sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Murakamin uusimassa käväistään myös Suomen luonnossa.
Pahalta se tuntuu, mutta ei kai tässä auta muu kuin tunnustaa suoraan: Murakamin uusin kirja Värittömän miehen vaellusvuodet oli minulle pettymys. Pettymykseen johti ennen kaikkea suuret ennakko-odotukset. Murakamin kirjat, etenkin Kafka rannalla ja 1Q84 ovat tarjonneet minulle niin voimakkaita ja taianomaisia lukukokemuksia, että odotin tältäkin kirjalta paljon. Kirja ei kuitenkaan yltänyt läheskään samalle tasolle aiempien kirjojen kanssa ja loppujen lopuksi lukukokemus oli, hiukan ironisesti, varsin väritön.

Tsukuru Tazaki on tyypillinen murakamimainen päähenkilö, keski-ikää lähestyvä tavallisenoloinen mies. Hänen mieltään on jäänyt painamaan nuoruuden tapahtumat, jossa hänet suljettiin täysin yllättäen ja varoittamatta tiiviin viisihenkisen ystäväpiirin ulkopuolelle. Tsukuru kohtaa menneisyytensä ja tulee siinä sivussa matkustaneeksi myös Suomeen, aina Hämeenlinnan perukoille asti. Tarinassa oli mystiikkaa, unenomaisuutta ja koko liuta Murakamin tavaramerkkejä, kuten klassista musiikkia, outoa seksiä, mystisiä naisia ja rautatieasemia. Silti kirjasta jäi uupuman minulle niin rakas murakamimainen unenomaisuus ja tarina, johon voi upota kokonaan niin, että unohtaa itsensä ja kaiken muun.

Eskokin pääsi kuvaan, ihana aurinkoinen ja syksyinen sunnuntai!
Kirjaa vaivasi eräänlainen päämäärättömyys, joka ilmeni niin, että tarinan eri osasten langanpäitä ei odotuksista huolimatta sidottukaan yhteen. Lupaavia siemeniä kylvettiin sinne tänne, mutta loppujen lopuksi sato jäi varsin vaatimattomaksi. Kovasti etukäteen mainostettu Suomen vierailu oli toki mielenkiintoista luettavaa ja olen aina ollut sitä mieltä, että Murakami sopii mainiosti suomalaiseen sielunmaisemaan. Murakami kuvailee Suomen luontoa ja yötöntä yötä kauniisti ja en ihmettele, jos kirja toimii jossakin määrin Suomi-turismin edistäjänä. Onhan Suomen metsissä hiljaisuutta, rauhaa ja tietynlaista mystiikkaakin, jota soisin arvostettavan enemmän. Huvittuneisuutta herätti kohta, jossa Suomeen muuttanut japanilainen nainen sanoo Tsukurulle "Pidä varasi, etteivät häijyt maahiset saa sinua kiinni" ja kertoo, että sanonta on Suomessa tavallinen. Enpä muista kuulleeni varoitelua maahisista, mutta ehkä tämä onkin hämeenlinnalainen erikoisuus.

Vaikka kirja olikin pettymys, se oli silti miellyttävää luettavaa. Takakannessa kerrotaan, että Murakami palaa kirjassa lähemmäs Norwegian Woodia, läpimurtoteostaan. En ole tuota kirjaa vielä lukenut (se odottaa marraskuun lomamatkaa!) joten en tiedä miten hyvin tämä vertaus pitää paikkansa ja olisinko suhtautunut kirjaan eri tavalla, jos en vertailisi sitä vaikkapa voimakkaaseen ja mystiseen Kafka rannalla -romaaniin. Joka tapauksessa on selvää, että yksikään kirjailija ei voi kirjoittaa koko uraansa ainoastaan toinen toistaan loistavampia kirjoja. Ehkäpä Värittömän miehen vaellusvuodet on hienojen kirjojen väliin osuva heikompi teos ja seuraava kirja tulee taas olemaan sitä vahvaa Murakamia, johon olen tottunut. Niin todellakin toivon.

Kirjailija: Haruki Murakami
Luettu kirja: Värittömän miehen vaellusvuodet (suom. Raisa Porrasmaa)
Alkuperäinen kirja: Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013)
Sivumäärä: 330
MIstä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★

10 kommenttia:

  1. Minulle jäi vähän samankaltainen fiilis. Olen miettinyt ja miettinyt kirjaa, ja ainoa keino jonka koen mahdolliseksi on lukea tämä joskus uudelleen. Siis jos tahtoisin lukukokemusta parantaa. Saa nähdä saanko sitä ikinä aikaan, kun koko ajan tulee uusia kirjoja mitä tahtoisi lukea, eikä tämä minullakaan yltänyt kuin keskinkertaiselle tasolle. Mutta ehkä vielä joskus, en tiedä. Mutta joo, kolmen tähden kirja minunkin mielestäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, harvoin tulee palattua sellaisiin "joskus vielä uudestaan" kirjoihin, kun luettavia kirjoja on niin paljon! Tämä tosin varmasti ansaitsisi mahdollisuuden.

