Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu

Täpärällehän tämä meni, mutta ehdinpä blogata Särkynyt huhtikuu -kirjasta vielä huhtikuussa. Kirjavalinta perustui puhtaasti sen nimeen, sillä koin sen sattuneesta syystä kovin ajankohtaiseksi kirjastossa siihen törmätessäni. Ennakko-odotukseni eivät (taaskaan) olleet kovin korkealla, mutta (taaskin) sain onnekseni yllättyä positiivisesti. Särkynyt huhtikuu oli hurjan kaunis, oikea pieni helmi.

Särkynyt huhtikuu kertoo tarinan, joka ei ole kirjallisuudessa kaikkein tavallisin. Gjorg on 26-vuotias albaani, jonka elämän suunnan määrää aiempien sukupolvien taakka, verikoston perinne. Kanun-laki määrää, että hänen on kostettava veljensä surma. Mikään muu vaihtoehto ei tule kyseeseen, vaikka on selvää, että koston kierre tulee jatkumaan. Kirjan tarina alkaa surmalla ja pyörii tuon surman seurausten ympärillä. Gjorgin tuskaa ja tasapainoilua oman elämän ja pitkäaikaisen perinteen välillä on karmaisevaa lukea. Kanun antaa Gjorgille armon aikaa kuukauden. Aselepo loppuu huhtikuun 17. päivä ja tämän jälkeen Gjorgin kohtalo on vastapuolen käsissä ja käytännössä sinetöity. Kadare on käsittämättömän tarkkanäköinen, jopa raaka, mutta samalla myös runollinen.

Runollisuutta teokseen tuo rakkaus, joka limittyy tarinaan yllättävällä tavalla. Saman huhtikuun aikana kirjailja Bessian Vorps on matkalla vuoristossa vaimonsa kanssa. Vaimo Diana on herkkä ja kauhuissaan verikoston perinteestä, kun taas hänen miehensä Bessian kokee perinteen kunnioitettavana asiana. Gorg kohtaa sattumalta Vorpsin pariskunnan. Hetkisen kestävällä ja sattumanvaraisella kohtaamisella on kauaskantoiset seuraukset. Diana jää miettimään surukatseista kauhean kohtalon omaavaa nuorukaista ja Gorg taas ei saa mielestään ihanaa ja kaunista olentoa.

Verikosto ja mieleen kummittelevaan jäävä salamarakkaus on erikoinen yhdistelmä, mutta siitä huolimatta Kadare käsittellee kumpaakin teemaa samalla pohdiskelevalla ja sielua jäytävällä intensiteetillä. Kirja menee luihin ja ytimiin ja jättää mieleen pysyvän jäljen. Se että Kadare on albanialainen ja se, että verikoston perinne oikeastikin elää Albaniassa vahvana ((Ylen mielenkiintoinen juttu) tekee kirjasta hienon lukukokemuksen lisäksi myös yhteiskunnallisesti erittäin merkittävän. Kadare ei saarnaa ja kyseenalaistaminenkin tapahtuu vain Dianan herkkien ja pohdiskelevien silmien takana. Teeman käsittelyyn sopii hienovaraisuus ja se että asioita käsitellään ensisijaisesti tunteiden kautta eikä liian analyyttisesti.

Kadaren tyyli kirjoittaa miellytti mnua siinä määrin, että aion lukea jatkossakin hänen tuotantoaan. Ainoastaan minua mietityttää se, miten paljon Kadaren teksti on kärsinyt siitä, että suomennos on käännetty ranskannoksesta eikä suoraan albaniankielisestä alkuteoksesta.

Kirjailija: Ismail Kadare
Luettu kirja: Särkynyt huhtikuu (ranskasta suomentanut Annikki Suni)
Alkuperäinen kirja: Prilli i thyer (1978)
Sivumäärä: 225
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

Hyvää kirjan ja ruusun päivää!

Hotakaista, ooh! Ja hyvä tekosyy ostaa kirjoja. Sinisalon Auringon ydin ja Howeyn Siilo on pitänyt lukea jo pitkään. Hotakainen pääsee ilahduttamaan junamatkaani heti huomenna ja toivottavasti ehdin bloggaamaankin siitä jo viikonlopun aikana. Oletteko käyneet ostoksilla?

