sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Franz Kafka: Oikeusjuttu



En ajatellut kirjoittaa mitään koronasta, ihan jo siksi että kaikkialla muualla ei mistään muusta kirjoitetakaan. Jotenkin kuitenkin, kun avasin tämän Bloggerin kirjoituskentän, tuli olo, että haluan sittenkin sanoa jotakin.

En ole kovin huolissani. Tuntuu että yhteiskunta ympärilläni ajattelee, että minun pitäisi olla paljon enemmän huolissani, sillä olen raskaana. Ajattelen kuitekin asiaa todennäköisyyksien valossa, sitä että todennäköisesti kaikki menee ihan hyvin. Olen todennut taas olevani aika rationaalinen tyyppi, ehkä elämänasenteeni on vähän masentavakin, sillä minusta on jotenkin itsestäänselvää, että tällaisia kriisejä nyt vain välillä tulee. Monille tämä tuntuu olevan ensimmäinen kerta, kun perusturvallisuudentunne järkkyy ja totta kai se on varmasti kamala kokemus. Sekin on minulle itsestäänselvää taustani vuoksi, että ihmisiä on maailmassa liikaa, kantokyky on ylitetty ja on oikeastaan ajan kysymys, milloin jokin pandemia (joka ei näyttäisi ainakaan toistaiseksi olevan korona) vähentää väkilukua tuntuvasti.

Kuitenkaan se, että nämä asiat tiedostaa järjellä, ei tietenkään tee yhtään helpompaa vaikkapa siitä huolesta, jota tunnemme riskiryhmiin kuuluvien läheisten puolesta. Korona herättää ikäviä lieveilmiöitä, valeuutisia,  yritysten ahdinkoa, älytöntä ja pohjattoman itsekästä hamstrausta, sekasortoa ja kaiken taustalla media hieroo likaisia pieniä käsiään yhteen ja hykertää tyytyväisenä. Se on ahdistanut minua tässä kaikkein eniten, se miten media aina hyötyy kriiseistä.

Asiantuntijoiden mukaan todennäköistä on kuitenkin se, että tämä kaikki kestää muutaman kuukauden ja sitten tilanne rauhoittuu. Todennäköistä on myös se, että perusterveillä tauti ei yleensä ole vakava. Yhtä lailla tärkeää on myös se, että ne perusterveet ajattelisivat muitakin kuin itseään (ja vessapaperin hamstrauksen myötä omaa kylän puhtainta takapuoltaan) ja välttäisivät taudin levittämmistä omalta osaltaan. Karanteeneilla, etätöillä ja tapahtumien perumisella saadaan aikaan se, että tauti leviää hitaammin ja kaikki eivät ole samaan aikaan sairaita. Vaikka meininki tuntuu olevan sellaista kuin vähintään zombie-apokalypsi olisi nurkan takana, väittäisin että ennen kuin huomaammekaan, tämä kaikki alkaa tuntua taas kaukaiselta ja epätodelliselta (vaikka tietysti jäljet tästäkin jää). Meillä on kuitenkin asiat älyttömän hyvin, se kannattaisi muistaa. This too shall pass.

No niin, kun sain tämän ulos systeemeistä, on aika keskittyä taas pääasiaan, kirjallisuuteen. Franz Kafkan Oikeusjuttu on osa Keskisuomalaisen listaprojektia, joka on ollut minulla työn alla koko blogiaikani eli kauan. Nyt alkaa kuitenkin loppusuora jo häämöttää ja lukemattomia kirjoja on enää seitsemän (tosin yksi niistä Tintti-sarja, joka vastaa minulle noin tuhatta vaikeaa kirjaa). Mikään kilpailuhan tämä ei tietenkään ole, mutta voisin taas lähettää terveisiä ystävälleni, joka (muka! hah!) sai juuri luettua loppuun koko listan. Jokkella on muuten blogissaan menossa mukava haaste, jossa luetaan kirjoja tuolta listalta.

Olen aloittanut Oikeusjuttua tässä vuosien varrella monesti, mutta en ole koskaan päässyt alkua pidemmälle. Nyt kuitenkin jotenkin innostuin alussa, mutta innostus lopahti nopeasti ja kirjan loppuun lukeminen oli melkoista taistelua. Kafka on minulle entuudestaan tuttu novelleistaan, joita luettiin joskus koulussa ja periaatteessa pidän hänen kafkamaisesta sekopäisyydestään. Oikeusjuttu ei ehkä ollutkaan riittävän sekopäinen, se oli vain outo ja tylsä. Lisäksi minua jatkuvasti haittasi se, että kirja oli jäänyt kirjalijaltaan kesken eikä hän olisi halunnut sitä julkaistavaksi. Mahdoton tietysti sanoa, olisiko mielipide muuttunut, kun Kafka olisi nähnyt kirjan vastaanoton, mutta silti ajatus on jotenkin häiritsevä.

Oikeusjuttu kertoo eräästä Josef K:sta, joka yllättäen joutuu oikeuskoneiston hampaisiin, vaikka ei tietääkseen ole tehnyt mitään pahaa. Kirja koostuu unenomaisista jaksoista, joissa usein ei tapahdu juurikaan mitään, mutta tunnelma ja hahmot ovat pahaenteisiä ja pelottavia. Myös tapahtumapaikat ovat epäloogisia ja korostavat painajaismaista tunnelmaa: talon ullakolta löytyy istuntosali, kuulustelua suoritetaan K:n naapurin, nuoren naisen asunnossa ja lopun teloitus tapahtuu kaikesta irrallaan kivilouhimolla. Tavallaan pidin paljon tästä tehokeinosta ja tunnelmasta, joka on ainakin minulle hyvin tuttu omista unimaailmoistani, mutta kun itse kerronta oli niin hidasta ja paikoin sekavaa, olin koko lukukokemuksen ajan enemmän tai vähemmän pihalla ja liian turhautunut ja kyllästynyt nauttiakseni siitä.

Oikeusjuttu on klassikko kai sen vuoksi, miten se kritisoi systeemiä, sitä mitä tapahtuu byrokratian rattaisiin joutuvalle (syyttömälle) ihmiselle ja mitkä ovat tämän puolustuskeinot. Oikeusjutun niputankin siihen klassikkojen joukkoon, joista periaattessa ymmärsin, miksi ne ovat niin arvostettuja, mutta jotka henkilökohtaisella tasolla jäivät varsin vaisuiksi lukukokemuksiksi.

Oikeusjuttu on toki myös 1001 kirjaa -listalla, joten tällä löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 1, kirja on vanhempi kuin minä.

Kirjalija: Franz Kafka
Luettu kirja: Oikeusjuttu, suom. Aarno Peromies
Alkuperäinen kirja: Der Prozess (julkaistu 1925, kirjoitettu 1916-1917)
Sivumäärä: 244
Arvostelu: ★★★

3 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Raskaana olevat eivät kuulu riskiryhmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, näin minäkin olen murehtijoille asiaa perustellut.

      Poista
  2. Oikeusjutusta on muuten tehty myös kuunnelma, löytyy Yle Areenasta. Mulle se oli vähän helpompi tapa lähestyä tätä kirjaa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!