keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Haasteita, haasteita ja melkoinen pötkö haastevastauksia

Minua on viskottu tunnustuksilla ja haasteilla viime aikoina niin monesti, että hyvä kun pysyn perässä. Kiitos te ihanat ihmiset, jotka olette minua ja blogiani muistaneet! Koska tuntuu, että olen (taas) mattimyöhäinen ja nämä haasteet ovat jo kiertäneet suurimman osan kirjablogeista, en tällä kertaa haasta ketään, mutta  kysymyksiin vastailen oikein mielelläni.


Ilahduin kovasti, kun sain tunnustuksen ja haasteen ihanalta Paulalta Kirjan pauloissa -blogista.  Ideana on jutella mukavia kahvikupposen äärellä eli vastata haastajan kymmeneen kysymykseen ja sitten taas kysyä kymmenen kysymystä viideltä muulta bloggaajalta. Kysymyksiä en laita siis eteenpäin, mutta kahvi ja kysymykset kelpaavat vallan mainiosti, tattista vaan!

1. Mikä alun perin innosti sinut kirjabloggaamaan?
Dementia. Siis se, että huomasin unohtavani lukemani kirjat ja katsomani elokuvat hirvittävän nopeasti. Siksi ajattelin, että bloggaaminen auttaisi muistamaan kirjat ja niistä syntyneet ajatukset pidempään. Samalla blogi oli mitä mainioin väline listaprojektin etenemisen seuraamiseen. En olisi uskonut, että se paisuu niin isoksi ja merkittäväksi osaksi elämääni. Mahtavaa!
2. Mikä on ollut bloggausaikasi tähtihetki (yksi niistä)?
Ensimmäinen lukija ja kommentti tuntui hienolta! Ja jokainen uusi lukija ja jokainen kommentti ovat tähtihetkiäni edelleen. 
3. Oletko tavannut henk.koht. muita kirjabloggareita?
En ole, aivan ohimennen olen moikannut, mutta joskus olisi kiva tavata ihan virallisestikin blogimaailmasta tuttuja naamoja.
4. Bloggaatko kirjoista, joista et pidä?
Kyllä, sillä projektissani tulen väkisinkin lukeneeksi kirjoja, joista en erityisemmin pidä ja kirjoitan myös niistä.
5. Millaisiin Blogistanian tempauksiin olet osallistunut?
Joulukalenterin luukku aukesi blogissani yhtenä joulukuun lauantaina. Muihin en vielä ainakaan muistaakseni ole osallistunut. Kimppalukumaratonia seurasin kesällä, mutta en itse päässyt osallistumaan silloin. Tempaukset ovat kuitenkin hurjan kivoja ja aion osallistua niihin jatkossa parhaani mukaan
6. Kirjoitatko itse muuta kuin blogia?
Nykyisin, enpä oikeastaan. Työjuttuja jonkin verran, lasketaanko niitä?
 7. Millaisia kirjoja luet mieluiten?
Kaikenlaisia! Viihdyttäviä, rankkoja, ajatuksia herättäviä, hauskoja, historiallisia, romanttisia... Makuni on laaja ja avoin. 
8. Mikä genre ei oikein nappaa?
Runot eivät ole suuremmin minun juttuni. Ja tietokirjallisuutta olen lukenut opiskeluaikanani _niin paljon_, että tietokirjojen suhteen pidän taukoa ainakin pari vuotta. Ehkä. Muuten en keksi mitään genreä, joka ei kiinnostaisi edes jossakin määrin. 
9. Mistä blogeista löytämästäsi kirjasta olet pitänyt?
Apua, varmasti monista, mutta en muista mitään! 
10. Mitä kirjaa suosittelet minulle ja muille luettavaksi?
Minulla on tähän vakioksi kehittynyt vastaus: Piin elämä (Yann Martel). Lue se!

Hieman toisenlaiseen kymmenen kysymykseen haasteeseen minut haastoivat Kirjasfäärin Taika, Minna Siikilä, Review Factoryn S. 

Ensin Taikan hauskoihin kysymyksiin:

