Turun kirjamessujen lauantai

Toinen päivä on pulkassa. Ihmisiä oli paikalla aivan hirveästi, liikaa, ahdisti. Kuvittelisi, että kirjaihmiset olisivat fiksuja, mutta kyllä mahtui ruuhkaan täysurpojakin. Tämä oli hyvien keskustelujen päivä. Seurasin Mitä Minna (Canth) tekisi -paneelikeskustelua, jota oli katsomassa aika moni muukin. Jenni Haukio moderoi keskustelua, jossa loistivat Elina Knihtilä, Jouko Jokinen ja Minna Rytisalo. Tätä olisin halunnut kuunnella ainakin pari tuntia pidempään!

Myöhemmin seurasin toista varsin mielenkiintoista keskustelua, jossa keskusteltiin kirjablogeista. Paikalla olivat kirjabloggaaajt Tuomas Aitonurmi, Kirsi Hietanen, Arja Korhonen, Tuija Takala, Airi Vilhunen, Sivumennen-podcastin Jonna Tapanainen ja kirjailija Pajtim Statovci.

Raskas päivä painaa, joten tällä kertaa en kirjoita tämän enempää vaan tyydyn (huonoihin) kuviin. Huominen vielä jäljellä, silloinkin on luvassa paljon mielenkiintoista ohjelmaa ja toivottavasti kohtaamisia. On tämä vaan ihan parasta, kaikesta ruuhkasta ja hälinästä huolimatta <3

 

 

Päivän saalis ja väsynyt mäyräkoira.

Turun kirjamessujen perjantai

Minä rakastan kirjamessuja! Niiden tunnelmaa, kohtaamsia, ohjelmaa ja tietenkin kirjoja. Turun kirjamessut on jo perinne, rakas sellainen, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni niitä väliin. Tänäkin vuonna sain bloggaajapassin Turun Messukeskukselta, kiitos siitä! Se pääsee tehokäyttöön, sillä suuntaan messuille myös lauantaina ja sunnuntaina.

En ollut messuilla niin aikaisin kuin alun perin suunnittelin, mutta ihan hyvä niin, jalat sai väsymään näinkin. Ehdin sopivasti paikalle Kuisti-lavalle, jossa A.W. Yrjänä ja Janne Halmkrona kertoivat uudesta CMX, Ad nauseam -kirjasta. Siihen on koottu CMX:n verkkosivujen kysymyspalstan kysymykset vastauksineen. Jonotan kirjaa kirjastosta ja mielenkiinnolla odotan sen lukemista. Minulla on muistikuva, että olen joskus kirjoittanut ko. palstalle jotakin. Ehkä se selviää, kun pääsen lukemaan kirjaa.

Päivän toinen ohjelma oli Jouni Hynysen haastattelu. Muistikuvia on kirja, jossa Hynynen kertoo laulujensa taustoja. Ostin sen ja pyysin nimmarin ja selfien. Melkoinen fanityttöhetki, sillä olen fanittanut Kotiteollisuutta aina, jo alkuajoista tai varsinkin silloin. Satu peikoista mainittiin haastattelussakin ja kirjassa on kuulemma siitä enemmän. En malta odottaa tämän kirjan lukemista! Hynysen kynästä on syntynyt muutama elämäni tärkeimmistä lyriikoista. Oli muuten hauskaa seurata Hynysen poseerauksia! En nähnyt yhtäkään identtistä.

Lopuksi suuntasin Fiore-lavalle kuuntelemaan Saara Turusen, kirjallisen idolini, haastattelua. Sekä Rakkaudenhirviö että Sivuhenkilö olivat minulle täysosumia. Uskaltauduin pyytämään Sivuhenkilööni nimmaria ja pääsin kuvaankin Saaran kanssa. Seuraavaa kirjaa saa kuulemma tovin odotella. Mutta hyvää toki kannattaa odottaa! Ihan mahtava kohtaaminen tämäkin.

Aivan viimeisenä kuuntelin vielä hetkisen äidinkielen opettajien osastolla Ines Lukkasen haastattelua. Hän on nainen, joka vastaa valtavan suosituista taidevandalismi-meemeistä, jotka ihastuttavat minua huumorillaan, ajankohtaisuudellaan ja myös yleistiedon laajuudella. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo sen verran poikki, että keskittyminen oli mahdotonta ja päätin lopettaa tältä päivältä.

