Iida Rauma: Hävitys - Tapauskertomus

 

Hei! Olen täällä taas! Blogi on ollut usein mielessäni, mutta tänne asti en ole koko alkuvuonna ehtinyt silti kertaakaan. Vuoden 2021 koostekin on vielä tekemättä, mutta aion palata vielä siihenkin. Instagramissa olen julkaissut kirja-arvioita säännöllisesti. Ihan hyvin voisin tuoda niitä tekstejä myös tänne blogin puolelle, mutta jostakin syystä se on vain jäänyt tekemättä. No, nyt kesälomani ensimmäisenä päivänä kuitenkin haluan kirjoittaa yhdestä tämän vuoden upeimmasta kirjasta. Jos Iida Rauman Hävitys ei pääse Finlandia-ehdokkaaksi, aion nousta barrikadeille.

Iida Rauman Hävitys - tapauskertomus on villinä sykkivä ja vauhko romaani väkivallasta, koulumaailmasta, Turusta ja muistojen kerroksista. Siinä kaivaudutaan päähenkilö A:n muistoihin ja menneisyyteen: Kaarinan pikkukaupungin 90-luvun pimeyteen, vuosituhannen alun betoninväriseen mutta ihmeen orgaaniseen yo-kylään, jossa valopilkkuina loistavat kirkkaat ovet.

Kuin kaikki kaupungin katujen alle hautautunut, Mätäjärven huurut, tuhotut kivitalot, arkeologiset löydöt, niin piilee päähenkilö A:n muistoissa kaikki kouluvuosien pahuus, hautautuneena mutta ei unohtuneena: näinkö se meni, tällaistako todella oli. Lukija lähetetään A:n seurassa huuruiselle matkalle halki itäisen Turun, poikki sen katujen, polkujen ja peltojen. Romaanin Turku ei ole turistinähtävyyksien Turku, se on kaupunki, joka on tuhonnut paljon, hävittänyt kauneutta ja kätkenyt sitä maanalaisiin hautoihinsa.

Käy selväksi, että Hävitys on kirjailijan omista kokemuksista kumpuavaa. Se on kosto, kaikissa sanan merkityksissä, ei ehkä kaunis tai välttämättä edes oikeutettu sellainen mutta yhtä kaikki merkityksellinen. Olen siitä surullinen, mutta tunnistin osittain Rauman kuvaaman koulumaailman, sen miten turvallinen aikuinen on vain vitsi, miten kiusaamisen vastaisten kampanjoiden julisteet todistavat luokkahuoneiden seiniltä kohtauksia, joissa toiset murenevat ja toiset käyttävät valtaansa aina uudelleen ja uudelleen.

Syy siihen, miksi romaani vei jalat alta ja täräytti avokämmenellä suoraan sieluuni on kuitenkin Turku. Se, miten en ole ikinä ennen lukenut vastaavaa kuvausta juuri minun Turustani, juuri minun mutaisista poluistani, roskakatoksistani ja ennen kaikkea siitä tunteestani, miten Turun historia ja kaikki mitä siitä tiedän, ympäröi minut kaikkialla siellä liikkuessani. Romaanin kerroksellisuus toimi täydellisesti myös siksi, että tunnistin välittömästi missä Turun aikakerrostumassa kulloinkin liikuttiin.

Jäin miettimään, olisiko romaani tehnyt tällaista vaikutusta minuun, jos se olisi sijoittunut jonnekin muualle. Mutta pohdinta on tarpeetonta: Turku ei ollut romaanin kulissi, se oli yksi päähenkilöistä. Upea, mutta niin rankka romaani, että en uskalla sitä varsinaisesti suositella.

Iida Rauma: Hävitys - Tapauskertomus, Siltala 2022