Graeme Simsion: Vaimotesti & Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Huhut kirjablogini kuolemasta ovat pahasti liioiteltuja. Aika kiitää niin, ettei ihminen pysy mukana. Toisaalta ihanaa mutta toisaalta aika pelottavaa. Ihan pian on jo kesä! Odotan innolla, milloin pääsen ensimmäistä kertaa tänä vuonna puistoon lukemaan. Huhtikuussa olen kokenut myös lukujumitusta, jotenkin ei kiinnosta. Se näkyy myös lukemistossani, hömpän puolelle humpsahti. Tänään tosin aloitin Berlin Alexanderplatzia ja taisin vahingossa innostua taas vakavammastakin kirjallisuudesta. Kivaa.

Aivoni huusivat jo maaliskuun lopussa hömppää ja kirjakaupassa itselleni synttärilahjaa valitessani tuli mieleeni Vaimotesti (The Rosie Project), josta olin kuullut paljon hyvää. Graeme Simsionin (voi hyvää päivää, miten vaikea nimi) kirja löytyi hyllystä itselleni hyvin mieluisassa Miki-formaatissa ja ostopäätös oli sitä myöten tehty. Pääsiäisen lötköisään löhöilyfiilikseen hömppä sopi mainiosti ja kirja tuli lukaistua nopeaan tahtiin.

Vaimotesti oli yllättävän ihana, sympaattinen ja fiksu. Sen päähenkilö on nörttimäisen ihastuttava ja sosiaalisilta taidoiltaan rajoittunut genetiikan apulaisproffa Don Tillman. Don tietää, että keskimäärin aviossa elävät  miehet ovat yksinäisiä miehiä onnellisempia ja muutenkin ajatus vaimosta miellyttää häntä. Sopivia ehdokkaita ei ole vielä löytänyt ja treffailut ovat olleet melkoista ajanhukkaa. Eräskin nainen suostui syömään vain tiettyä jäätelöä, vaikka makusilmut tietenkin menevät kylmää syödessä niin suppuun, että eihän ihminen kykene maistamaan, onko jäätelö mangoa vai melonia. Don keksii lähestyä ongelmaa tieteellisesti ja luo kysymyslomakkeen, projekti Vaimotestin, jossa naiset ensin vastaavat kattavaan kysymyssettiin, jolla saadaan rajattua pois täysin sopimattomat vaimoehdokkaat.

Ei tarvitse olla romanttisten komedioiden asiantuntija arvatakseen, että sopiva vaimoehdokas Donille lopulta löytyykin. Ehdokas ei - eipä sekään kovin yllättävää - ei löydy testin avulla vaan vähän kuin vahingossa, niin kuin parhaat asiat elämässä yleensä tapahtuvatkin. Kirja oli aika ihana ja, mikä parasta, loistavaa viihdettä. Donista tuli mieleen jotenkin sosiaalisempi ja vilkkaampi Adrian Monk ja se oli vain positiivinen mielleyhtymä. Kirjaa suositellaan nautittavaksi akuuttiin viihdenälkään ahmien ja suurina annoksina.

Kevyen kaipaukseen nappasin kirjastosta mukaani Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle, josta olin lukenut innostuneita arvioita. Kirjailijattaren blogi on jo itessään mainiota luettavaa ja uskoinkin pitäväni kirjasta. Tiuraniemen tapa kirjoittaa on pirskahtelevaa ja huumori osuu minua hyvin lähelle.

Kukkia Birgitalle oli mainio kertomus sukupolvien välisestä kuilusta, Miska on varsin flegmaattinen nuorimies, joka eräänä päivänä saa puhelun Torremolinoksessa lomailevalta äidiltään. Hoitokodissa olevaa Birgitta-serkkua pitäisi mennä tapaamaan. Miskaa ei tietty vois vähempää kiinnostaa, mutta uhkailu ja lahjominen toimii. Birgitta on jalkansa menettänyt katkeroitunut alkoholisti, joka on pahansisuinen ja töykeä. Miska hoitaa tervehdyskeikan, mutta jotenkin tulee kuitenkin imautuneeksi hoitokodin elämään. Tarina on täynnä karikatyyrisiä värikkäitä tyyppejä, huumoria ja keveyttä mutta myös synkkyyttä, elämän nurjia puolia ja paljon asiaa. Ihmisten yksinäisyys, niin nuorten kuin vanhojenkin, on todellinen ongelma yhteiskunnassamme ja Tiuraniemi kirjoittaa siitä koskettavasti. Tällaista kirjallisuutta kaipaisin lisääkin, helppoa ja kevyttä mutta kuitenkin syvällistä ja ajankohtaista. Kevyt ja viihdyttäväkin voi olla fiksua. Suosittelen!