Päivä oli mahtava, tosin sairas olo vei mieltä alas ja muutti välillä suunnitelmiani. Helsingin kirjamessut jäävät tänä vuonna väliin, sillä lähden kirurgin puukon alle juuri messutorstaina, siihen on alle kolme viikkoa. Pitää siis ottaa kaikki ilo irti vielä kahdesta Turun messupäivästä. Huomenna on luvassa mm. kirjabloggaaja-ohjelmaa, jee!

Tämä päivä oli kaikkea sitä, mitä messut parhaillaan ovat. Yllättäviä ja iloisia kohtaamisia niin omien tuttujen kuin kirjailijoidenkin kanssa, hyvää tunnelmaa ja paljon paljon kirjoja. Kirjallisuus yhdistää ja on hienoa että tällaisia tapahtumia järjestetään vielä nykymaailmassakin. Tosin olin huomaavinani, että etenkin divariosastolla oli vajausta aikaisempiin vuosiin. Liekö syynä kahden euron kirjaosasto, joka on saapunut nyt Turkuunkin, vai yleisesti se, että kirjoja ostetaan vähemmän.

Minunkaan ei toki pitänyt ostaa mitään, tässä kuitenkin päivän saalis. Huomenna ajattelin käydä vähän hipelöimässä paria divariosastolle jäänyttä, mieltä kaihertavaa kirjaa...

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa

Ymmärrän jollakin tasolla leffapokkarit eli ajankohtaisen elokuvan tai sarjan käyttämisen kirjan kannessa markkinointimielessä. Näin saadaan ehkä vähän lukeva ihminen houkuteltua kirjan pariin, kun hän tunnistaa tutun kuvan kannessa. Pokkarit ovat enemmän kertakäyttötavaraa, joten leffakannet on helpompi antaa anteeksi, mutta ihan sidotun kirjan kansikuvissa ei ikinä pitäisi käyttää leffa- tai sarjakansia. Nevil Shuten Viisi mustaa kanaa -kirjasta on lukemani perusteella tehty tv-sarja, joka on esitetty Suomenkin televisiossa ja siksi kuva sarjasta on totta kai poimittu kansikuvaksi. Raivostuttavaa! En minä halua saada mitään mielikuvia siitä, minkä näköiseksi roolittajat ovat kirjan hahmot kuvitelleet.

Viisi mustaa kanaa sijoittuu sekä Englantiin että eksoottisemmin Malakan niemimaalle, Malesiaan. Brittien siirtomaa saa kokea kovia, kun toinen maailmansota puhkeaa. Japanilaiset ottavat joukon englatilaisia vangeiksi ja marssittavat näitä paikasta toiseen. Joukossa on myös nuori Jean Paget. Jean tapaa eräässä sijoituspaikassa mielenkiintoisen nuoren miehen, australialaisen Joe Harmanin. Joe kokee kauhean kohtalon, hän varastaa naisille ruuaksi viisi mustaa kanaa ja tästä syystä hänet piestään pahasti ja Jean uskoo miehen kuolleen.

Myöhemmin Englannissa Jean saa kuulla perineensä suuren summan rahaa. Hän haluaa lähteä takaisin Malesiaan, rakennuttaa rahoillaan sinne kaivon, auttaa alueen ihmisiä, sillä hän sai sieltä apua. Ja päästä takaisin Joen jalanjäljille. Jeanin perintöasiaa hoitaa vanha lakitoimiston Noel Strachan, jolle Jean kertoo uskomattoman tarinansa ja joiden välille syntyy lämmin suhde. Jean palaa Malakaan ja lopulta ei niin yllättäen tapaa siellä myös Joen. Tarinaa kerrotaan Noelin näkökulmasta, joka suhtautuu Jeaniin mielestäni vähän liiankin läheisesti. Jotenkin kuitenkin kertoja toimii ja jättää Jeanin ja Joen tarinaan sopivaa ulkopuolista tunnelmaa.

