keskiviikko 7. elokuuta 2019

Mikael Jungner, mitä jos lukisit vaikka jonkin hyvän kirjan?


Kirjahyllyt ovat kuulemma rumia ja huonoja sisustuselementtejä?
Tänään ahdisti. Kesken hektisen työpäivän söin lounassalaattia ja selailin internetiä. Vastaan tuli Mikael Jungnerin tweetit. Niissä tuo jatkuvasti julkisuudessa oleva mies, Yleisradion entinen johtaja, vastasi eiliseen Hesarin kolumniin, että  kirja onkin ihan vanhentunut käyttöliittymä, että 300-sivuiset kirjat ovat yleensä aina liian pitkiä, että lukihäiriöiset siirtyvät ilolla eteenpäin, kun "Tarina kirjaimin on monelle yhtä luontevaa omaksua kuin musiikki pelkästään nuotteina. Joillekin toki onnistuu, mutta ei se siitä ideaalia tee."

Koska elän kuplassa kuten ennenkin olen todennut, otettiin nämä tweetit minun nettimaailma-ympyröissäni vastaan melkoisella inhonpuistatuksella. Ahdistavaksi tämän asian teki kuitenkin se, että noin korkeassa asemassa oleva ihminen voi ajatella näin ja että hän kokee nämä ajatuksensa julkaisukelpoisiksi. Jungner jotenkin myös tiivisti sitä ilmapiiriä, jota olen ollut aistivinani: kirjojen ja lukemisen arvostus on laskenut paljon. En ole lainkaan varma pitävätkö tuon jo mainitun kolumnin luvut paikkansa, mutta sen mukaan kolmannes suomalaisista lukee pari kirjaa vuodessa, viidennes viisi kirjaa ja vain 15 prosenttia suomalaisista lukee kymmenen kirjaa vuodessa tai enemmän. Todettakoon, että oma kuplani on sellainen, jossa tähän mennessä tänä vuonna lukemani 52 kirjaa on vielä melko vähän.

Mutta miksi sitten lukeminen on niin tärkeää, miksi kirjoja ja kirjallisuudesta nauttimista pitäisi arvostaa? Tärkeimpänä syynä tulee mieleen empatia. Lukeminen tutkitusti lisää kykyä myötäelää toisen tunteita. Mikä onkaan tärkeämpi taito ihmisten välisessä kanssakäymisessä kuin empatia? Jungner väittää, että lukihäiriöiset hurraten siirtyvät eteenpäin, minä väitän että Jungner ei ymmärrä lukihäiriöisen maailmaa. Lukeminen kasvattaa tunneälyä, näyttää meille erilaisia ihmisiä ja ajatusmaailmoja, haastaa ajattelemaan.

Tunneälyn lisäksi lukeminen kasvattaa tietenkin myös ihan tavallista älyä. Taito käyttää sanoja, ymmärtää tekstiä ja sen avulla oppia uutta on minusta itsestäänselvästi ihmisenä olemisen perustaa. Uteliaisuus ja halu oppia uutta on vienyt ihmistä eteenpäin ihmislajin alkuajoista alkaen, jos emme lue, olemme luovuttaneet kehittymishalun ja sivistyksen suhteen.

Olen itse täysin varma, että rakkaus kirjoihin on vienyt minut sinne, missä olen nyt. Olen aina lukenut paljon, ollut utelias ja kokenut kirjoittamisen minulle sopivaksi ilmaisumuodoksi. Minulla ei ollut samoja lähtökohtia elämään kuin monella muulla, mutta minulla oli kirjat. Samanlainen, tuohon maailman aikaan tietenkin vielä paljon harvinaisempi tarina on isosedälläni, jonka haastattelu löytyi vielä netistä. Kirjat vievät uusiin maailmoihin, mutta ne vievät lukijaansa kohti uutta myös ihan konkreettisesti

