Sata maailmanhistorian parasta bändiä, osa 9 (sijat 20. - 11.)

Toiseksi viimeinen osa on täällä ja alamme päästä lopulta asiaan. Nämä alkavat olla oikeita Elämäni Bändejä. Sellaista musiikkia, joka tavalla tai toisella on valtava osa elämääni. Osa on uudempia tuttavuuksia, toiset taas ovat kulkeneet kanssani suurimman osan elämästäni.

Aiemmat osat löytyvät täältä:
Osa kahdeksan
Osa seitsemän
Osa kuusi
Osa viisi
Osa neljä
Osa kolme
Osa kaksi
Osa yksi

20. Five Finger Death Punch

Provinssi 2016

Rakkauteni Five Finger Death Punchiin alkoi Vaasan vuosinani. Samaan työhuoneeseen sattui toinenkin fani, joka korostaa sitä mielikuvaa että FFDP liittyy Vaasaan. Toisessa pohjalaiskaupungissa Seinäjoella näin yhtyeen ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa viime vuoden heinäkuussa. Omistan kolme bändipaitaa, joista yksi ja eniten käytetty on FFDP:n. Yhtye keikkuu jatkuvasti Spotifyssäni soitetuimpien joukossa.

Pohdin sitä, miksi bändi on niin lähellä sydäntäni verrattuna moniin vähän vastaaviin bändeihin. Tulin siihen tulokseen että kyse on jälleen äänestä, Ivan Moodyn karhea soundi yhdistettynä musiikin vahvaan energiaan on tappava yhdistelmä, nyrkin isku. Moodyn ongelmat ovat heikentäneet bändin vahvuutta ja totta puhuakseni en tiedä, mikä tällä hetkellä on tilanne ja Moodyn kunto, keväällähän jo ilmoitettiin että mies jättää bändin kokonaan. Joka tapauksessa yhtyeellä on levykaupalla musiikkia, josta tulee minulle tavattoman hyvä olo.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 2005-
Paras albumi: The Wrong Side oh Heaven and the Righteous Side of Hell, vol 1. (2013)
Poiminta tuotannosta: Jekyll and Hyde

19. Bloodhound Gang

"Do it like they do on the Discovery Channel..." Härskit apinat tanssimassa, palautuuko mieleen? Bloodhound Gang kuuluu bändeihin, joista olen pitänyt lapsesta asti. Tosin sanoitukset alkoivat aueta minulle vasta huomattavasti vanhempana, onneksi... Musta huumori ja tarttuvat biisit ovat minuun erityisen hyvin uppoava yhtälö. Pidän bändin yllätyksellisyydestä ja kumartelemattomuudesta.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-2000, 2004-
Paras albumi: Hooray for Boobies (1999)
Poiminta tuotannosta: Along Comes Mary

18. Limp Bizkit

Limp Bizkitin Chocolate Starfish oli levy joka mullisti maailmaani. Hauskaa on se, että samaan aikaan tuleva aviomieheni kuunteli samaista levyä ja oli siitä yhtä innoissaan. Limp Bizkitillä on aika epätasaista tuotantoa, mutta tässäkin tapauksessa pidän sitä vain kiintoisana. Rap ei kuulu soittolistoilleni kuin pienissä paloissa, mutta Limp Bizkit tuo siinäkin mielenkiintoista lisää sekoittamalla räppiä metalliin. Tämä bändi pitäisi joskus nähdä livenä, taitavat olla vaan aika harvinainen vieras Suomessa.

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Chocolate Starfish and the Hot Dog Flavored Water (2000)
Poiminta tuotannosta: Break Stuff

17. Oasis

Oasikseen tutustuin kunnolla vähän poikkeuksellisesti Standing on the shoulders of a giant -levyn kautta. Se oli ainoa Oasiksen levy, joka sattui olemaan Laitilan kirjastossa. Kuuntelin sitä yhden kesäloman nuorena ja erityisesti mieleeni on jäänyt, miten kannoin kannettavan cd-soittimeni mukanani kasvimaalle. Taisi olla siisti kasvimaa sinä kesänä. Oasiksen musiikki on samaan aikaan herkkää ja vahvaa, kapinallista ja perinteistä. Rakastan vahvana kantavaa kitaraa ja Gallagherin veljesten ääntä. Bändi on niitä, jotka ovat kasvaneet summiaan suuremmiksi ja ristiriitaisuudet ovat luoneet yhtyeelle mystisyyttä, joka taitaa saada aikaan sen, että vielä sadan vuoden päästäkin Oasis tullaan muistamaan. Ikimuistoista musiikkia kenties.