Viisi mustaa kanaa oli samaan aikaan sekä ihastuttavan että raivostuttavan vanhanaikainen. Se oli verkkainen, liiankin, mutta toisaalta keskittyi hienosti kuvaamaan maisemia, ihmisiä ja tunteita. Vanhanaikaisuus näkyi myös suomennoksessa, enpä ole ennen vaikka törmännyt sellaiseen jäätelöannokseen kuin banaanileike (arvatenkin banana split).

Kirja kertoo hienon tarinan mutta minun makuuni sen olisi voinut kertoa vähän tiiviimmässä muodossa. Parasta antia kirjassa oli paikkojen kuvaukset, ja se miten rakkaus paikkaan ja kotiseuturakkaus oli kuvattu. Joelle rakas Australian Alice Springs on päässyt myös alkuperäisen kirjan nimeen. Haaveena on nostaa Malesiaan uusi ja uljas kaupunki, ihana paikka, A Town Like Alice. Piristävintä tässä kirjassa oli se, että päähenkilö, nuori nainen, esitettiin kirjoitusajankohtaan nähden fiksuna, päättäväisenä ja täyspäisenä, ei käsiä vääntelehtivänä neitokaisena, joka lopulta aina tarvitsee miestä apuun. Ehkäpä tuo tv-sarjakin olisi ihan mielenkiintoista nähdä, nähdä mitä asioita tekijät ovat kirjasta siihen poimineet. Hahmot vain ovat kyllä kuvan perusteella aivan vääränlaisia.

Viisi mustaa kanaa on 1001-listalla, jota sain näin pitkästä aikaa etenemään. Kirjassa käy varsin hyvin, joten Helmet-haasteesa vedän yli kohdan 11.

Kirjailija: Nevil Shute
Luettu kirja: Viisi mustaa kanaa (Gummerus 1982, suom. Tuovi Järvinen)
Alkuperäinen kirja: A Town Like Alice, 1950
Sivumäärä: 340
Mistä hankittu: Kirjastosta

Julia Thurén: Kaikki rahasta - Näin säästin kymppitonnin vuodessa

Raha ja terveys ovat siitä merkillisiä kavereita, että kumpaakin ajattelee eniten silloin, kun niitä ei ole. Raha on yhteiskunnassamme läsnä kaikkialla mutta suhtautuminen siihen ei ole arkista. Rahakeskusteluun liittyy aina arvolatauksia, ennakkokäsityksiä ja toisinaan jopa häpeää. Näitä syvälle juurtuneita asenteita ei usein edes tajua. Enpä minäkään ollut tajunnut ajatella koko asiaa ennen kuin luin Julia Thurénin (uuden voimaeläimeni!) kirjoittaman kirjan Kaikki rahasta. Otsikon perään on liitetty raflaava "Näin säästin kymppitonnin vuodessa", joka vaikuttaa vähän klikkiotsikolta, mutta jonka funktion toki ymmärrän mielenkiinnon herättäjänä.

Thurén aloittaa osumalla suoraan napakymppiin; avaa silmäni ymmärtämään omaa suhtautumistani rahaan. Hän nimittäin kertoo, miten on syntynyt vuonna 1987 (niin minäkin) ja eläneensä näin lapsuutensa keskellä syvintä lamaa. Meille lama-ajan lapsille kävi silleen myös aika hauskasti, että juuri kun meidän piti päästä mukaan työelämään, kun olimme valmistumassa tai pitkällä opinnoissamme, iski taas lama (lauantaina tuli täyteen kymmenen vuotta siitä, kun Lehman Brothers kaatui ja käytännössä lama alkoi). Monessa 90-luvun kodissa raha on ollut tiukilla, siihen on liittynyt kauhutarinoita ja niin suurta huolta, että olemme jo ennen kouluikää oppineet suhtautumaan rahaan vähän oudosti. Työelämän epävarmuus on omiaan kasvattamaan tätä mörköä. Thurén toteaa myös osuvasti: "Käsitin, että rahasta puhuminen on mautonta ja rahvaanomaista korskeilua tai rasittavaa valittamista." Aivan totta: nousukkaat, jupit ja osakemiljonäärit herättävät tunteita siinä missä velkakierteeseen joutunut tai kaikki rahansa kolikkopeleihin syöttävä eläkeläinenkin. Vain juntit kysyvät mitä tämä maksaa tai toteavat, että liian kallis, ei oo varaa. Parempi vain olla näistä raha-asioista ihan hiljaa.