Jotakin nykymaailmasta ja suhtautumisesta lukemiseen kertoo myös se, miten iso juttu tuli siitä, kun jääkiekkoilija Kevin Lankinen kertoi lukevansa Hanya Yanagiharan Pientä elämää. Siis se, että nuori urheilijamies kertoi lukevansa kirjaa, oli niin iso juttu, että netti ja kirjastojen varaustilastot räjähtivät. Havaitsin sen blogissanikin, kyllä tuli liikennettä tuohon postaukseen. Se että mielikuva urheilijoista ja nuorista miehistä on se, että on erikoista jos he lukevat, kertoo surullista tarinaa. Minusta on itsestäänselvää, että parhaiten elämässä menestyvät ihmiset myös todennäköisesti lukevat. Älykkäimmät tuntemani ihmiset myös lukevat paljon. Ja onhan lukeva, älykäs ja omilla aivoillaan ajatteleva mies (tai nainen) nyt hyvänen aika seksikäskin! Mutta ei, lukijat ovat median ja valitettavan usein näkyvän yleisen asenteen mukaan epäsosiaalisia nörttityyppisiä vässyköitä, eivät todellakaan mitään viehättäviä menestyjätyyppejä.

Haluan uskoa ja toivoa, että lukemisen inflaatio on vain hetkellistä ja kirjojen arvostus on vain väliaikaisesti heikentynyt, kun vielä elämme tämän hullun nettimaailman suurta alkuinnostusvaihetta. Jungner paljasti ennen kaikkea oman junttiutensa, mutta osui myös ilmiselvästi arkaan paikkaan. Minä rakastan kirjallisuutta, siitä puhumista ja kirjallisuuden vaikutuksia ihmisissä. Parasta mitä ihmiselle voi tehdä, on ohjata häntä hyvän kirjallisuuden pariin. Joten Mikael hyvä, mitä jos tulisit pois sieltä netistä ja lukisit vaikka kirjan?

3 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Olethan postannut tämän myös someen ja tägännyt Jungnerin?

    Kirja jos mikä on aikaa kestävä käyttöliittymä! Se ei juurikaan vanhene, ihmiset ovat aina haluneet tarinoita ja tietoa. ♥

    Ja jos Junger pohtii lukihäiriöisiä, niin heille on tarjolla laadukkaita selkokirjoja, jotka tarjoavat hyviä tarinoita ja tärkeää tietoa.

    Lukeminen: ♥
    Kirjat: ♥
    Tarinat: ♥
    Tieto: ♥
    Kirjahyllyt: ♥

    VastaaPoista
  2. Minä elän myös kuplassa, johon on aina kuulunut kirjat ja lukeminen. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka eivät lue koskaan, ja ymmärrän heitä. Jos lukeminen tuottaa vaikeuksia, teet mielummin jotain muuta. Arkielämässä riittää haasteita, eikä heiltä tunneälyä puutu sen enempää kuin muiltakaan. Kukaan lukuinnoton ei yleensä tuomitse minun lukemisia tai yleensä lukemista, päinvastoin. Monesti lukemattomuuteen liittyy häpeän tunnetta tai noloutta, itsetunnon puutetta jopa, joka saattaa purkautua negatiivisina kannanottoina.

    Jäin miettimään myös suomalaisten luettujen kirjojen tilastoja, kun tulin vähätelleeksi 5 kirjan määrää. Tunsin tarvetta korjata ajattelutapaani, sillä jos kuka tahansa lukee 5 kirjaa vuodessa, on se hieno juttu! Oma mitta-asteikkoni saattaa olla eri, mutta yksikin luettu kirja on mielestäni aina edistyksellistä, jos se tapahtuu vapaaehtoisesti.

    Mitä tulee M. Jungerin mielipiteisiin, niin jätän ne omaan arvoonsa. Mitä vähemmän ne saavat huomiota, sen merkityksettomämpiä ne ovat.

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti! Tuntuu ristiriitaiselta, että joku niin korkeassa asemassa oleva ihminen kuin Jungner omalla mielipiteellään halventaa lukemista, kun lukuinnon herättelyn eteen tehdään valtavasti töitä kouluissa ja kirjastoissa ja ihan vaikka somen tai median kautta ylipäätään. Lukemisen merkitys ihmisille tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta Jungner on valmis viis veisaamaan siitä. Hän varmasti oli avauksessaan tahallisen provosoiva, mutta siitä huolimatta ihmettelen miksi hän koki tarpeelliseksi tuoda asian esiin.

    Raija tuossa edellä sanoo, että mitä vähemmän Jungnerin mielipiteet saavat huomiota, sitä merkityksettömämpiä ne ovat. Onhan se niinkin, mutta tämä on kyllä sellainen asia, jonka puolesta kannattaa mielestäni vähän älähtää.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!