Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine

Kesä, koivu ja kirja.

Hyönteisdokumentin hdcanis suositteli minulle viime syksynä tutustumista Böllin Katharina Blumin menetettyyn maineeseen ja tuosta saakka olen pitänyt kirjan mielessä. Nobel-kokemukseni ovat olleet melko negatiivisia, joten lähdin etsimään aihteeksi positiivisempaa kokemusta Böllin kirjasta. Rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava, että ajattelin jotakin sen suuntaista, että onpa ainakin lyhyt, jos on kammottavan tylsä. Minäkö ennakkoluuloinen?

Katharina Blumin menetetty maine ylittikin odotukseni reilusti. Se oli pieni ja varsin piikikäs satiiri, joka iski häpeilemättä heti esipuheessaan:

 "Tämän kertomuksen henkilöt ja tapaukset ovat keksittyjä. Mikäli eräiden lehtimiestapojen kuvauksessa ilmenee yhtäläisyyksiä 'Bild'-lehden menetelmien kanssa, nämä yhtäläisyydet eivät ole tahallisia eivätkä satunnaisia vaan väistämättömiä."

Katharina Blumia epäillään erään sensaatiolehden (johon kirjassa viitataan ihanan kierosti ja korostetusti nimellä "LEHTI") reportterin ampumisesta ja kirja koostuu kuulustelupöytäkirjoista ja oikeudenkäyntimateriaalista. Sekä poliisilaitos, oikeuslaitos että roskalehden koneisto toimivat kaikki omalla tavallaan arveluttavasti ja pöyhkeilevästä toimintatavastaan huolimatta ilmeisen tehottomasti. Yksilön elämä ja oikeudet jäävät valtaakäyttävien jalkoihin ja yksityisyyden käsite heikkenee.

Yhteiskunnallinen satiiri on vaikea laji minulle lukijana, sillä oma yhteiskunnallinen valveutumiseni ei ole sillä tasolla, ettäkö ymmärtäisin kaikkia sen piikkejä ja nyansseja. Katharina Blumin menetetty maine oli kuitenkin ihastuttavan suoraviivainen satiiri ja sen kerrontatyyli, jossa kertoja liittyi osaksi arvostelevaa soppaa, oli riemastuttava.

Nyt odotankin innolla Böllin Nainen ryhmäkuvassa -kirjan lukemista, se löytyy omasta kirjahyllystäni. Katharina Blumin menetetyn maineen perusteella uskallan sanoa, että Böll on varsin omalaatuinen kirjailija, jonka kirjoitustapa on täysin poikkeuksellinen olematta kuitenkaan vaikea.

Kirja on myös Hannan mieleen, mutta Jassu ei pitänyt kirjasta yhtään.

Tällä kirjalla nappaan pisteen Jokken 14 nobelistia -haasteessa.

Kirjailija: Heinrich Böll

Luettu kirja: Katharina Blumin menetetty maine (suom. Kai Kaila)

Alkuperäinen kirja: Die Verlorene Ehre der Katharina Blum

oder: Wie Gewalt entstehen und wohin sie führen kann

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1974

Sivumäärä: 127

Mistä hakittu: Kirjastosta

Arvostelu: ★★★

Jonathan Franzen: Muutoksia

(Huomatkaahan tuo alempi viestini blogin facebook-sivusta. Perustin sivun tänään ja jo nyt huomaan, miten kätevä kanava facebook on etenkin teidän muiden blogien seurailemiseen, kivaa!)

Jatkan nyt lupailemaani postausten sarjaa niistä kirjoista, joiden lukemisesta on jo kulunut aikaa. Jonathan Franzenin Muutoksia oli järjettömän hyvä kirja järjettömän ahdistavista ja arkipäiväisistä aiheista ja poikkeuksellisen vastenmielisistä ihmisistä. Oikeastaan minun ei olisi edes tarpeellista kirjoittaa kirjasta mitään, sillä kaiken oleellisen on mainiosti jo tiivistänyt Kirjavan kammarin Karoliina.