Olen itse herännyt rahasta puhumisen vaikeuteen tämän vuoden aikana. Ostimme nimittäin helmikuussa 2017 tontin, jolla oli purkukuntoinen talo. Purimme talon ja rakennutimme tilalle uuden. Tähän kaikkeen tarvitsi tietenkin rahaa, tarkemmin ottaen lainarahaa. Tunnen oloni hirveän vaivaantuneeksi aina, kun joku keksii kysyä suoraan, paljonko talomme rakentaminen maksoi. Koen aina myös hirveää tarvetta selitellä miten paljon teimme itse, miten kaikki säästöt on revitty selkärangasta ja ihan kuin puolustella, että onnemme on kyllä ansaittua ja tämä on järkevä sijoitus, tämän saa varmasti tarvittaessa myytyä. Vaikka siis tosiaan ei ole ikinä tarkoitus myydä, tässä on tarkoitus asua hamaan loppuun asti ja iloisesti maksella lainaa oman katon alla.

Rahan lainaaminen ja sijoittaminen on omaksutun ajattelumallimme perusteella tyhmää tai vähintäänkin hiukan vaarallista. Ja sijoittaminen on vain oikeasti rikkaiden puuhaa. Moni elää säästeliäästi, mutta kun rahalleen ei hae sijoituskohdetta, se makaa tilillä kasvattamassa samalla pankin varallisuutta, vaikka sen voisi päästää maailmalle kasvamaan isommaksi korkoa korolle -periaatteella. Thurén perustelee vakuuttavasti, miksi jokaisen, jolla on mahdollisuus irrottaa tuloistaan vaikkapa vain 15 euroa kuukaudessa, kannattaisi aloittaa sijoittaminen. Sijoittaminen on lopulta melko yksinkertaista ja se voi olla jopa innostavaa. Thurénin sijoittamisfilosofia on: "budjetoi, automatisoi ja nauti". Kuulostaa aika mukavalta.

Thurénin oman tekstin lisäksi kirjassa on runsaasti asiantuntijoiden kommentteja sekä naisten, enimmäkseen kolmekymppisten, kokemuksia rahasta. Se että näkökulma on korostuneen naisellinen, sopi minulle luonnollisesti mainiosti, mutta uskon että jokainen saa kirjasta paljon irti iästä ja sukupuolessta huolimatta. Mukana on paljon tunnettuja ihmisiä ja erittäin mielenkiintoisia juttuja. Esimerkiksi jos olet aina halunnut tietää, miten paljon Salkkari-näyttelijä tienaa, kannattaa lukea tämä kirja! No, oli siellä paljon mielenkiintoisempiakin juttuja. Ainoastaan ärsytti, että nämä haastattelukommentit eivät erottuneet varsinaisesta tekstistä riittävästi, joka lienee BookBeatin tekninen ongelma.

Opin myös, että kahdeksalla prosentilla suomalaisista aikuisista on maksuhäiriömerkintä. Se on ihan valtavasti ja on vaikea ymmärtää, miten ihminen päätyy tähän tilanteeseen puhumattakaan heistä, jotka joutuvat pikavippikierteeseen. Kirjan olikin erittäin hyvä lukukokemus myös siksi, että se jaksoi joka otteeseen muistuttaa, että kaikki eivät ole raha-asioiden suhteen tasa-arvoisia. Hyväosaisten on helppo huudella, että sen kuin alat sijoittaa tai hankit parempipalkkaisen työn. Huono-osaisuus kasaantuu helposti ja köyhyys ruokkii itseään. Samalla kirja kuitenkin muistuttaa, että myös silloin, kun rahaa ei ole, siitä kannattaisi uskaltaa puhua. Monet hankalat tilanteet voivat ratketa, kun ongelmistaan puhuu avoimemmin.

