä Oatesilta vielä Them ja kovasti kutkuttaisi lukea se tänä vuonna. Tosin Oates käy niin luihin ja ytimiin, että taidan kaivata vähän toipumisaikaa ensin.

      Poista
  6. Minustakin tämä kirja oli aivan uskomaton. En ole tämän jälkeen Oatesiin tarttunut, ehkäpä juuri siksi, että tämä kirja oli niin ravisuttava lukuelämys. Ehkäpä tänä vuonna voisin palata melkein kahden vuoden tauon jälkeen Oatesin pariin jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin että miksi en ole tarttunut tähän kirjaan aiemmin, kun se on kovasti houkutellut, mutta heti alkuun päästyäni muistin miksi...koen Oatesin vähän turhankin fyysisesti ja siksipä tauko on ihan paikallaan.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!