Alkuvuoden luetut

Aprillia! Nyt on jo huhtikuu. Olen syvästi pettynyt, kun mikään höynäytys ei ole tänään uponnut minuun. No, onhan tässä aikaa vielä pari tuntia.

Vuoden ensimmäinen kvartaali hujahti niin että vain vingahdus kävi.  Viime vuonna listasin lukemiani kirjoja kvartaaleittain ja aion jatkaa samaa hyväksi havaittua tapaa nytkin. Tässä siis tammi-, helmi- ja maaliskuussa lukemani kirjat. Niitä on aika paljon, huomaan.


Tammikuu

Tammikuun aloitin lomailulla ja luin joululahjaksi saamaani Finlandia-voittajaa, joka onkin alkuvuoden parhaimmistoa. Ahmin myös koko Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian. Useamman äänikirjankin ehdin kuunnella työmatkoja tarpoessani. Julkaisin myös Maalaismaisemia-lukuhaasteen heti vuoden alussa ja laskin Blogistanian Tiedon ääniä loppukuussa.

1) Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
2) Jonas Gardell Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 1. Rakkaus
3) Salinger: Sieppari ruispellossa
4) Sipilä: Luupuisto (äänikirja)
5) Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 2. Sairaus
6) Nopola: Likka, Äite ja rouva Obama
7) Jonu Hynynen: Rakkaudella Hynynen (äänikirja)
8) Philip Roth: Rinta
9) Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar
10) Aron: Erityisherkkä ihminen (tietokirja)
11) Riikka Pulkkinen: Totta
12) Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin:Osa 3. Kuolema
13) Linda Ohlson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (äänikirja)

Helmikuu

Helmikuussa luin monta hienoa kirjaa, kävelin työmatkoja ja istuin junassa. Olipa minulla viikon talvilomakin. Runsas lukeminen, mutta vähäinen aika bloggaamiseen johti koontipostausten tielle, jolle olen ikävä kyllä pahasti jäänyt.

14) Veikko Huovinen: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (äänikirja)
15) Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
16) Bernard Beckett: Genesis
17) Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän 
18) Ernest Hemingway: Kirjava satama
19) Elias Koskimies: Ihmepoika
20) John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
21) Jane Austen: Viisasteleva sydän (äänikirja)
22) Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas
23) Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
24) Daniel Defoe: Robinson Crusoe
25) Röyhkä: Et kuitenkaan usko. Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä (tietokirja)

Maaliskuu

Maaliskuussa iloitsin aikaisesta keväästä, tutustuin Lennartiin ja mielettömään Solarikseen, jota olen jaksanut hehkuttaa tutuille ja tuntemattomille. Juhlin synttäreitäni yksinäni Vaasassa ja ahdisti. Lampaansyöjät ja Seppo Jokisen dekkari viihdyttivät työmatkojani. Kuun lopussa tyhjensin Vaasassa pikkuruisen yksiöni, ensi viikolla tulen muuttamaan vähän isompaan asuntoon. Keskustaan, lähemmäs työpaikkaani ja asunnon ikkunasta sisään katsoo Itämeri. Työmatkakävelyt tulevat vähentymään, mutta ulkona lukeminen lisääntymään, sitä odotan innolla! Yksi vaihe elämässä loppui ja kun seuraava kvartaali on ohi, alkaa Vaasa-aikani olla jo vähissä.