Parasta kirjassa oli kuitenkin sen suora konkretia. Esimerkiksi "älä osta mitään turhaa paskaa" kiteyttää aika pitkälti myös oman säästämisstrategiani. Thurénin kieli on ilmavaa ja suoraa ja se sopii täydellisesti tällaiseen teokseen, jossa monille vaikea asia tuodaan kansantajuiseen muotoon. Kerrankin rahasta kirjoitetaan kiinnostavasti, innostavasti ja käytännönläheisesti. Taustalla kupliva ihastuttavan kuiva huumori, selkeästi esitetyt ja toteuttamiskelpoiset vinkit ja tyylipuhdas kieli ovat täydellisesti toimiva yhdistelmä. Ahmin kirjan kuin parhaimmankin romaanin. Tämä kirja tosiaan kannattaa lukea.

Ihan vielä en puhu rahasta yhtä avoimesti kuin Thurén. Tajusin kuitenkin, miten haitallinen tämä nykyinen rahakulttuurimme on. Ehkä aika voisi olla otollinen muutokselle. Minä olen julistanut (ehkä jo rasittavuuteen asti) tämän kirjan sanomaa lähipiirilleni ja aion sitä jatkaa. Pienin askelin kohti avoimempaa rahakeskustelua!

Julia Thurénin mainiota blogia kannattaa myös seurata osoitteessa: https://www.lily.fi/blogit/juliaihminen

Julia Thurén: Kaikki rahasta - Näin säästin kymppitonnin vuodessa (Gummerus 2018)
Sivumäärä: 189
Mistä hankittu: E-kirja BookBeatista

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Tämän kirjan kansi alkoi vilistä joka paikassa muutama viikko sitten. En tiennyt siitä etukäteen yhtään mitään, mutta jotenkin se kai jäi alitajuntaani kummittelemaan. Alan ymmärtää, miksi nykyään jotkin asiat nousevat niin nopeasti ilmiöiksi, Instagram on hullu paikka! Heti siis, kun kirja ilmestyi BookBeatiin, aloin sen kummemmin miettimättä lukea sitä. Koko Suomi (no okei, tämä sosiaalisen median kirjakupla, jossa elän) tuntuu olevan kirjasta ihan täysin pähkinöinä. Minä kuitenkin olen pähkinöinä ehkä sellaisen hieman murentuneen suolapähkinäkourallisen verran, mutta en sen enempää.

Myönnettäköön, aihe on superhyvä! Päähenkilö on yli 30-vuotias nainen, joka on tyypillisillä yhteiskunnallisilla mittapuilla mitattuna epäonnistunut. Hän ei ole parisuhteessa (lapsista puhumattakaan), hänellä ei ole juurikaan töitä, hän ei jaksa pestä tukkaansa kovin usein ja hän on riippuvainen sipseistä ja Pirkan valkosipulidipistä. Ruokavalio koostuu sipsien lisäksi lähinnä thai-kuutioista ja ajatukset täyttää ex-poikaystävä. Hahmo on siis piristävän erilainen verrattuna tyypilliseen kirjallisuuden kolmekymppiseen naiseen ja näyttää elämän aidompaa puolta, sitä että kaikki ei tosiaan aina ole täydellistä.

Arkinen kuvaus viehätti, mutta tarkat yksityiskohdat muodostuivat myös ongelmaksi. En nimittäin päässyt yli siitä, että päähenkilö heitti käytetyn vanulapun vessanpönttöön! Toinen ärsytys koski homeista suklaata. (Käsittääkseni suklaa kun ei homehdu, vaan sen pinnalle kertyvä valkoinen kerros on pintaan kiteytynyttä rasvaa.) Kun tällaiset asiat alkavat ärsyttää, on vaikea keskittyä itse tarinaan. Kenties olen myös liian syvällä yhteiskunnan luomassa "jokainen pärjätköön omillaan" -paineessa, mutta kyllä minua ärsytti myös päähenkilön vastuuttomuus, se että hän pummaa rahaa läheisiltään ja lähtee silti New Yorkiin. Töiden saamisen vaikeuden toki minäkin ymmärrän, mutta tappiomieliala ja turha ruikutus ärsytti. Itsesääli on toisinaan varsin oikeutettua, mutta pysyvänä mielentilana ei kovin hedelmällinen.