Muutoksia sijoittuu Yhdysvaltojen Keskilänteen ja se kuvaa yhden perheen, eläköityneiden vanhempien ja heidän aikuisten lastensa elämää. Kuvauksen kautta heijastellaan yhteiskuntaa, taloudellisia muutoksia ja perheen sisäistä dynamiikkaa. Muutoksia onkin sekoitus perheromaania ja yhteiskuntaromaania ja nämä eri puolet limittyvät toisiinsa hämmästyttävän hyvin. Kirja etenee vuorotellen kunkin perheenjäsenen näkökulmasta ja tarina täydentyy sitä mukaa, kun kirja etenee, samoja tapahtumia käsitellään eri näkökulmista ja kokonaiskuva vahvistuu. Perhe on varsin vastenmielinen, kauniiltakin näyttävän kuoren alta löytyy törkyä, ihan niin kuin koko yhteiskunnastakin.

Varsin loistava kikka oli myös kirjan huipentuminen jouluun, perheen yhteiseen jouluun, johon alettiin pedata valtavaia odotuksia jo kertomuksen puolenvälin paikkeilla. Isän dementia, äidin turhautuminen ja valtavat toiveet ja poikien ja tyttären epäonnistumiset niin työ- kuin rakkauselämässäkin kulminoituivat upean terävästi lukuun "Vielä yksi joulu St. Judessa".

Muutoksia oli valtavan pitkä kirja valtavan vastenmielisistä ihmisistä ja Franzen lisäsi vastemielisyyttä toisinaan hyvinkin ällöttäväksi käyvällä inhorealisimilla ja suoranaisella eritteiden levittelyllä. Silti (jos näitä vastenmielisyyksiä pystyy katsomaan läpi sormien) Muutoksia oli niin hieno, todellinen ja iskevä, että näin hienoja kirjoja tulee luettua harvoin. Se imaisi tarinaansa niin hyvin, että päähenkilöt tuntuvat jatkavan elämäänsä edelleen mielikuvissani, vaikka lukemisesta on aikaa jo reilusti yli viikko. Monet kirjat ovat sellaisia, että niitä joko rakastaa tai vihaa - Muutoksia sen sijaan voi sekä rakastaa että vihata samaan aikaan. Suosittelen siis, mutta varauksella. En nimittäin yhtään ylläty, vaikka tälle kirjalle löytyisi myös paljon vihamiehiä.

Kirjailija. Jonahtan Franzen
Luettu kirja: Muutoksia (suom. Raimo Salminen)
Alkuperäinen kirja: The Corrections (2001)
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 623
Arvostelu: ★★★★

Ilmoitusluontoista asiaa: blogilla uudet facebook-sivut!

Tässä lukumaratonin jälkeisessä mukavan raukeassa ja laiskassa fiiliksessä tein nyt lopultakin sen, jota olen jo pitkään harkinnut: perustin blogille facebook-sivut!

Seikkailuni sosiaalisessa mediassa eivät yleensä ole olleet kovinkaan jännittäviä ja reippaita, mutta olen kaivannut jotakin lyhyemmän viestinnän kanavaa ja uskon facebookin toimivan hyvin sellaiseen tarpeeseen.

Tervetuloa jatkossa siis myös osoitteeseen: https://www.facebook.com/1001kirjaa

Kesäloman lukumaraton!

Huomenta! Kesälomapäivä on aloitettu kuten aiemmatkin kesälomapäivät heräämällä ensimmäistä kertaa seitsemältä makuuhuoneen seinän takaa kuuluviin julkisivuremontin ääniin... Onneksi sain vielä nukahdettua uudelleen. Nyt lähden ulos piipittävän koiran kanssa, sen jälkeen haen kaupasta vähän lukuevästä ja sitten aloitan lukemisen, ehkä noin 11 aikoihin. Tervetuloa seuraamaan maratonini etenemistä :)

Klo 10:25
Heräsi kysymys, miten pystyn keskittymään lukemiseen, kun seinän takaa kuuluu kkrrrrrrrnaaaauukriiiiiktöktöktöktskriiiiiiiiiiiik? Ehkäpä ääniin tottuu ja aikaisempinakin päivinä työmiehet ovat livistäneet pois jo puolen päivän aikoihin. Ulkoilutin Eskon, kävin kaupassa ja aloitan kophta lukemisen kahvikupin ja aamupalacroisantin (voi Lidlin paistopiste, olet turmiollinen) kanssa. Lukeminen alkaa siis kello 10:30 tänään ja päättyy huomenna samaan aikaan. Jee! Taidan aloittaa Chandlerin Syvällä unella.