26) Stanislaw Lem: Solaris
27) Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä (äänikirja)
28) Lisa Genova: Edelleen Alice
29) Tartt: Jumalat juhlivat öisin
30) Lehtonen, Lehtonen & Paloniemi: Lennart (sarjakuva)
31) Cocteau: Les Enfants terribles
32) Morrison: Sinisimmät silmät
33) Tolstoi: Kreutzer-sonaatti
34) Veikko Huovinen: Lampaansyöjät (äänikirja)
35) Röyhkä: Et muuen tätäkään usko. Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (tietokirja)

Leffassa: Edelleen Alice (Still Alice)

Lukemani pokkarin kannessa kuva elokuvasta

Perjantai-iltaa! Olin eilen synttäripäivän kunniaksi leffassa. Veikkaan että tulen aina muistamaan nuokin synttärit kaikessa masentavuudessaan. No, toivottavasti varmasti vuoden päästä olen vakiinnuttanut elämäni sinne, missä on perheeni ja rakkaani ja koko elämäni. Vaasa-elämää on nyt kaksi vuotta takana, puolisen vuotta vielä edessä ja mielenkiinnolla odotan, millainen vaihe elämässäni sitten alkaa. Onpa ainakin tullut kerättyä kokemusta, niin työnkin kuin laajemmassa mittakaavaassa koko elämän kannalta. Todettua että ihminen pystyy kyllä venymään vaikka mihin, jos haluaa tosissaan pyrkiä eteenpäin. Ja opittua että Intercity tåg 930 från Tammerfors till Åbo avgår från spår tre. Ja kyllä, ne kuulutukset tulevat aina kolme minuuttia ennen kuin juna oikeasti lähtee. Siinä ajassa ehtii tehdä ihmeitä, vaikka ostaa vielä yhden kupin kahvia. Tai tehdä suuria oivalluksia itsestään ja elämästä.

Vaasassa leffakäynti on aina yhdenlainen elämys. Teatteria ei meinaa edes tunnistaa ulkoapäin ja leffoissa ei ole paikkalippuja. Sellaista vähän menneen maailman tuntua, josta tykkään. Astuin vähän ennen kuutta torstai-illalla kirkkaasti valaistuun elokuvasaliin ja huomasin heti, että Edelleen Alice taitaa keskimäärin kiinnostaa minua "hieman" vanhempaa ikäluokkaa. Ennen kuin leffa alkoi, päiväni ahdistus ja kurjuus alkoi jo vähän lientyä, kun sain kuunnella eläkeläisten leppoisaa jutustelua. Kovasti erästäkin pariskuntaa keskustelutti illan televisioanti ja se, missä vaiheessa ja minkäkin ohjelman tauolla keitettäisiin teet. Viimeistään siinä vaiheessa minä, paatunut salakuuntelija, olin täysin myyty, kun tuon keskustelun lomassa herrasmies ihmetteli tyhjää elokuvasalia ja siihen perään totesi, että "niinhän se on, että parhaita kirjojakaan ei kukaan koskaan kirjastosta lainaa". Voi mitä lämpöistä inhimillistä yhteenkuuluvuuden tunnetta koinkaan siinä penkissä istuessani ja itsekseni myhäillessä.

Siinä penkissä valojen himmetessä päätin myös sen, että alan käydä enemmän elokuvissa. Ehkäpä voisin sijoittaa sen toiminnan tukemiseen kulttuurisetelini. Sillä leffassa on taikaa. Ja jo siitä tunteesta kannattaa maksaa. Ja tämä oli jo kolmas kerta elämässäni, kun käyn yksin elokuvissa. Olen siis myös tähän ikään mennessä opppinut sen, että on ihan ok käydä yksin leffassa.

Luin Lisa Genovan Edelleen Alicen pari viikkoa sitten ja pidin kirjasta. Etukäteen ajattelin, että leffa on varmaan ihan hyvä, ei yllä läheskään kirjan tasolle. Mutta Julianne Moore on varmasti hurjan taitava. Ja, kappas, ennakkokäsitykseni osoittautuivat täysin oikeiksi. Itse tarinaa olen avannut vähän tuossa kirjabloggauksessani, joten nyt keskityn enemmän siihen, miten koin elokuvan ja miten se suhtautui kirjaan. Tärkein eroavaisuus on se, että kirja on kerrottu Alicen näkökulmasta, kun taas elokuvassa tapahtumat nähdään Alicen ulkopuolelta (tietenkin, muut ratkaisut eivät olisi millään muotoa toimivia elokuvassa). Tämä muuttaa myös käsitystä sairaudesta, sillä Alicen näkökulma on tavallaan armelias, sillä hän ei enää kykene näkemään omaa tilaansa tragediana ja elää omassa kuplassaan.