Kieltämättä kirja kertoi jotakin hyvin oleellista tästä ajasta. Päähenkilö muistaa ulkoa kaikki naistenlehtien kauneusvinkit ja ne ovat oleellisesti osana hänen arkeaan. Yhteiskunnan silmissä epäonnistunut jää helposti ulkopuolelle asioista ja syrjäytymisriski ei kosketa pelkästään nuoria miehiä. Ironinen sävy, joka korostui etenkin lukujen otsikoinnissa oli myös mieleeni. Silti kokonaisuus kääntyi enemmän ärsyttävän kuin viihdyttävän puolelle. Epämukavasti tunnistin välillä myös itseni, mutta ärsytys ei ainakaan kokonaan johtunut siitä. En ainakaan tunnusta.

Jotenkin minulla on myös olo, että tämä on kirja, josta olisi pitänyt pitää valtavasti. Kirjan arkinen ja täsmällinen ajankuva on niin poikkeuksellisen aitoa ja samaistuttavaa, etten yhtään ihmettele, miksi kirjasta on pidetty niin paljon. Vaikka kirja onkin periaatteessa kevyt, on sisältö yllättävänkin raskasta ja painavaa. Jotenkin tulin ajatelleeksi, että kirja voisi olla oivaa luettavaa vaikkapa yli 50-vuotiaille päättäjille. Kuva siitä, millainen Y-sukupolven nainen myös voi olla, saattaisi saada tarpeellista päivitystä.

Lisäksi minun on ihan pakko mainita, että Sisko Savonlahti on varmasti ihan mahtava tyyppi päätellen jo siitä, että hän omistaa ihan hurjan söpön mäyräkoiran! Tämänkin tiedän vain ja ainoastaan Instagramin vuoksi. Hullu maailma.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018)
Sivumäärä: 141
Mistä hankittu: BookBeat

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Enpä olisi ihan heti uskonut lukevani kirjaa, joka kertoo F1-maailmasta. Saati Kimi Räikkösestä. Saati suhtautuvani pakkomielteisesti siihen kirjaan. Saati lopulta ostavani sen, kun kirjaston varausjonot olivat liian pitkiä. Mutta niin vaan marssin perjantaina töiden jälkeen kirjakauppaan ja ostin tuon kirjan, joka on viime aikoina ollut paljon esillä kaikissa medioissa.

Syy siihen, että suhtauduin tähän kirjaan näin, on totta kai sen kirjoittaja Kari Hotakainen. Minähän rakastan Hotakaista, sitä miten miehellä on sana hallussa ja miten hän kuvaa ihmistä, myös sitä unohdettua, ainutlaatuisella tarkkanäköisyydellä ja lämmöllä. Mielenkiintoista oli myös se, että Hotakainen ei  ole mikään formulamies, aihe oli hänelle vieras. Odotin siis piristävää tulokulmaa, enkä sellaista nippelitiedoilla pätevää urheilufanitusta, jollaista urheilijoista kertovien kirjojen ajattelen (varsin ennakkoluuloisesti) olevan.

En tosiaan joutunut pettymään. Hotakaisen tapa kirjoittaa on niin humaani, että ihmisen sanojen takana voi melkein aistia oikeasti. Hänen tapansa nähdä ihminen kaiken kulttuurisidonnaisen krumeluurin alta on pettämätön. Tajusin heti, miksi Hotakainen on täysin oikea henkilö kirjoittamaan Kimi Räikkösestä. Räikkönen on hautautunut Formula-sirkukseen, median luomaan kuvaan, ja tarvitaan Hotakaisen kaltainen mies kaivamaan hänet sieltä esiin.

Myös Hotakaisen kirjoitustyyli sopi täydellisesti kuvaamaan lyhytsanaisena tunnetun miehen taustoja. Kirjassa kuvataan Kimiä näin: "Kimi ajattelee ennen kuin sanoo, tiivistää lyhyeen. Ei korulauseita, vaan päälauseita." Yhtä hyvin määritelmä sopii Hotakaisen tekstiin, jossa asia jaetaan ennemmin lyhyisiin päälauseisiin kuin ketjutetaan toisiinsa monimutkaisilla rakenteilla. Kuitenkaan sivulauseeton teksti ei ole töksäyttelevää, se on tiivistä, kaunista ja selkeää.