Klo 13:52
Tämä maraton on tähän mennessä ollut hitaampi kuin aiemmat maratonini, mutta se sopii mainiosti kesäloman henkeen. Nukuin tuossa välissä pienet päikkäritkin, kun sateen ropina ja Eskon tuhina tuudittivat minut uneen. Remonttimiehetkin ovat tainneet siirtyä muualle, sillä meteliä ei kuulu enää. Sain luettua Syvän unen, joka oli ihan positiivinen lukukokemus. Tupakkaa, viskiä, viekkaita naisia ja pahoja miehiä. Kieli oli hienoa ja yllättävän humoristista. Seuraavaksi taidan ottaa luettavakseni Metsäjätin.

Sivuja luettuna: 241

Klo 19:22

Huh, Metsäjätti ylitti kaikki odotukset ja oli hurjan hieno, koskettava ja osuva. Miika Nousiainen on kyllä ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Lukutahti on ollut hidas ja nautiskeleva eli juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Kunnon tauot lukemisen lomassa tekevät hyvää ja ahmimisentunteeltakin välttyy. Enpä osaa yhtään sanoa, mitä seuraavaksi valitsen hyllystä luettavakseni!

Sivuja luettuna: 527

Klo 20:55
Luin 50 sivua Ballardin Uponnutta maailmaa, mutta jotenkin ei vaan nyt lähde. Tai siis kirja on niin mielenkiintoinen (tätä pitää suositella kaikille biologitutuille) että en viitsisi tuhlata sitä tähän kesittymiskyvyn puutteeseen. Taidan pitää vähän taukoa tai vaihtaa johonkin paremmin etenevään.

Sivuja luettuna: 577

Klo 23:16
80 sivua Irvingiä eteni mukavasti, aika outo tuo Kaikki isäni hotellit on ollut tähän asti, mutta jotakin irvingmäisen mukaansatempaavaa siinä kyllä on. Nyt taukoa lukemisesta, aamulla jatkan vielä muutaman tunnin. On ollut ihana ja ihanan leppoisa lomapäivä :)

Sivuja luettuna:  657

Tiistaina klo 10:30
No niin, se oli siinä! Kiva ja rento maraton, jonka aikana tuli puuhailtua paljon muutakin kuin vain luettua. Sivumääräksi jäi melko vaatimattomat  733 sivua, mutta sivumäärään mahtui todella hyviä kirjoja. Seuraavalla maratonilla kiinnostaisi kokeilla yhteen tiiliskivikirjaan keskittymistä.

Kiitos kaikille tsempanneille, minä jatkan sateista kesälomaani edelleen kirjojen parissa ja koitan saada bloggaamattomienkin kirjojen pinoa purettua, palaillaan siis!

Laila Hietamies: Hylätyt talot, autiot pihat

Bloggaamattomien kirjojen pino alkaa taas kasvaa ja minua harmittaa aina, jos lukemistani kirjoista ei jää blogiin mitään merkintää. Senpä vuoksi ajattelin purkaa sumaa edes lyhyillä bloggauksilla, vaikka pitkiin ja perin analyyttisiin teksteihin ei välttämättä löydykään aikaa tai intoa.

Laila Hietamiehen Hylätyt talot, autiot pihat on osa Kannas-sarjaa, joka käsittelee Karjalankannaksella sijaitsevan Suontaan kylän ihmisten elämää Suomen historian veristen vuosien pyörteissä. Kirja on sarjan keskimmäinen osa, enkä ole lukenut sitä edeltäviä kirjoja, joten en tiedä miten paljon lukukokemus kärsi siitä. Hylätyt talot, autiot pihat on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla sijalla 90.

Hylätyt talot, autiot pihat sijoittuu kesään 1944. Miehet ovat sodassa ja naiset ovat palanneet kotiseudulleen kannakselle, josta ovat jo kerran aiemmin joutuneet evakkoon. Tilanne muuttuu uhkaavaksi, vihollinen tekee läpimurron kannakselle ja naiset joutuvat lähtemään jälleen kotikylästään kohti Viipuria ja edelleen länteen. Tarinaa kerrotaan vuorotelleen naisten ja sodassa olevien miesten näkökulmasta ja loppua kohden kohtalot tuovat kyläläisiä yhteen ja tarinat yhdistyvät. Sekä naisten että miesten tarinoissa on aitoudentuntua ja kirjailija onkin tehnyt kirjansa eteen hienoa taustatyötä. Sodan kauhujen keskellä ihmiset ovat toivottomia, peloissaan ja ahdistuneita, mutta jaksavat silti uskoa tulevaan, rauhaan ja rakkauteen.