      Poista
  2. No onpa ainakin kirjalla osuva nimi, tietää jo etukäteen mitä tuleman pitää!

    VastaaPoista
  3. Sinut on haastettu (ks. blogiani). Ihana kuva Eskosta! <3

    Luin muuten juuri Murakamin Norwegian woodin ja pidin siitä tosi paljon. Tämä ehkä jää lukematta, ainakin täsäs vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva miten hauska haate, kiitos! Koitanpa ehtiä riimittelemään :) Norwegian woodia odotan kovasti, sen jälkeen alkaakn olla jo lukematon Murakami vähissä, voi ei...

      Poista
  4. Uskalsin vihdoin lukea arviosi, kun sain tänään kirjan itse loppuun. Minä kyllä tykkäsin! Mutta aika suuri kiitos siitä kuuluu muiden murka-arvioille, sillä niiden vuoksi en odottanut kirjalta mitään paitsi pettymystä, mutta yllätyksekseni pidin kirjasta paljon. Eihän se tosiaan ole verrattavissa Kafkaan, mutta omassa sarjassaan hyvä kirja :)

    VastaaPoista
  5. Harmi, että et tykännyt. Mielestäni kirja oli loistava ja sanon tämän siksikin, että luin elokuussa molemmat 1Q84-osat. Tässä vain mentiin oikeasti sisälle niin tavalliseen, että siitä nimenomaan nousivat ne loistavat oivallukset.

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit: "Kirjaa vaivasi eräänlainen päämäärättömyys, joka ilmeni niin, että tarinan eri osasten langanpäitä ei odotuksista huolimatta sidottukaan yhteen. Lupaavia siemeniä kylvettiin sinne tänne, mutta loppujen lopuksi sato jäi varsin vaatimattomaksi."

    Olen täsmälleen samaa mieltä!

    Kirja jäi minulle oudon vaisuksi lukukokemukseksi. Ihmettelin, että onko tämä tosiaankin se japanilainen kirjailija, joka on esillä vuodesta toiseen Nobelin voittajaa arvuutellessa. (Vai joku toinen sittenkin?)

    En tiedä, miksi kirja ei onnistunut liikuttamaan minua. Siihen kirjassa oli kuitenkin kovaa yritystä. Etenkin Suomeen sijoittuva semi-kliimaksi oli yhtää kyynelvirtaa ja tunnevyöryä. Paitsi ei minulla.

    Nyt luen 1Q84 ja... olen edelleen epäuskoinen. Miksi tämä kirjailija ei kerta kaikkiaan kosketa minua? Olen lukenut opusta yli 300 sivua, mutta en tiedä, jaksanko lukea loppuun asti.

    Hassuinta on se, että kirjan lomassa katsoin elokuvan Boyhood. Boyhoodissa ei tapahdu mitään draamallisesti mielenkiintoista eikä siinä ole mielikuvituksellisia elementtejä. Ja silti: Boyhood onnistuu siinä, missä Murakami ei. Koskettamaan!

    VastaaPoista
  7. Minulle kävi Värittömän miehen vaellusvuosien kanssa samoin kuin edellä kommentoineilla. Murakamin teos jää laadultaan avuttoman heikoksi. Teosta rasittaa, että kirjailijalta puuttuu kokonaan näkemys, mitä hän kaikella tarinoinnillaan aikoo sanoa. Tunteita tunnetaan ja ulkokohtaisia havaintoja raportoidaan, mutta ydin puuttuu.

    Alkuasetelmassa on lupaavasti inhimillistä kiinnostavuutta, ja päähenkilön traumaattinen kokemus asettaa odotukset korkealle. Mutta kirja ei alkuunkaan yllä täyttämään näitä odotuksia, sillä lukuvire alkaa nuupahtaa sivu sivulta yhä uusien, sekalaisten ja tarkoituksettomien tarinoiden suossa.

    Kirjailija esittelee moninaisia havaintoja, joille ei ole motiivia. Niistä alkupuolen takautumakertomus on yksi esimerkki. ja samoin Suomen matka jää ilmaan kaikessa onttoudessaan. Pianomusiikin kytkeminen tarinaan ei vahvista, vaan päinvastoin alkaa maistua tekotaiteelliselta poseeraukselta. Monisanaiset raportit rautatieasemista herättävät epäilyksen, että kirjailija valitsi sen yhden henkilönsä ammattialaksi siksi, että aiheesta löytää näppärästi kaikille ihmisille sopivan tuttua, neutraalia tarinaa. Tällaisista lähtökohdista ei vielä oikeaa kirjallisuutta synny.
    Risto Löf totesi arviossaan Savon Sanomissa osuvasti:
    ”Romaanin lataus syntyy hitaasti, sadan sivun jälkeen, ja purkautuu nopeasti. Jäljelle jää toisteista melodraamaa, saavuttamattoman rakkauden, syyllisyyden ja ristiriitaisten tunteiden vatkaamista.”

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!