Totesin, en niin kovin yllättäen, että kuva, joka on muotoutunut Kimi Räikkösestä median perusteella, on erittäin yksipuolinen ja vääristynyt. Totesin myös, että on helppo tuomita, kun ei tiedä. On helppo naureskella miehen narinalle, kun ei tiedä, että ääni on peräisin lapsuudessa tapahtuneesta onnettomuudesta. On helppo pyöritellä päätään miehen näennäisen helposti hankituille rikkauksille, kun ei tiedä sitä uhrausten ja työn määrää, joka taustalla piilee. Sekä Kimin itsensä että kaikkien hänen läheistensä. Oli liikuttavaa lukea Räikkösen perheen taustoista, siitä miten Kimin ura on seurausta yhteen hiileen puhaltamisesta, yhteisestä rakkaasta (ja kaikki rahat ahmaisseesta) harrastuksesta.

Mielikuvani Räikkösestä siis muuttui, mutta enpä silti muuttunut Formula-faniksi. Hotakais-fanitus sen sijaan kasvoi entisestään. Lukiessani mietin, että Hotakainen pitäisi palkata Suomen viralliseksi elämäkertakirjuriksi. Jokainen ihminen on tarinan arvoinen ja Hotakainen käsittelee samalla humaanilla lämmöllä ja tarkkanäköisyydellä niin koko maailman tuntemaa formula-tähteä kuin yksinäistä mökin mummoakin. Se jos mikä on taito.

Kirjailija: Kari Hotakainen
Kirja: Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala 2018)
Sivumäärä: 269
Mistä hankittu: Oma ostos

Tärppini Turun Kirjamessuille ja lippuarvonta (voittajat arvottu)

Kesäkukat jatkavat kukkimistaan, mutta varmat syksyn merkit alkavat silti olla täällä. Yksi niistä on Turun Kirjamessujen läheneminen. Olen jo vuosia käynyt kirjamessuilla, useimmiten jokaisena messupäivänä perjantaista sunnuntaihin ja en aio tehdä tänä vuonna poikkeusta. Sain myös messulippuja arvottavaksi teille lukijoillen! Kiitos siitä Turun Messukeskukselle.

Tänä vuonna ajattelin jättää kirjojen ostamisen vähemmälle, sillä olen juuri saanut kirjahyllyni järjesteltyä kuntoon ja totesin, ettei sinne mahdu siististi enää paljon enempää kirjoja. Sen sijaan ajattelin nauttia tunnelmasta, seurata ohjelmaa ja toivottavasti tavata tuttuja. Ohjelma on jälleen monipuolista ja olen todennut parhaaksi kaavaksi haahuilun ja sen, että satunnaisesti löydän mielenkiintoisia juttuja ympäri messuhalleja. Alla kuitenkin muutama varsin mielenkiintoinen poiminta ohjelmasta.

Perjantai 5.10.

12.05-12.55 Fiore A-halli  

Tuoretta verta – kauhun uusi tuleminen -paneeli

Suomalaisen kauhuoppaan kirjoittajat ja toimittajat keskusteleva kotimaisen kauhukirjallisuuden verenvaihdosta. Hautala Marko, Leinonen Anne, Hurtta Boris, Myllymäki Mia

Miksi: Koska kauhu kiinnostaa!

12.40-13.10 Onerva 2. krs 

Kauko Röyhkä: Maan korvessa kulkevi

Kauko Röyhkä sukeltaa jäljittelemättömällä tyylillään poltetun Lapin maisemiin. Röyhkän suurromaani kuvaa sijoiltaan raastettuja, rikki revittyjä ihmisiä, joiden yksinäisyys on sotaakin syvempää. Petri Leppänen haastattelee.

Miksi: Koska Kauko Röyhkä on viime aikoina kiehtonut minua paljon

13.10-13.40 Kuisti B-halli

A. W. Yrjänä & Janne Halmkrona: Ad nauseam. 

CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet

Tuhansia vastauksia järkeviin ja järjettömiin kysymyksiin! Petri Leppänen haastattelee.