Kirja ei ollut minulle mikään mullistava lukuelämys ja olen lukenut sodasta paljon vaikuttavampiakin kirjoja. Kirjan kieli ei vakuuttanut ja kuten aina ennenkin, runsas murteella kirjoitettu dialogi alkoi ärsyttää. Silti kirja oli koskettava ja kun sen taustalla olevat tapahtumat tietää oikeiksi, oli kirjan lukeminen rankkaa. Karjalaisten kohtalon ei soisi unohtuvan ja Hietamies onkin tehnyt tärkeää työtä. Luultavasti olisin saanut enemmän irti, jos olisin tutustunut kirjan hahmojen elämään jo aikaisemmissa osissa, mutta luulen sarjan osien toimivan kiitettävästi myös itsenäisinä teoksina.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Laila Hietamies
Kirja: Hylätyt talot, autiot pihat
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1982
Sivumäärä: 347
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

Kesäloman lukumaratonin suunnittelua

Kesäloma ja sadepäivät, mikä mainio syy viettää vuorokausi kirjoihin uppoutuneena! Lomani on kaksi viikkoa pitkä ja jatkuu vielä ensi viikonkin. En tiedä vielä, milloin aloitan maratonini, ehkä sunnuntaina tai ehkä ensi viikolla. Siitä huolimatta olen kerännyt kirjapinoa ja odotan innolla, millainen maratonista tällä kertaa muodostuu.

Tässä mahdollisia ehdokkaita maratonille, mitäs mieltä olette?

Kreutzer-sonaatti (Leo Tolstoi) 144 s.
Vaikutaa mielenkiintoiselta ja olen kirjaa joskus aloittanutkin, mutta hetki ei ollut sopiva kirjan lukemiselle.

Palvelija ja herra (Nadine Gordimer) 181 s.
Ostin tämän Vaasan kirjaston poistomyynnistä. Tässä olisi yksi osallistuja Nobel-haasteeseen, mutta takakannessa mainittu politiikka hieman pelottaa.

Kaikki isäni hotellit (John Irving) 490 s.
Tämä Irving on ollut lainassa jo pitkään, mutta sopivaa hetkeä sen lukemiseen ei ole löytynyt. Aiemmin maratoneillani Irving on toiminut hyvin silloin, kun en ole jaksanut lukea enää muuta.

Uponnut maailma (J. G. Ballard) 176 s.
Scifi-vahvistusta maratonille. Pikkasen on ilmastonmuutos lähtenyt käsistä, kuulostaa hyvältä ja toisi vaihtelua maratonille. Olen aiemminkin lukenut maratoneilla scifiä välipaloina ja se on toiminut hyvin.

Syvä uni (Raymond Chandler) 240 s.
Tämä kiinnostaisi erityisesti siksi, että se on sekä 1001- että 100 kirjaa listoilla. "Modernin rikosromaanin jäljittelemätön merkkiteos" voi luvata sekä mahdottoman hyvää että ei minulle lainkaan sopivaa.

Metsäjätti (Miika Nousiainen) 286 s.
Nousiainen on suosikkini ja tämä on odotellut hyllyssä jo pitkään.

Pimeyden sydän (Joseph Conrad) 160 s.
Tämä oli heräteostos alkukesästä, maksoi kaksi euroa suomalaisessa. Ei ehkä muuten minun makuuni, mutta kiinnostaa kovasti miten tämä suhtautuu Ilmestyskirja. Nyt! -elokuvaan. Lisäksi on niin lyhyt, että sopisi maratonille sen vuoksi hyvin.

Khao Lakin sydämet (Marja-Leena Tiainen) 237 s.
En enää muista kenen blogista tämän bongasin ja kiinnostuin kovasti. Olemme suuntaamassa marraskuussa Khao Lakiin (ellei nyt joku Islannin tulivuori pöllähdä sopivasti, pessimisti ei pety). Kirja kertoo tsunamista, joten ajattelin että olisi sopiva aika lukea kirja nyt, kun matkaan on vielä aikaa. Kun kyseessä on nuortenkirja, tämä voisi tuoda aiheestaan huolimatta vähän kevyempää vaihtelua maratonille.