Maa: Iso-Britannia
Vuodet: 1991-2009
Paras albumi: (What's the Story) Morning Glory? (1996)
Poiminta tuotannosta: Go Let It Out

16. Korn 

Korn on hyvin samankaltainen Limp Biztkitin kanssa ja myös suhteeni bändeihin on aika samanlainen. Huomaan taas kaavan, elämäni suurimmat bändit ovat niitä, joiden suurimmat hitit sijoittuvat aikaan, jolloin olin pääsemässä teini-ikään. Lainasin levyjä kirjastosta ja katsoin Lista-ohjelmasta bändien videoita (Kornillakin on muutama melkoisen ikimuistoinen). Korn on minulle myös mp3-ajan musiikkia. Marilyn Mansonin levyn ohella Kornin Take a look around soi mp3-soittimessani kesän 2008 kun matkustin bussilla kotiin töistä Muumimaailmasta. Kuuluu myös sarjaan "bändit jotka haluaisin joskus nähdä livenä".

Maa: Yhdysvallat
Vuodet: 1993-
Paras albumi: Take a Look in the Mirror (2003)
Poiminta tuotannosta: Word Up

15. Kotiteollisuus

Suhteeni Kotiteollisuuteen on ristiriitainen. Hynynen ei tule koskaan saamaan anteeksi sitä yhtä Ruisrockin keikkaa, jossa unohti kaikki biisien sanat ja lopulta koko bändi oli lavalla alasti. Minä odotin keikkaa paljon ja sitten se olikin vain kännisten urpojen pelleilyä, fanien aliarviointia. Mutta sitten taas. Hynysen kynästä on syntynyt muutama sellainen kappale, että jos tekisin vastaavaa biisilistausta, ne kamppailisivat kärkisijoista. Sanojen rytmi, Hynysen ivallinen laulutyyli ja tarttuvat sävelet ovat tie sydämeeni. Jostakin syystä olen rakastunut Kotiteollisuuden versioon Haltin häistä. Sen olen useamman kuukauden ajan kuunnellut melkein joka päivä.

Maa: Suomi
Vuodet: 1991-
Paras albumi: Kuolleen kukan nimi (2002)
Poiminta tuotannosta:Tämän taivaan alla

16. Rammstein

Provinssi 2016. Ihmisiä oli valtavasti.

Kuka ei tykkäisi Rammsteinista? Rammstein oli rakkautta ensi kuuntelulla, kukaan ei ollut tehnyt mitään vastaavaa aiemmin. Spotify-ajan alkaessa harmittelin pitkään, että Spotify olisi muuten täydellinen, mutta sieltä puuttuu Rammstein ja The Beatles, eipä puutu enää kumpikaan. Rammstein taisi päästä lähes kaikkien suomalaisten tietoisuuteen viimeistään, kun Amerika julkaistiin ja sen musiikkivideo pyöri jatkuvasti televisiossa. Se oli näemmä vuosi 2004. Uskomatonta, tuntuu kuin siitä olisi vain pieni hetkinen.

Suuri osa Rammsteinin viehätystä on se, että että bändi laulaa saksaksi, poikkeaa siinäkin valtavirrasta. Bändi osaa show'n, se tuli todistetuksi vuoden 2016 Provinssisa. En ole koskaan nähnyt vastaavaa keikkaa, teatteria, sirkusta ja - totta kai - uskomattoman voimakasta, kapinallista, kieroa ja yhteiskunnallista musiikkia. Harvalla on tällaista taitoa hyppysissään, Till Lindeman on varmasti nero.

Maa: Saksa
Vuodet: 1994-
Paras albumi: Mutter (2001)
Poiminta tuotannosta: Ich Will

13. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Provinssi 2017.

Rakastan Timo Rautiaisen sanoituksen herkkyyttä. Raskas musiikki yhdistettynä herkkyyteen on minulle täydellinen yhdistelmä. Olinkin hirveän onnellinen, kun kuulin, että bändi palaa tauoltaan uuden levyn ja keikkojen myötä. Oli unelmien täyttymys nähdä bändi livenä viime kesänä, surullinen olin vain siitä, miten vähän ihmisiä oli löytänyt bändiä katsomaan. Moni entinen fani on tainnut suivaantua Suomi sata vuotta -biisistä mitä pidän suoraan sanottuna aika naurettavana.