Miksi: CMX <3

15.25-15.45 Jukola 2. krs

Jouni Hynynen: Muistikuvia

Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa. ”nyt on aika avautua.” Petri Leppänen haastattelee.

Miksi: Koska poimin näemmä kaikki rokkarit! Hynynen <3

16.10-16.30 Fiore A-halli

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Sivuhenkilö on suorasukainen taiteilijaromaani, joka käsittelee kirjoittamista, tappion hetkiä ja voittamisen kummallisuutta, odotuksia ja todellisuutta. Sivuhenkilö jatkaa Turusen palkitun esikoisromaanin Rakkaudenhirviön minäkertojan tarinaa.

Miksi: Koska Saara Turunenkin on rokkari.

Lauantai 6.10.

11.15-11.45 Auditorio

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Mitä puhuu ihminen, joka ei yleensä puhu? Mitä ajattelee ihminen, jonka moni tietää, mutta harva tuntee? – Tuntematon Kimi Räikkönen on hurja, humoristinen ja liikuttava kirja, joka avaa huiman maailman myös niille, jotka eivät ole kiinnostuneet moottoriurheilusta. Touko Siltala haastattelee.

Miksi: Koska en olisi ikinä voinut kuvitella olevani näin kiinnostunut Räikkös-kirjasta!

14.45-15.30 Onerva 2. krs

Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia?

Mikä saa kirjabloggaajat käyttämään vapaa-aikansa lukemiseen ja kirjojen arviointiin? Entä syrjäyttävätkö podcastit, vlogit ja lifestyleblogit kirjablogit? Keskustelijoina Tuomas Aitonurmi Tekstiluola-blogista, Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkka -blogista, Arja Korhonen Kulttuuri kukoistaa -blogista, Tuija Takala Tuijata-blogista ja Jonna Tapanainen Sivumennen-podcast. Keskustelua johdattelee Airi Vilhunen Kirsin Book Club -blogista. Mukana blogien puolituntisessa on myös muita kirjabloggaajia, joten jos etsit sinun kirjamakuusi sopivaa blogia tai olet itse kiinnostunut oman blogin aloittamisesta, tämä on juuri sopiva tilaisuus sinulle.

Miksi: Koska jes, kirjabloggaajat pääsevät ääneen! Tulkaahan sankoin joukoin kuuntelemaan!

Sunnuntai 7.10.

11.30-12.10 Auditorio

Esko Valtaoja. Miksi kirjoitan?

Esko Valtaojalle kirjoittaminen on tapa tehdä parempaa maailmaa ja vähentää omalta pieneltä osaltaan tietämättömyyttä, toivottomuutta ja tylsistymistä.

Miksi: Koska Esko Valtaoja on mainio esiintyjä ja aihe on mielenkiintoinen.

12.30-12.50 Kallas

Marko Annala: Paasto

Romaani uskosta, rehellisyydestä ja rakkauden kaipuusta. Noora Al-Ani haastattelee.

Miksi: Koska ajattelin uskaltaa mennä signeerausjonoon, megaluokan fanityttökohtaus odotettavissa!


Ja nyt, sinulla on mahdollisuus voittaa lippu Turun Kirjamessuille jättämällä kommenttiboksiin vastauksen joko siitä, miksi Turku on maailman paras kaupunki tai vaihtoehtoisesti mitä kirjamessuilta eniten odotat.

Jätä kommenttisi torstai-iltaan 13.9. klo 21 mennessä. Arvon voittajat (4 kpl, jokainen saa yhden lipun) perjantaina ja laitan kutsut postiin ensi viikolla. Muistathan jättää kommenttiisi siis sähköpostin, josta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdalle. Kutsu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla ja pääset sillä myös ruokamessuille.

Onnea arvontaan ja messuilla (alle kuukauden päästä!) tavataan!



VOITTAJAT ARVOTTU 15.9.2018 

Hiukan viivästyi arvonta, mutta nyt on random.org pyörähtänyt ja voittajat ovat selvillä. Osallistujia oli kymmenen ja arvonta osui neljänteen, kuudenteen, seitsemänteen ja kymmenenteen kommenttiin eli voittajat ovat Leena Laurila, Jio ja kaksi anonyymiä, onnittelut! Laitan teille sähköpostia ihan just.