Lisäksi minulla on kesken pari muuta kirjaa, joten lukeminen ei varmastikaan lopu kesken. Olen todennut aiemmin, että minulle sopii parhaiten lukemisen aloittaminen puolen päivän aikoihin eli siihen pyrin nytkin. Nyt sitten vain odottelemaan sopivaa hetkeä, en malta odottaa! Minkä näistä sinä lukisit tai olet ehkä jo lukenut?

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tältä näyttää kesken päiväunien herätetty mäyräkoira.

On näin: Kyllä ei ole mielensäpahoittajakaan sama kuin ennen. Ennen oli miehellä alle kolmekymmentä sanaa, joilla viestiä. Nykyisin lörpöttelee ja ajattelee ääneen. Kyllä on Kyrö-Tuomas ollut paremmassakin terässä.

Odotin monen muun tavoin Kyrön uutta mielensäpahoittaja-sarjaan kuuluvaa uutuutta innolla. Kirjan tarkka ilmestymisajankohta meni kuitenkin minulta ohi ja aloin katsella kirjaa kirjastosta pahasti jälkijunassa. Turun kirjastossa varausjonot olivat melkoiset, mutta hämmästyksekseni Vaasassa oli vain yksi varaus minua ennen. Pääsinkin heti ensimmäisten joukossa lainaaman kirjan ja taas taputan Vaasan kirjastolle, jätte bra!

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -kirjassa Mielensäpahoittaja on havahtunut oman aikansa rajallisuuteen. Hän valmistelee itseleen ruumisarkkua ja kirjoittaa testamenttia. Mistään synkistelystä ei kuitenkaan ole kyse, sillä mielensäpahoittajamaiseen tapaan humoristiset havainnot maailmasta, elämästä ja toisista ihmisistä siivittävät tarinaa. Ilosia aikoja on aiempia mielensäpahoittajia tarinavetoisempi ja kaipasinkin kovasti pakinamaisempaa otetta ja lyhyitä, irrallisempia lukuja, jotka mielestäni toimivat paremmin.

Jaarittelun myötä Mielensäpahoittaja menetti jotakin hyvin oleellista sanansa mahdista. Tehokkaasti tiivistetyt mielipiteet iskevät syvemmälle tajuntaan kuin pitkään pohdintaan kietoutuneet ajatukset, vaikka ne olisivatkin ihan yhtä teräviä. Kun kyseessä on jo neljäs mielensäpahoittaja-kirja on toki selvää, että jotakin uudenlaista on tarvittu. Miniä oli askel juonivetoisempaan suuntaan ja sillä tiellä jatketaan myös Ilosia aikoja -kirjassa. Silti pakinamaisuus toimi mielestäni niin mainiosti, että hyvän reseptin muuttaminen tuntuu turhauttavalta.

Mielensäpahoittaja-hahmo oli siis kirjassa yhtä mainio kuin aina ennenkin, mutta taustakertomus ei oikein toiminut. Kirja tuntui toistavan itseään ja sen muut hahmot olivat jokseenkin valjuja. Mielensäpahoittajan poika alkoi jopa ärsyttää, sillä hän vaikutti kummallisen teini-ikäiseltä keski-ikäisyydestään huolimatta. Hahmot tuntuivat elävän turhan paljon omaa elämäänsä ja heidän osuutensa tarinassa jäi jokseenkin epämääräiseksi. Lukiessani kirjaa mielessäni pyöri ajatus syyskuussa ensi-iltansa saavasta Mielensäpahoittaja-elokuvasta ja siitä, miten voimakkaasti Ilosia aikoja myötäilee elokuvaa. Kirjan rakenne ja sen hahmojen toiminta nimittäin olivat jollakin tapaa elokuvamaisia.

Vaikka nyt valitankin monista asioista, ei siitä pääse yli eikä ympäri etteikö kirja olisi ollut hauska ja oivaltava. Kirja vilisi fiksuja ajatuksia, jotka voisin kehystää huoneentauluiksi koska tahansa. Harmi vain että nuo mielensäpahoittajan syvälle iskevät oivallukset hukkuivat toisinaan tarinaan ja turhanpäiväiseen jaaritteluun siten, että kirja ei päässyt aiempien mielensäpahoittajien tasolle. Kyllä ei Mielensäpahoittaja-kirjan pitäisi olla yli 200 sivua pitkä, sanoo tämä lättähattu.

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kirja: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2014)
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Sivumäärä: 252
Arvostelu: ★★★