Kuva: www.finnkino.fi

Julianne Moore oli, kuten todettua, loistava, taitava ja upea. Olen hänestä aina pitänyt ja pidän aina vaan enemmän. Sen sijaan muu näyttelijäkaarti ei oikein ollut mieleeni. Ihan taitavaa porukkaa, ei siinä mitään, mutta hiukan vaikeaa suhtautua, kun toinen tyttäristä on vinohymyinen vampyyrin tyttöystävä (Kristen Stewart) ja toinen huumediilerin poika (Weedsin Hunter Parrish). Kun soppaan lisättiin vielä iki-inhokkini Alec Baldwin oli jo välillä vähän vaikeaa antaa Mooren loistaa ja koittaa unohtaa loput.

Leffa oli tyypillistä Hollywood-tuotantoa, vähän liikaa sellainen, että hei katsojat, nyt niitä kyyneliä! Tarina noudatti kirjaa kiitettävällä tavalla ja teki sille kunniaa. Silti ei leffa ollut mikään valtava ja koskettava elämys, suureksi osaksi tietysti sen takia, että tarina oli minulle tuttu jo ennestään ja tiesin mitä odottaa. Joka tapauksessa ikävä kyllä lienee niin, että keskimäärin elokuville taitaa riittää enemmän kuuluisuutta ja katsojia kuin kirjoille lukijoita (etenkin jos leffa on pärjännyt Oscar-mittelyissä) ja sen vuoksi on mahtavaa, että näin hienosta kirjasta on tehty ihan katsottava elokuva. Tärkeä teema, joka koskettaa varmasti monia ja herättänee keskustelua. Eli siis, suosittelen kyllä, niin kirjan lukeneille kuin sitä lukemattomille. Paitsi tietysti kirja pitää lukea ensin ;)

Still Alice, 2014
Ohjaaja: Richard Glatzer, Wash Westmoreland
Perustuu Lisa Genovan kirjaan
Rooleissa: Julianne Moore, Alec Baldwin, Kristen Stewart, Kate Bosworth, Hunter Parrish
Arvostelu:★★★

Bloggaamattomien kirjojen pinosta, taas!

Kato, me kuviokellutaan!

Good grief, sanoisi Jaska Jokunen. Tässä sitä taas ollaan. En kohta enää muista mitään noista kirjoista, joita olen viime aikoina lukenut ja tilanne ajaa minut hätäiseen monta kärpästä yhdellä iskulla -ratkaisuun. Tosin en ole varma, häiritseekö tämä ketään muuta kuin itseäni. Tässäpä nyt siis pikaisesti neljä kirjaa, jotka olen lukenut hiljattain. Kaikki ovat näemmä myös kasvattaneet 1001-kirjaa pottiani eli projekti on edennyt mukavasti samalla, kun olen lukenut hyviä kirjoja. Excellent, sanoisi Mr Burns. Heko heko. Tällä kertaa minulla ei ole edes kirjoista kuvia ja tyydynkin esittelemään viime perjantaiaamuna kohti työpaikkaa kävellessäni napsimia kuvia hassuista joutsenista. Vähän niinkuin joutsenkevennys näiden raskaiden kirjojen joukkoon.


Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Vaikka aika hyvin olenkin perehtynyt 1001-listaani ja siihen, mitä kirjoja listallani on (lause "Se on listallani!" pääsee suustani hävettävän usein) joskus pääsee näemmä käymään näinkin: huomaan että kirja on listalla vasta, kun olen bloggaamassa siitä. Sehän on tietenkin listahullulle suorittajalle ihan mukava yllätys. Jumalat juhlivat öisin pääsi lukulistalleni, kun se oli Elisa kirjassa tarjouksessa ja eräs junamatka kaipasi jotakin mielenkiintoista luettavaa. Olen kuullut kirjasta paljon hyvää ja monet kirjabloggaajatkin ovat siitä pitäneet (kirja on myös kaikkien aikojen paras kirja -listalla).

