tiistai 19. elokuuta 2014

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja


Tältä näyttää kesken päiväunien herätetty mäyräkoira.
On näin: Kyllä ei ole mielensäpahoittajakaan sama kuin ennen. Ennen oli miehellä alle kolmekymmentä sanaa, joilla viestiä. Nykyisin lörpöttelee ja ajattelee ääneen. Kyllä on Kyrö-Tuomas ollut paremmassakin terässä.

Odotin monen muun tavoin Kyrön uutta mielensäpahoittaja-sarjaan kuuluvaa uutuutta innolla. Kirjan tarkka ilmestymisajankohta meni kuitenkin minulta ohi ja aloin katsella kirjaa kirjastosta pahasti jälkijunassa. Turun kirjastossa varausjonot olivat melkoiset, mutta hämmästyksekseni Vaasassa oli vain yksi varaus minua ennen. Pääsinkin heti ensimmäisten joukossa lainaaman kirjan ja taas taputan Vaasan kirjastolle, jätte bra!

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -kirjassa Mielensäpahoittaja on havahtunut oman aikansa rajallisuuteen. Hän valmistelee itseleen ruumisarkkua ja kirjoittaa testamenttia. Mistään synkistelystä ei kuitenkaan ole kyse, sillä mielensäpahoittajamaiseen tapaan humoristiset havainnot maailmasta, elämästä ja toisista ihmisistä siivittävät tarinaa. Ilosia aikoja on aiempia mielensäpahoittajia tarinavetoisempi ja kaipasinkin kovasti pakinamaisempaa otetta ja lyhyitä, irrallisempia lukuja, jotka mielestäni toimivat paremmin.

Jaarittelun myötä Mielensäpahoittaja menetti jotakin hyvin oleellista sanansa mahdista. Tehokkaasti tiivistetyt mielipiteet iskevät syvemmälle tajuntaan kuin pitkään pohdintaan kietoutuneet ajatukset, vaikka ne olisivatkin ihan yhtä teräviä. Kun kyseessä on jo neljäs mielensäpahoittaja-kirja on toki selvää, että jotakin uudenlaista on tarvittu. Miniä oli askel juonivetoisempaan suuntaan ja sillä tiellä jatketaan myös Ilosia aikoja -kirjassa. Silti pakinamaisuus toimi mielestäni niin mainiosti, että hyvän reseptin muuttaminen tuntuu turhauttavalta.

Mielensäpahoittaja-hahmo oli siis kirjassa yhtä mainio kuin aina ennenkin, mutta taustakertomus ei oikein toiminut. Kirja tuntui toistavan itseään ja sen muut hahmot olivat jokseenkin valjuja. Mielensäpahoittajan poika alkoi jopa ärsyttää, sillä hän vaikutti kummallisen teini-ikäiseltä keski-ikäisyydestään huolimatta. Hahmot tuntuivat elävän turhan paljon omaa elämäänsä ja heidän osuutensa tarinassa jäi jokseenkin epämääräiseksi. Lukiessani kirjaa mielessäni pyöri ajatus syyskuussa ensi-iltansa saavasta Mielensäpahoittaja-elokuvasta ja siitä, miten voimakkaasti Ilosia aikoja myötäilee elokuvaa. Kirjan rakenne ja sen hahmojen toiminta nimittäin olivat jollakin tapaa elokuvamaisia.

Vaikka nyt valitankin monista asioista, ei siitä pääse yli eikä ympäri etteikö kirja olisi ollut hauska ja oivaltava. Kirja vilisi fiksuja ajatuksia, jotka voisin kehystää huoneentauluiksi koska tahansa. Harmi vain että nuo mielensäpahoittajan syvälle iskevät oivallukset hukkuivat toisinaan tarinaan ja turhanpäiväiseen jaaritteluun siten, että kirja ei päässyt aiempien mielensäpahoittajien tasolle. Kyllä ei Mielensäpahoittaja-kirjan pitäisi olla yli 200 sivua pitkä, sanoo tämä lättähattu.

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kirja: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2014)
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Sivumäärä: 252
Arvostelu: ★★★

2 kommenttia:

  1. Nasevia oivalluksia tästäkin kirjasta tosiaan löytyi, mutta varmaan juuri se, että muuta tekstiä oli niin paljon, häivytti kirjan tehoa. Pakinamuotoa jäin minäkin kaipaamaan.

    VastaaPoista
  2. Minulle on tullut jo vähän fiilis, että onko tätä vähän turhaan pitkitetty? Ja tämä sillä syvällä kokemuksen rintaäänellä, että olen lukenut Mielensäpahoittajan sekä Miniän. Ei kai hyvä vitsi kestä kovin montaa kertaa?

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!