Kolme pientä klassikkokirjaa 1001-listalta

Aurinkoista pääsiäisviikonloppua! Monen muun tavoin minäkin olen viime aikoina lukenut paljon, tosin en ehkä juurikaan tavallista enemmän. Tämä viikko on ollut lomaa ja vaikka etukäteen kuvittelinkin, että kevätloma olisi aika erilainen, on tämä loma ollut aivan paras mahdollinen ja sisältänyt sopivan sekoituksen lepäilyä ja pihatöitä. Loman jälkeen ihan virkatöitä onkin luvassa vain kuusi viikkoa ennen aivan hävyttömän pitkää, edelleen utopistiselta tuntuvaa lomaa. Kuusi viikkoa, uskomatonta.

Olen edistänyt näemmä oikein urakalla taas 1001 kirjaa, jotka jokaisen tulisi lukea -listaprojektiani. Kaikki nämä kolme kirjaa ovat kai melkoisia genrensä klassikoita, Suomessa ehkä vähän tuntemattomampia mutta yhtäkaikki tärkeä osa klassikkokaanonia. Ne olivat aika lyhyitä, ihan hienoja, mutta sellaisia, ettei niistä oikein riitä sanottavaa pitkään tekstiin (tai tämänhetkinen aivotoimintani ei ainakaan tunnu sellaista mahdollistavan). Siksi palaan tähän blogini alkuaikojen tavalliseen toimintatapaan: monta kärpästä yhdellä iskulla.

Kate Chopin: Herääminen

Tämä klassikko on suorastaan käsittämättömän tuntematon kotimaassamme siihen nähden, että se ansaitsisi paikkansa muiden aikalaistensa kanssa klassikkojen eturintamassa. Herääminen (joka ilmestyi jo vuonna 1899!) oli aikanaan ilmeisen paheksuttu teos, se kertoo nuoren naimisissa olevan naisen heräämisestä, sen asian tajuamisesta, että hän on oma yksikkönsä, ihminen jolla on tunteet ja oikeus niihin, ei vain miehensä omistama esine. Chopin toteaa, ei tuomitse, ja sehän oli tietysti aikalaisille liikaa.

Kirjan kieli on tavattoman kaunista ja jotenkin lempeää. Pidin siitä, että vastoin kuin monet muut tuon ajan kirjat, päähenkilö tuntui aidolta, ei lainkaan dramaattiselta hahmolta. Heräämisen kerronta on toteavaa, suoraviivaista mutta herkkää. Hieno pieni, feministinen klassikko, jolle tosiaan soisin lisää näkyvyyttä!

"Tietty valo oli alkanut hämärästi sarastaa hänessä, valo, joka osoitti tietä ja samalla kielsi sen. Aluksi se vain hämmensi häntä. Se johdatti hänet unelmiin, ajatuksiin, samaan varjoisaan ahdistukseen, joka oli täyttänyt hänet silloin keskiyöllä, kun hän antoi itkulle vallan. Sanalla sanoen, rouva Pontellier alkoi tajuta asemansa inhimillisenä olentona maailmankaikkeudessa, alkoi tajuta suhteensa yksilönä sekä maailmaan että itseensä.


John Le Carré: Mies kylmästä

Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana. Englanninkielinen nide on ollut hyllyssäni kymmenen vuotta, ostin sen aikanaan Pariisista Shakespeare and Company -kirjakaupasta. Ihan hyvin tiesin jo silloin, että agenttitarinat eivät ole minun juttuni, silti jotenkin ajattelin, että kirja olisi kiva omistaa. Olen aloittanut kirjaa monesti ja nyt lopulta äänikirjana suomeksi sain sen loppuun.

Kirja sijoittuu kylmän sodan aikaan (kaikkein tylsin sota-aika, jos nyt niin on poliittisesti korrektia sanoa). Alec Leamas, tiedusteluoperaatiota johtava agentti, on "palannut kylmästä" eli kentältä. Edellinen tehtävä ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan ja Leamas joutuu tylsiin toimistotöihin, hyllylle. Baareissa viihtyvä Leamas pyrkii kokonaan eroon agenttielämästään, mutta tietystikään se ei onnistu. Hän joutuu keskelle seuraavaa tehtävää, monimutkaista peliä.

Ihminen, joka pitää James Bond -tarinoitakin valtavan kuivina ja tylsinä ei varmastikaan osannut arvostaa tällaista älykästä, monimutkaista poliittista vakoojatarinaa sen ansaitsemalla tavalla. Ilmeisesti Mies kylmästä esitti myös paljon kritiikkiä, joka jäi minulta enimmäkseen tajuamatta. Uskon kuitenkin, että Le Carrén kirjat eivät ole klassikkomaineessa syyttä, ne tarjoavat varmasti genrgen ystäville erinomaisia hetkiä.

James Baldwin: Huone Pariisissa

Jos oltiin minulle sopimattoman genren parissa Le Carrén kirjan tapauksessa, niin oltiin myös tämän Baldwinin kanssa.  Luin kirjan, koska Pajtim Statovcin Bollassa mainittiin se:

"Listaan tohkeissani arvostettuja maailmankirjallisuuden klassikkoteoksia. Jos annan hänen ymmärtää että luen ainoastaan kirjoja jotka ovat muuttaneet maailmaa, kirjoja joita lukemalla voi sivistyä ja oppia jotaki tärkeää, hän kenties suhtautuu miuun myötämielisemmin, näkee minussa muutakin kuin rikollisen.

Vajaan viikon kuluttua kaikki pyytämäni kirjat saapuvat. Peltirumpu, Taikavuori ja Kuolema Venetsiassa, Sivullinen, Huone Pariisissa ja Dorian Grayn muotokuva, Rikos ja rangaistus sekä Tunnit."

Hieman kirjalistahullu kun olen, totesin tästä listauksesta, että muut paitsi Huone Pariisissa on luettu (sillä en laske lainkaan mukaan Thomas Mannia, hänet olen ajatellut säästää eläkevuosiin...) eli siihen olisi tartuttava. Luettuani kirjan ymmärrän hyvin, miksi se oli mukana tässä Bollan listauksessa: Baldwinin klassikko käsittelee homoseksuaalisuutta ilmeisen uraauurtavalla tavalla. Kirja oli tunnelmaltaan aivan ainutlaatuinen: salakavalalla tavalla pahaenteinen. Kirjan alkuperäinen nimi Giovanni's Room on kirjalle paljon sopivampi, sillä teoksen tärkeimmät hetket sijoittuvat pieneen, ahtaaseen ja ahdistavaan pariisilaiseen huoneeseen, jossa asuu Giovanni, yksi kirjan päähenkilöistä.

Baldwin käsittelee kirjassaan tärkeitä teemoja: (seksuaali)-identiteettiä, ihmisen vastuuta valinnoistaan, mielenterveyden ongelmia. Teos oli hieno, mutta liikkui kuitenkin niin kaukana omalta mukavuusalueeltani, että en nauttinut siitä kovinkaan paljon. Silti Huone Pariisissa oli hieno pieni klassikko, joka kannatti lukea muutenkin kuin listaprojektin vuoksi.