torstai 13. helmikuuta 2014

Thomas Harris: Uhrilampaat

Kamera ja valaistus tekivät minusta ovelasti punapään. Kasvojen väri sen sijaan on varsin autenttinen. Nimimerkillä kevätaurinkoa odotellessa.

Hei! Kuka tiesi, että Uhrilampaat perustuu kirjaan? Käsi ylös! Minä en nimittäin tiennyt. Uhrilampaat on elokuvana voimakas käsite ja sen kohtaukset ovat tarttuneet pysyvästi jo useamman leffankatselijasukupolven sieluihin. Jodie Foster Clarice Starlingina ja uskomaton Anthony Hopkins Hannibal Lecterinä ja etenkin näiden yhteiset kohtaukset elokuvassa ovat elokuvan historian merkittävimpiä hetkiä. Uhrilampaat on yksi suosikkielokuvistani sen karmivuuden, hienon tunnelman, erikoisten hahmojen ja hirvittävän tarinan vuoksi. Olikin oikeus ja kohtuus, että tulin löytäneeksi kirjan elokuvan takana. Sillä kuulkaas, on helppo tehdä hyvä elokuva, kun on mielettömän hieno ja tunnelmaltaan jo elokuvamainen kirja, jota voi alkaa työstää. Suuren kunnian annan tietenkin loistavalle roolitukselle ja uskomattomille roolisuorituksille. Ilman niitä elokuva ei olisi niin loistava.

Elokuvan juoni noudattaa kirjaa yllättävänkin hyvin ja monet teoksen kohtaukset olivatkin täysin yksi yhteen leffan kanssa. Useimmiten en kestä lukea kirjaa, jos olen nähnyt elokuvan, kun en osaa kuvitella hahmoja ajattelematta leffaversion näyttelijöitä. Olikin erikoista lukea kirja, joka on tuttu elokuvana siten, että en ärsyyntynyt mielikuvituksen kahleista. Hannibal Lecterhän on yhtä kuin Sir Anthony Hopkins, joten ihmekö tuo. Vaikeaa sen sijaan oli käsitellä kirjan tunnelmaa ja tyylikeinoja itsenäisenä teoksena, kun mieleen sekottui koko ajan tunnelmakuvat leffasta. Tiedättehän, ne vankilan kolkon kosteat käytävät, Gumbin hirvittävä labyrintti, Lecter kasvosuojuksessaan. Elokuvan tekijät ovatkin tavoittaneet kirjasta ne tärkeimmät elementit ja siirtäneet ne valkokankaalle niin, että kirja ja elokuva tukevat toisiaan ja muodostavat yhdessä melkoisen taideteoksen.

Kirja toimi paremmin kuin elokuva luonnollisesti siinä, että tapahtumiin ja hahmoihin syventymiseen käytettiin enemmän aikaa. Etenkin Starlingin ja Gumbin taustaa valotettiin hienosti. Elokuvassa juttu lampaiden hiljaisuudesta (alkuperäinen nimihän on The Silence of the Lambs) tuntui hieman ohuelta ja selittelevältä taustatarinalta, kun kirjassa taas sitä valotetaan enemmän. Ja voi miten kammottava ajatus tuo lampaiden hiljeneminen edelleenkin on.

Kirja oli hieno elämys ja leffafanin matka tarinan taakse, kulisseihin. Suosittelen kirjaa kaikille, etenkin Uhrilampaat- ja Anthony Hopkins-faneille. Tosin en suosittele kovinkaan lämpimästi tätä Hanna-Liisa Timosen käännöstä, jossa kukoistivat anglismit ja joka tuntui vähän hutaisten tehdyltä. Ärsyyntynyttä huvia aiheutti  vaikkapa kohta "työnsi kannullisen Macea taskuunsa" ja Jane Doekin olisi kai taipunut paremmin Maija Meikäläiseksi.

Kirjailija: Thomas Harris
Luettu kirja: Uhrilampaat
Alkuperäinen kirja: The Silence of the Lambs
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1988
Sivumäärä: 349
Suomennos: Hanna-Liisa Timonen
Arvostelu: ★★★★

16 kommenttia:

  1. Täällä ollaan käsi ylhäällä :D Pidin hurjasti Hannibal -elokuvista, kirjat ovat tosin lukematta, mutta olen varma että kirjatkin ovat yhtä hyviä ja arviosi jälkeen olen enemmän innoissani tulevasta lukukokemuksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosiaan kirjaT monikossa, siispä minullakin on vielä paljon mahtavaa hannibalismia lukematta!