Itse uskon että taustalla on se, että bändi tiesi pääsevänsä julkisuuteen biisin myötä, monien ehkä unohtaneelle yhtyeelle tuo lienee aika tärkeää. Enkä oikein ymmärrä, miten bändi nyt on pettänyt faninsa. Ilmapiiri on kovin mustavalkoinen. Itse rakastan myös sitä isänmaallisuutta, vanhoista tarinoista ja tunnelmista ammentavaa otetta, jota Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen musiikissa kuulee. Mutta pidän myös siitä, että bändi uskaltaa uudistua. Uudelta levyltä odotankin paljon. Ja odotan myös mielenkiinnolla, millaista keskustelua se taas herättää. Itse olen kurkkuani myöten kyllästynyt tähän suvakki-rasisti -keskusteluun, siihen että jokainen on vain jompaa kumpaa ja toivoisinkin että uudelta levyltä löytyisi kaikille jotakin ja myös harmaita sävyjä mustan tai valkoisen sijaan. Elegian ja Lumessakahlaajien kaltaista synkkää suomalaisuutta toivoisin siltä kaikista eniten.

Timo Rautiaisen kynästä on peräisin muutama minulle kaikkein rakkaimmista kappaleista. Niistä Lintu on yksi. Toinen on Jäähyväiset, joka on minulle henkilökohtaisesti itkettävin kappale, jota koskaan on tehty:

"Jos voisin viimeisen tunnin jotenkin saada takaisin. 

Kiittää vai hyvästellä, miten sen ajan jakaisin." 

"On isä mennyt ja poika käsittää nyt, ettei voi milloinkaan. 

Ei neuvoo antaa, ei elon takkaa kantaa, ei enää milloinkaan."

Maa: Suomi
Vuodet: 1996-2004, 2017-
Paras albumi: Rajaportti (2002)
Poiminta tuotannosta: Lintu

12. Sabaton

Provinssi 2017.

Jokainen viime vuosien aikana vähänkään enemmän tekemisissä ollut on varmasti kuullut, miten paljon rakastan Sabatonia. Ruisrockissa 2011 satuimme näkemään bändin ja pohdimme siinä, että mikä tämä oikein on, onpa hyvä! Siitä alkoi kuuntelu. Maaliskuussa 2015 näin ruotsalaiset seuraavan kerran, kun matkustimme silloisen työkaverini ja nykyisen ystäväni kanssa katsomaan bändiä Vaasasta Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Seinäjoella näin toisenkin kerran bändin tämän vuoden Provinssissa ja siinä välissä Münchenissä Rockavariassa.

Sabaton on hieno live-bändi, joka selvästi rakastaa esiintymistä ja yleisöään. Tosin tietty kaava alkaa toistua, joka kerta Joakimin iho menee kananlihalle, mtuta eipä se haittaa. Sabaton soi salilla, lenkeillä, kotona ja oikeastaan kaikkialla. Se on niitä harvoja yhtyeitä, joiden musiikkia jaksan kuunnella kaikissa mielentiloissa. Yhtye pitää yllä tarinankerronan perinnettä. Suurista sotasankareista on laulettu aina, mutta Sabaton nostaa esiin myös unohtuneempia sankareita. Ja olihan se nyt totta vie hieno hetki suomalaiselle, kun Saksassa tuhatpäinen yleisö laulaa yhdessä "Lauri Allan Törni".

Maa: Ruotsi
Vuodet: 1999-
Paras albumi: Heroes (2014)
Poiminta tuotannosta: Soldier of 3 Armies

11. Scooter

Scooter soi lapsuudessani c-kasetilta, jonne olimme kopioineet sitä serkun cd-levyltä. Fire loppui kesken a-puolen, mutta ei se niin haitannut, kun b-puolella biisi oli kokonaisuudessaan. Firen lisäksi How much is the fish soi koko ajan ja musiikkivideotkin pyörivät jatkuvasti telkkarissa.

Moni on jättänyt ysärin taakseen ja ysärimusiikkia pidetään jotenkin vähän nolona. Minä kuitenkin kuulun siihen edelleen selvästi aktiiviseen (päätellen esim. radiokanavien ysäri-illoista) porukkaan, joiden soittolistoilla tuo parinkymmenen vuoden takainen musiikki soi jatkuvasti. Scooteria kuuntelen edelleen joka viikko. Se on minun energiamusiikkiani. Jos minun pitää pystyä johonkin ponnistuksia vaativaan, laitan Scooteria soimaan. Salillakin se soi usein, etenkin jos päivän ohjelmassa on burpeita. Ehdottomasti haluaisin nähdä Scooterin joskus livenäkin ja bändihän on käynyt Suomessa ihan hiljattain, ehkä siis vielä joskus.

Maa: Saksa
Vuodet: 1994-
Paras albumi: No Time to Chill (1998)
Poiminta tuotannosta: Maria

No niin, löytyikö nyt teidän suosikkejanne? Yksi osa enää listausta jäljellä, mitäs arvelette sieltä löytyvän?