Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

Olen todella huono lukemaan runoja. Erityisen huono olen lukemaan murrerunoja. Ja murrerunoista kaikista kauimpaa kierrän ne, jotka on kirjoitettu lounaismurteella. Kenties ristiriitaista, sillä olenhan varsinaissuomalainen, asunut elämästäni 18 vuotta Laitilassa ja kymmenen vuotta Turussa. (Tiedättekö muuten, mikä on Suomen rumin koira? Olen eri mieltä, mutta vastaus silti jutun lopussa.)

Jossakin vaiheessa, suureksi osaksi Heli Laaksosen ansiosta, murteet ja murrerunous pompsahtivat supersuosituksi. Myönnän ihan suoraan olevani ennakkoluuloinen ja suvaitsematon. Murrerunoilusta tulee mieleen kovaääninen ja koko kehollansa nauraa kaakattava täti-ihminen, jolla on "Sikses nätti"-tekstillä varustettu t-paita ja huovutettu hassu hattu. Kovaäänisyys ja päällekäyvä asenne saavat minut varautuneeksi ja kiertämään kaukaa murrejutut. Vaikka olen jo yläasteella (mentiin oikein kaupungintalolle kuuntelemaan laitilalaista julkkista!) todennut, että Heli Laaksonen on mahtava ja sujuvasanainen esiintyjä, edustava ja fiksun oloinen, olen silti kiertänyt hänen runonsa niin kaukaa kuin se inhimillisesti on mahdollista.

Enpä siis osaa sanoa mitä oikein tapahtui, mutta huomasin tässä päivänä muutamana lainanneeni Laaksosen Lähtisiks föli? -kirjan kirjastosta. Eikä siinä vielä kaikki! Luin sen lähestulkoon yhdeltä istumalta ja huomasin hörähteleväni monessa kohdassa. Ensimmäistä kertaa jo ihan ensimmäisellä sivulla, jossa Laaksonen mainitsee samassa kappaleessa Nizzan ja Lontoon kanssa "Leimäe vesimylly" ja kehuu paikkaa hienoksi. Tuttu paikka naapurikylästä! Ja kiva paikka tosiaan.

Laaksonen on työnsä vuoksi reissannut paljon ympäri Suomea. Näillä reissuilla on tietenkin sattunut ja tapahtunut jos jonkinlaista. Lähtisiks föli? -kirjaan on koottu näitä sattumuksia hauskoiksi pieniksi jutuiksi, jotka on otsikoitu tyyliin "Mitä mää tiärän keikkapaikoist?", "Mitä mää tiärän Markust?" tai "Mitä mää tiärän räntäsattest?". Näiden juttujen lisäksi Laaksonen kirjoittaa Suomen paikkakunnista ja mitä hän tietää niistä. Paikkakunnista kirjoitetut jutut olivatkin ehdottomasti kirjan parasta antia (Markku-jutun lisäksi. Suosittelen lukemaan, oli hulvaton). Laaksonen on jutuissaan kiltti, hän tekee huomioita positiivisella asenteella ja kiltillä huumorilla. Jopa Lahrest ja Hesastakin hänellä on ihan positiivisia asioita sanottavana. Ja Turust hän sanoo: "See nyy kumminki on mailmanapa, vaik toiselaissiakin käsityksi o."

Ennakkoluulojen vuoksi voi menettää hienoja kokemuksia elämässä. Huomasin että olen ollut turhaan ennakkoluuloinen Heli Laaksosen suhteen. Tosin on kyllä niin, että hänen runojansa en edelleenkään taida haluta lukea. Tällaiset humoristiset jutustelut ovat paljon enemmän makuuni. Samastuin niin moniin Helin juttuihin, että voinen tässä myöntää, että taidan tämän lukukokemuksen myötä ihan pikkuisen fanittaa naista, tai mitä sitä kiertelemään, ihan kunnolla.

Pitääpä vielä kertoa, että olen tavallaan ollut tämän kirjalijattaren fölis. Hän nimittäin sattui istumaan parin penkin päässä samalla junamatkalla kohti pohjoista. Sitä tutun kuuloista jutustelua kuunnellessa tuli kummallisen kotoisa olo, pala Varsinais-Suomea jossakin päin Etelä-Pohjanmaata.

Niin, se Suomen rumin koira. Sehän on (muka) Turun Murre.

Kirjailija: Heli Laaksonen
Luettu kirja: Lähtisiks föli?
Kustantaja: Otava 2015
Sivumäärä: 219
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★