      Poista
  2. Elokuva oli aivan loistava, kirjaa en ole lukenut. Pitäisikin lukea, kun viimeisimmästä elokuvan katselustakin on jo aikaa. Onpa hieno kuva tässä postauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jonna! Minä vähän matkin Gumpia ja puin päälleni Jodie Fosterin... ;) Minullakin on aikaa siitä, kun näin leffan, mutta kirja palautti tunnelmat hienosti mieleen.

      Poista
  3. Is it you, Clarice?! =D Mainio kuva! Juu, tiesin kyllä, että Uhrilampaat perustuu kirjaan; leffan olen vain nähnyt, ja Hannibalin ja Punaisen lohikäärmeen, kirjoja en ole lukenut, vaikka useasti on käynyt mielessä, että pitäisi lukea. Ja nyt seurasin Hannibal-sarjaa, joka tuli tv:stä, ja jollain tavalla jäin siihen koukkuun. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitti Irene! :D Oho olenpas yleissivistymätön, en edes ole kuullut Hannibal-telkkarisarjasta. Tosin Hannibal ei voi olla Hannibal ilman Anthony Hopkinsia (olet siis, ettei herra itse siinä sarjassa esiinnty ;) )

      Poista
  4. Luulen, etten uskalla lukea tätä. :) Hädin tuskin olen uskaltanut katsoa leffan. Mutta tosiaan, enpä tiennyt minäkään, että elokuva perustuu kirjaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä olen yleensä hurjan säikky kauhuleffojen suhteen, mutta kirjat eivät jostakin syystä tuota vastaavia ongelmia. Uhrilampaat-leffan näin ensimmäistä kertaa tosin vähän turhan nuorena ja minulla on sellainen mielikuva, että en tiennyt sen olevan niin kamala. Onneksi en kuitenkaan traumatisoitunut.

      Poista
  5. Luin kirjan elokuvan jälkeen, mutta kirja (kerrankin) vähän kalpeni elokuvan rinnalla. Jodie Foster ja Anthony Hopkins vain ovat niin loistavia elokuvassa.

    Kuvasi on loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :) Minulle tuli halu katsoa leffa pian uudestaan, ihan jo Hopksinsin (ja Fosterinkin) vuoksi.

      Poista
  6. Minäkin pidin siitä kuinka lampaiden hiljaisuudesta selitettiin enemmän kirjassa.
    http://lukisinkohan.blogspot.fi/2013/07/thomas-harris-uhrilampaat-1988.html

    En vain nyt satu muistamaan oliko minunkin lukemassani painoksessa sama suomentaja (pitäisi alkaa kirjoittaa nekin muistiin...), mutta muistaakseni käännös kyllä vähän särähti korvaan (silmään?).
    Minäkin voisin suositella Hannibal-tv-sarjaa, vaikkakin Hopkins on vaan se oikea Hannibal. Mielestäni Mads Mikkelsen Hannibalina on koko sarjan parasta antia, muuten en sarjaa katsoisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että Mad Mikkelsen, eipä tarvitse sanoa yhtään sen enempää, kun jo uskon, että sarja on katsomisen arvoinen ;)

      Poista
  7. Mainio tuo sun kuva. En ole nähnyt elokuvaa, enkä lukenut kirjaa - ne on mulle ihan liian pelottavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu :) Joo ei kannata turhaan riskeerata mielenterveyttään, Hannibal on aika kammottava tyyppi.

      Poista
  8. Hui, kuvasi on jokseenkin hyytävä!

    Meiltä taitaa löytyä koko Hannibal -kirjasarja, olen tainnut lukea muut paitsi Nuori Hannibal -kirjan. Elokuvat olen nähnyt myös. Olen vieläkin vähän katkera kun Hannibal -elokuvan loppu poikkesi kovasti kirjan lopusta... Tämä sarja pitäisi ottaa uudelleen luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan tässä jo odotella, että olisi jotain uutta blogattavaa, kun vähitellen alkaa itseäkin kammottaa tuo kuva, joka näkyy aina, jos tulen blogiini. Minun pitääkin jatkaa sarjan lukemista!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!