Jumalat juhlivat öisin olikin varsin kiinnostava ja poikkeuksellinen kirja, vaikka loppujen lopuksi se ei suureksi suosikikseni noussutkaan. Se on kertomus murhasta, jonka tekijät eivät jää kiinni. Lukijalle kerrotaan heti alussa, mitä tuleman pitää ja juuri tää tekee kirjan lukemisesta poikkeuksellisen kokemuksen. Kirjassa liikutaan antiikin maailmassa ja siitä juontaa kirjan nimikin. Rikkaiden perheiden penskat -asetelma, pölyyntyneiden tarinoiden ja nykyajan yhdistäminen oli jotenkin kummallisella tavalla kiehtovaa. Silti koin kirjan hiukan liian epämiellyttävänä pitääkseni siitä oikein kovasti.

Alkuperäinen kirja: The Secret History
Julkaisuvuosi: 1993
Sivumäärä: 551
Mistä hankittu: Elisa kirja
Arvostelu:★★★

Om nom nom nom nom nom nom.

Jean Cocteau: Les Enfants Terribles - kauhukakarat

Jos tarina alkaa tarkalla kuvauksella tietystä Pariisin kadusta ja sisäpihasta (katsoin paikan heti Googlen Street wievillä, totta kai!) ei voi mennä pahasti pieleen. Les Enfants Terribles on kiinnostanut minua pitkään lähinnä sen kuuluisan ja runollisen nimen vuoksi. Runollinen oli kirjakin, tosin myös häiritsevä, häiriintynyt ja jotenkin karmiva. Lyhyessä ja nopeasti lukaistavassa teoksessa sisarukset Paul ja Elisabeth vihaavat ja riitelevät ja toisaalta rakastavat toisiaan enemmän kuin mitään muuta. He asuvat kolmistaan sairaan äitinsä kanssa, eristäytyvät aika hyvin muusta maailmasta omaan kahdenkeskiseen kummalliseen sisarsuhteeseensa. Ulkopuolisiakin tarinaan mahtuu, mutta heidän roolinsa on onneton sivuosa. Kirja oli luokkaa niin outo, etten vain voinut olla pitämättä. Moni saattaisi pitää tylsänäkin, veikkaan, mutta minulle tämä edusti jälleen yhtä hienoa ja yllättävää klassikkoa.

Runollisuudesta täytyy antaa erikoismaininta hauskimmasta kielikuvasta pitkään aikaan. En olisi heti ajatellut että pohjavedet, nuo arkipäivieni ilot, voitaisiin jotenkin yhdistää runolliseen tekstiin:
"Elisabethin astuessa sisään Agatha makasi vatsallaan pää tyynyyn haudattuna. Elisabeth kalpeni. Jotakin pahaenteistä liikkui talon ilmapiirissä saaden hänen sielunsa uinuvat pohjavedet kiehumaan". s. 93

Alkuperäinen kirja: Les Enfants Terribles (suom. Sirkka Suomi)
Julkaisuvuosi: 1929
Sivumäärä: 121
Mistä hankittu: Turun kirjastosta
Arvostelu:★★★★

Hei tyypit! Toi nainen nauraa meitä. Nyt ihan coolisti kaverit.

Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti

Tolstoi on kuuluisa siitä, että hän kertoo onnettomista ihmisistä. Kreutzer-sonaatti oli hyvin lyhyt teos ja sen teemana oli repiä aviliitto ja koko avioliiton konsepti surullisiin riekaleisiin. Kirjan päähenkilö istuu junassa ja vaunun kanssamatkustajat juttelevat avioliitosta  niitä näitä. Vaunussa istuu myös kummallisen oloinen vanha mies, joka haluaa lopulta kertoa päähenkilölle tarinansa. Mies kertoo päätyneensä hirveässä avioliitossaan siihen tilanteeseen, että on tappanut vaimonsa. Tolstoi päästelee täyslaidallisen melkoisen radikaaleja näkemyksiä avioliitoista yleensä,  sitä miten huonosti ihminen sellaiseen hulluuteen sopii ja mikä ajaa puolisot niin todennäköisesti ja pikaisesti hulluuden partaalle. Niin naisia kuin miehiäkään ei todellakaan päästetä kertomuksessa vähällä. Tolstoin tarinan ajatukset kuulostavat toki hurjilta ja radikaaleilta, mutta jokin totuudensiemen niissä saattaa itää. Ainakin kirja oli jollakin tapaa piristävä, moderni ja aivan erilainen kuin mikään aiemmin lukemani kirja. En suosittele häitä suunnitteleville, vastanaineille tai täysin paatuneille romantikoille.

