sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kaksi loistavaa dekkaria äänikirjoina: Christien Sininen juna ja Lehtolaisen Harmin paikka

Kuvassa raiteet, joilta sininen juna lähtee.
Olen taas ollut kovin innoissani äänikirjoista, joita olen kuunnellut niin työmatkoja kävellessäni kuin koiraa lenkittäessäni. Erityisen hyvin äänikirjoiksi soveltuvat dekkarit, jotka koukuttavat mukavasti ja houkuttelevat kiertämään vielä yhden korttelin. Kesällä minua ovat ilahduttaneet Agatha Christien Sininen juna, jonka sain VR:n Veturi-klubin kautta ilmaiseksi sekä Leena Lehtolaisen Harmin paikka, jonka ostin Elisa Kirjan tarjouksesta parilla hassulla eurolla.

Sininen juna oli hauska VR:n lahjoittamaksi kirjaksi, kun ottaa huomioon sen, miten paljon olen tässä viime vuosien aikana istunut sinisissä vanhoissa pikajunissa. En ole muutamaan vuoteen lukenut mitään Christieltä ja nyt hämmästelin, että miksi ihmeessä en. Miten mieltänostattava vaikutus voikaan kunnon murhamysteerillä olla!

Sinisessa junassa tapahtuu murha, mutta onneksi samassa junassa sattuu olemaan myös ihastuttava herrasmies Hercule Poirot. Christielle ominaiseen tapaan juonenkehittely on taitavaa ja tarina on täynnä kiinnostavia hahmoja, joilla aika monella tuntuu olevan hyvä motiivi. Spoilasin itseäni vähän, kun kirja oli vielä kesken, luin uutisen kaavasta, jolla saa Christien syylliset selvitettyä. Siksipä olin aika varma murhaajasta, vaikka sitä olisin ollut ehkä ilman kaavaakin. Silti juoni oli yllätyksellinen ja tarina vetävä. Taidan etsiä lisää Christietä äänikirjoina syksyn piristykseksi!



Christien lisäksi aion ehdottomasti hankkia kaikki mahdolliset Maria Kallio -dekkarit äänikirjoina! En ole aiemmin lukenut mitään Leena Lehtolaiselta ja jostakin syystä Maria Kallio ei ole liiemmin kiinnostanut minua romaanihahmona. Mitä olenkaan menettänyt! Harmin paikka oli yksi parhaista dekkareista, joihin olen törmännyt. Pidin sen hahmoista, heidän aitoudestaan, juonen käänteistä ja jännittävyydestä ja ennen kaikkea itse Maria Kalliosta. Harmin paikka on sarjan toinen osa, joten pitää aloittaa etsimällä jostakin ensimmäinen osa.

On mahtava tunne, kun tietää että jännittävää ja hienoa lukemista riittää roppakaupalla! On mahtavaa löytää uusia kirjallisia aarteita sekä löytää uudelleen vanhat suosikit.

1 kommentti:

  1. Mainiot dekkarit sinulla! Olen viime aikoina myös innostunut äänikirjoista, mutta yhtään dekkaria en ole vielä kokeillut. Kiitos vinkistä!

    Maria Kallio on uskottava hahmo. Olen tainnut lukea kaikki Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit ja ollut niistä innoissani. Sinulla on vielä monta yllätystä edessäsi!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!