torstai 7. heinäkuuta 2016

Kohti lukumaratonia


Sunnuntaina vietetään Blogistanian lukumaratonia. Kerrankin minulla osuu aikataulut yhteen ja pääsen osallistumaan täyspainoisesti yhteismaratonille. Edellisestä maratonistani onkin jo melkoisesti aikaa ja viime maratonit olen vetänyt aika puolivillaisesti. Lukuaika on on ollut niin kortilla viime aikoina, että tästä maratonista aion ottaa kaiken irti. En oikeasti tiedä vielä yhtään, mitä aion lukea, mutta halusin koota kasaan niitä kirjahyllyni kirjoja, joiden lukemista olen jo pitkään odottanut. Ja se, etten ole niitä vielä lukenut, kertoo aika paljon miten vähän olen viime aikoina ehtinyt lukemaan!

Tolstoin Sotaa ja rauhaa olen lukenut nyt noin 150 sivua. Tuon ensimmäisen niteen jälkeen on sitten vielä kolme nidettä lisää... Mutta aion vakaasti lukea kirjan klassikkohaasteeseen. Tosin voi olla, että maratonin aikana haluan keskittyä muihin kirjoihin.

Brönten Syrjästäkatsojan tarina on ollut kesken maaliskuusta asti! Kirja on minulle hyvin mieluisa ja sitä on lukematta vielä parisataa sivua.

Westön Leijat Helsingin yllä on myös kesken. Sen aloitin toukokuun lopussa Saksan reissussa ja tuntuu, että en oikein päässyt tarinaan sisälle. Ainakaan samalla intensiteetillä kuin muiden Westön kirjojen kohdalla on käynyt.

Lempikirjailijani Kyrön Kerjäläinen ja jänis on ollut hyllyssäni tavattoman pitkään lukematta. Kummallista! Samaan sarjaan kuuluvat myös Kingin Revolverimies, Mannin Kuolema Venetsiassa, Pulkkisen Raja, Rauhalan Taivaslaulu, Kähkösen Graniittimies ja Oates'n Maria.

Hitlerin raivottaret aion todennäköisesti aloittaa maratonin aikana, kaipaan lukulistalleni jotakin tietokirjamaisempaa.

Kotzwinklen The Fan Man  taas on tuorein kirjahankintani, enkä usko että pystyn pitämään näppejäni erossa siitä kovin pitkään.

Tuulisen saaren kirjakauppias on joululahjakirja. Siitä olen kuullut niin paljon hyvää, että olisi aika jo ehtiä lukea kirja. Se taitaisi sopia myös teemansa puolesta hyvin maratonille?

Bakerin Longbournin talossa kiinnostaa myös paljon. Olen ostanut sen lahjaksi äidilleni ja nyt sen on vuorostaan minulla lainassa (lainakirja äidiltä on myös Syrjästäkatsojan tarina).

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä mainitsen Murakamin Maailmaloppu ja ihmemaa -teoksen, joka on täysin absoluuttinen todiste siitä, miten vähän olen ehtinyt lukemaan. Lempikirjailijani uutuus on ollut hyllyssäni maaliskuusta asti lukematta, huhheijaa. En tosin tiedä, onko maraton välttämättä oikea hetki kirjan lukemiseen.

Sellainen pino! Onko joukossa teidän suosikkejanne? Maratonille eritysen hyvin soveltuvia teoksia? Hyllystä löytyy noin miljoona kirjaa lisää joten lukeminen ei ainakaan tule loppumaan kesken. Odotan maratonia valtavalla innolla, vielä en tiedä missä vaiheessa aloitan, mutta blogipäivityksiä aion tehdä säännöllisesti ja samalla seurata miten muilla sujuu!

Tässä vielä making of -materiaalia. Tällaista meillä on, kun koittaa kuvata kirjapinoja. Esko osallistuu varmasti myös sunnuntain maratonille seurakoirana :)


7 kommenttia:

  1. Minä kasasin eilen maratonpinon valmiiksi, tänään teen ennakkopostauksen - ja kohtahan sitä pääsee maratoonaamaan! Huippua <3 Ja voi, ihana Esko, hän on hirvittävän suloisen näköinen <3

    VastaaPoista
  2. Sota ja rauha lähtee kunnolla käyntiin vasta hiukan ennen puoliväliä :) Pituudestaan huolimatta se on mielestäni yksi helpoimpia venäläisen kirjallisuuden teoksia. Aloitus on vain vaikeaa.

    Jos Revolverimiehen lukee, niin sitten on pakko lukea muutkin Musta torni -sarjan kirjat. Tai oikeastaan pitää lukea koko Kingin tuotanto, koska ilmeisesti monesta Kingin teoksesta löytyy viittauksia Mustan tornin maailmaan :D

    VastaaPoista
  3. Itse luin jollain maratonilla tuota Tuulisen saaren kirjakauppiasta, ja se sopi siihen kyllä oikein hyvin, kivan nopealukuinen :) Itse kirjakin oli aika ihana, ei malttanut lopettaa kesken. Minäkin odotan maratonia jo aika innolla, ja mukavaa kun niin moni muukin on lähtenyt mukaan!

    VastaaPoista
  4. Oijoi, innostuksesi on todella tarttuvaa :) Minä löin osallistumiseni vasta lukkoon ja olen mukana ensimmäistä kertaa. Innolla odotan mitä tuleman pitää :)

    Kirjapinostasi Hitlerin raivottaret on superkiinnostava, pitää etsiä se käsiini maratonin jälkeen koska ennen ei enää ehdi.

    VastaaPoista
  5. Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
  6. Ja ihana lukulista sinulle sunnuntaiksi - suoloisesta seuralaisesta puhumattakaan!

    VastaaPoista
  7. Kivoja maraton-suunnitelmia:) Omilta maratoneilta tuttuja kirjoja ei sinun pinossasi ole, valitsen aina mahdollisimman lyhyitä kirjoja omaan pinooni, koska tiedän etten saa luettua kuin max 800 sivua 24 tunnin aikana ja haluan aina saada kuitenkin tunteen, että olen lukenut "monta" kirjaa:D

    Tuulisen saaren kirjakauppiaan olen lukenut, se kyllä sopii hyvin maraton-kirjaksi, ainakin jos ei jaksa enää keskittyä niin paljon ja väsymys alkaa painaa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!