maanantai 14. maaliskuuta 2016

Michel Tournier: Keijujen kuningas

En ole suuri klassisen musiikin tuntija, mutta koulun musiikintunnilla lähtemättömän vaikutuksen teki Schubertin Erlköning-lied. Suomeksi balladi on Keijujen kuningas, alkuperäinen runo lienee Goethen tunnetuimpia töitä. Mahtipontinen ja pelottavan mystinen kappale mielessäni aloin lukea tammikuussa menehtyneen ranskalaiskirjailija Michel Tournierin Keijujen kuningas -teosta. Toivoin kohtaavani kirjan sivuilla samaa taianomaisuutta ja mystisyyttä, mutta sainkin aimo annoksen ällöttävyyksiä. Keijujen kuninkaassa oli valtavasti kaikkea. Osa siitä oli hienoa, oivaltavaa ja hienon symbolista, valitettavasti kuitenkin suurin osa oli sekavaa, kummallista ja välillä melkoisen oksettavaa.

Päähenkilö Abel Tiffauges on suurikokoinen ja kömpelö mies. Teos alkaa Abel Tiffaugesin vasenkätisillä muistelmilla, joissa hän kertoo minämuodossa lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Myöhemmin kerronta siirtyy kolmanteen persoonaan. Tiffauges toimii muun muassa kyyhkysenhoitajana ja päätyy toisen maailmansodan melskeissä Saksaan. Sinänsä Tiffauges on erittäin kiehtova hahmo, mutta ikävä kyllä hänen vastenmielisin puolensa on niin luotaantyötävä, että hän pääsi romaanihenkilöinhokkilistalleni aika korkealle. Tuo vastenmielisyys on Tiffaugesin erittäin epäilyttävä taipumus pitää lapsista ja eläimistä liikaa ja väärällä tavalla. Lapsiin- ja eläimiinsekaantuminen ei todentotta kuulu lempiaiheisiini kirjallisuudessa. Tiffauges ei ehkä ole pedofiili, ennemmin hän on lapsen tasolle jäänyt henkisesti vajaa aikuinen, mutta se ei tee lukemisesta yhtään helpompaa.

Pedofiilisien taipumuksien lisäksi kirjassa on kaikkea muutakin ällöttävää. Silti en kuitenkaan osannut vihata kirjaa ihan sydämeni pohjasta. Sen kerronta oli polveilevaa, rönsyilevää ja kiehtovaakin. Ja löytyi siitä toivomaani mystisyyttäkin ja monipuolista symboliikkaa. Kirja käsitteli lopulta enimmäkseen sotaa. Sodasta ei kerrottu juurikaan suoraan, mutta se oli taustalla läsnä jatkuvasti. Kirjassa oli siis paljon asiaa ja oikeastaan käsitykseni kirjasta jäi aika sekavaksi. Ymmärrän toisaalta kirjan ansiot, mutta ällöttävyys sai minut varpailleni - ei siis minun kirjani ollenkaan.

Kirjailija: Miche Tournier
Luettu kirja: Keijujen kuningas (suom. Annikki Suni)
Alkuperäinen kirja: Le Roi des aulnes (1970)
Sivumäärä: 384
Kustantaja: Otava
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★

13 kommenttia:

  1. Luin joskus teini-iässä Tournierilta novellikokoelman Rakastavaisten illallinen, josta ihan tykkäsin. Keijujen kuninkaaseen tartuin odottaen jotain maagista, mutta kirja jäi sitten kesken. Muistelen että alku vaikutti mielestäni tylsältä, enkä ole uskaltanut tarttua kirjaan uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta alku taas oli erittäin lupaava, siksi vähän petyinkin. Kannattaa kokeilla joskus uudelleen, mikäli Tournierin tyylistä tykkää.

      Poista
  2. Hmm, minä pidin kyllä tästä niinkuin olen pitänyt muistakin Tournierin kirjoista. Myös siitä millä tavalla ne ovat fyysisiä, mukaanlukien elementtejä jotka ehkä voivat olla ällöttäviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, en ole yllättynyt :) Kirjassa oli valtavasti kaikkea hienoa, kuten kirjoitinkin, mutta annoin sen fyysisyyden käydä liikaa ihon alle.

      Poista
  3. Kirja on kiinnittänyt huomioni juuri tuo liedin ja Goethen runon vuoksi. En tiennyt yhtään sen sisällöstä, enkä nyt ihan hirveän innoissani enää olekaan. Netissä on muuten upea animaatio liedistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos kirjan pystyy lukemaan niin ettei keskity liikaa ällöttävyyksiin, se saattaa olla melkoisen upea lukukokemus :)

      Poista
  4. Kiitos arviosta, eipä tarvitse turhaan tuohon kirjaan tarttua. Kulutan aikani mielummin mukavammissa tunnelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos :) Nyt tuli vähän paha mieli Tournierin teilaamisesta ;)

      Poista
    2. Älä suotta murehdi, mukavaa että jotkut kirjoittavat suoraan mielipiteensä, niin saa paremman kuvan kirjasta. Aiheensa puolesta tämä ei taida olla yhtään minua varten.

      Poista
  5. Samat sanat kun hdcaniksella edellä. Tässä on hurjan hienoa symboliikkaa. Olin nuorempana kova Tournier-fani muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, symboliikka oli hienoa, mutta silti ahdisti.

      Poista
  6. Olen suunnitellut lukevani tämän nyt keväällä, ja siksi oli tosi mielenkiintoista lukea arviosi. Olin ehkä kuvitellut kirjan ihan toisenlaiseksi, nyt onkin kiinnostavaa alkaa lukea kirjaa hieman erilaisilla odotuksilla ja ennakkokäsityksillä. :) Palaan tänne, kun saan kirjan luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että koin kirjan ahdistavat puolet negatiivisemmin kuin monet lukijat. Toivottavasti sinä pidät tästä enemmän, odotan innolla!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!