Alkuperäinen kirja: Kreitserova sonata (suom. Eero Balk)
Julkaisuvuosi: 1891
Sivumäärä: 144
Mistä hankittu: Pari vuotta sitten Tampereen Akateemisesta kirjakaupasta
Arvostelu:★★★★

Äh. Ihan sama! Om nom nom nom nom.

Toni Morrison: Sinisimmät silmät

Luin Sinisimmät silmät yhdellä kotimatkalla Turkuun. Tiesin odottaa ahdistavaa teosta, mutta että näin ahdistava. Kirja kertoo tummasta nuoresta tytöstä, jonka hartain toive on saada siniset silmät, niin siniset kuin valkoisilla tytöillä, "lumikeilla". Teos kuvastaa sitä ihannetta, joka Amerikassa vallitsi (vallitsee?) ja on kaikessa traagisuudessaan viiltävä. Romaanin rakenne on erikoinen, se etenee takautumina ja yleisesti ottaen kirja on upea. Se oli vain kaikessa pahuudessaan minulle liian ahdistava.

Alkuperäinen kirja: The Bluest Eye (suom. Seppo Loponen)
Julkaisuvuosi: 1970
Sivumäärä: 197
Mistä hankittu: Vaasan kirjasto
Arvostelu:★★★

Katja Lehtonen, Peik Lehtonen ja Milla Paloniemi: Lennart

Lennart kosketti kerran pesukonetta suihkun jälkeen ja kuoli välittömästi.

Lennart oli parasta ikinä! Bongasin Lennartin Milla Paloniemen blogista sekä parista kirjablogista ja päätin, että tämä on luettava. Viime lauantaina kävimme mieheni kanssa keskustassa kirjastossa ja olipa muuten hilpeä bussimatka kotiin Lennartin parissa! Kirjassa oli ainoastaan yksi huono puoli ja se oli se, että kirja oli luettu aivan liian nopeasti. Toivonkin siis Lennartille jatko-osia!

Lennartin idea on peräisin sisaruksien Katja ja Peik Lehtosen äidin varoitteluista. Äidillä oli työkaveri Lennart, jolle aina kävi kauheuksia, jos Lennart ei ollut varovainen. Lennart onkin otettu ilolla vastaan vanhempien keskuudessa, sillä ilmeisesti lasten varoitteleminen ties mistä kauheuksista kuuluu jokaisen vanhemman perusoikeuksiin. Minulla on kasvatusvastuu vain yhdestä kääpiömäyräkoirasta, jota en juurikaan varoittele, mutta omassa lapsuudessani kuullut varoitukset ovat yhä sen verran hyvin muistissa, että Lennart aiheutti tyrskäyksiä ja hihitystä. Parhaiten osuivat kenties nämä kaksi varoitusta:

Vieläkin muistan, miten huonosti maito sopi yhteen raparperikiisselin kanssa :D

Aina piti odottaa, tylsää...

Milla Paloniemen kuvitus oli niin mainio, että on käsittämätön onni, että hän on kuvittanut nämä Lennartin seikkailut. Taatusti tämä synkkä huumori ei ole kaikkien mieleen, mutta minuun upposi paremmin kuin mikään pitkään aikaan. Lennart on myös jatkanut elämäänsä meidän taloudessamme, arkiaskareista tulee mieleen jatkuvasti monia tilanteita, jolloin Lennartille saattaisi käydä huonosti. Seuraavassa osassa voisikin siis esittää vaikkapa seuraavat tapahtumat:

- Lennart katsoi hetken tositelevisiota ja hänen aivonsa sulivat välittömästi.
- Lennart laittoi kerran voita näkkileivän kuoppaiselle puolelle, lihoi välittömästi ja kuoli sydän- ja verisuonitauteihin.
- Lennart katsoi kerran auringonpimennystä paljain silmin ja sokeutui välittömästi.
- Lennart söi kerran ketunleivän ja kuoli välittömästi myrkytykseen.
- Lennart kertoi kerran facebookissa olevansa matkoilla ja rosvot tyhjensivät hänen asuntonsa välittömästi.
- Lennart herätti kerran nukkuvan koiran ja koira tappoi hänet välittömästi.