1. Minkä runon tai romaanin lauseen muistat ulkoa?
Montakin, mutta runot jäävät rytminsä takia usein helpommin päähäni ja jumittuvat sinne toisinaan soimaankin, mikä on toodella ärsyttävää. Kuusivuotiaana kerhon juhlissa lausumani runo on jäänyt mieleeni luultavasti ikuisiksi ajoiksi. "Sik sikanen, silleroinen, musta possu pulleroinen! Syötetty minun sikani, kaalinpäillä kasvatettu" jne. Myös Pekoraali soi päässäni toisinaan, illanpaisto ja silkavat saijat, tiedättehän. Yleisesti ottaenkin olen hyvin sanaoriointeitunut, joten usein päässäni pyörii myös irrallisia lauseita romaaneista.
2. Mitä kirjaa suosittelet yleensä, kun joku pyytää suosittelemaan jotain kirjaa?
Harvemmin pyytää, mutta suosittelen ihan pyytämättäkin. Sitä Piin elämää.
3. Sorrutko ostamaan kirjan pelkän nimekkeen tai kansikuvan perusteella?
Enpä oikeastaan. Sorrun yleensä ostamaan listoilleni kuuluvia kirjoja tai kirjoja, joista olen kuullut hyvää.
4. Mikä oikolukuvirhe ärsyttää eniten?
Selvät huolimattomuusvirheet ovat raivostuttavia.
5. Mikä kirja istuu kirjahyllyssäsi lukematta aina vaan?
  Esim. nämä
6. Mikä on (oli) salainen lukupaheesi?
Haha, eipä minulla ole mitään järkyttäviä tunnustuksia tähän kysymykseen, harmi kyllä. Ehkä sellaiseksi voisi laskea ala-asteella lukemani Sweet Valley Hight.
7. Mikä on paras kirjan pituus sivumäärissä laskettuna?
Jos kirja on hyvä, parisataa sivua on ihan liian vähän. Keskimäärin nautin eniten pitkien kirjojen lukemisesta, mutta jos menee paljon yli tuhannen, alkaa jo puuduttaa. Ehkäpä sellainen 500 - 800 sivua.
8. Epilogit, puolesta vai vastaan?
Yleensä vastaan. Etenkin silloin jos ei liity oikeastaan mitenkään juoneen. Ja silloin jos liittyy, on mielestäni ärsyttävää erottaa erikseen epilogi.
9. Kartta kirjan tapahtumapaikoista, hot or not?
Hot, vaikkakaan en niitä yleensä niin tarkkaan katsele.
10. Mikä on paras humoristinen kirja?
Tummahkon huumorin suomalainen (Hotakainen, Nousiainen, Kyrö) kohtaa sanahauskuuttaja-suomalaisen (Parkkinen), se voisi olla aika onnistunut resepti. 

Sitten Minna Siikilän kivat kysymykset:
1) Mikä motivoi sinut alun perin kirjablogin perustamiseen, ja onko syy kirjoittamiseen edelleen sama?
Kts. Paulan ensimmäinen kysymys. Syy on pysynyt samana.
2) Millainen kirjamakusi on tällä hetkellä?
Pitkä ja paksu. Klassikoiden lukeminen on innostanut minua valtavasti, vielä valtavammin kuin yleensä, siis.
3) Täydelliset lukuolosuhteet?
Mukavat vaateet, lämpöinen olo ja pehmoinen sänky tai sohva, jossa on sopivaksi muokattavaa peitto- ja tyynymateriaalia.
4) Mitä lukeminen antaa sinulle?
Lukeminen rentouttaa, innostaa ja auttaa jaksamaan.
5) Jos saisit olla joku fantasiahahmo/eläin, kuka tai mikä haluasit olla?
Viidakkokirjan Baloo. Tai Tenavien Ressu, jolla on mahtava asenne ja mielikuvitus. Eipä nämä kyllä olleet suoranaisia fantasiahahmoja...
6) Mitä harrastat lukemisen lisäksi?
Musiikkia ja geokätköilyä. Luontoa. Haahuilua?
7) Kuinka suuri osa lukemistasi kirjoista päätyy blogiisi?
Kaikki oikeastaan. Blogihistoriani kirjat, joista en ole blogannut on laskettavissa yhden käden sormilla.
8) Millaisia kirjoja et halua lukea?
Oksettavia ja liian ahdistavia tai vaihtoehtoisesti ihan täyttä höttöä ja lässynläätä. Esimerkkinä kirjasta, jota en todellakaan halua lukea (mutta joka on listallani ja joskus sen siis tulen lukemaan) on J. G. Ballardin Crash.
9) Millainen on täydellinen kirjahylly?
Haaveilen tummaa puuta olevista massiivisista kirjahyllyistä, jotka kiertäisivät (myös kuvitteellisen) kirjastohuoneeni seiniä. Kirjat aakkosjärjestyksessä, totta kai.
10) Jos saisit omistaa vain viisi romaania, mitkä ne olisivat?
Apua, ei tällaisia saa kysyä! Hugon Kurjat ainakin, nuoruuteni suosikki Jaantilan Sannan jenkkivuosi myös, sillä on niin suuri merkitys muistoissani. Murakamia myös, 1Q84 ehkä, Irvingiä kenties? Garpin maailma Keltaisen kirjaston kirjana, jo vain. Viidettä kirjaa, jonka nappaisin mukaan hyllystäni, jos minä joutuisin lähtemään autiolle saarelle / tulisi tulipalo, en osaa suoralta kädeltä sanoa. Ehkä jokin oikein pitkä ja paksu, jota sitten voisi tavailla ja ihailla pitkään ja hartaasti.

Ja lopuksi S:n syväluotaavat kysymykset:

1. Mihin kiinnität eniten huomiota lukiessasi (esim. juoni, henkilöt, tyyli...)?
Tyyli ja tunnelma, se on aina päällimmäisenä mielessäni ja sen myös muistan pisimpään kirjan luettuani.
2. Millainen on hyvä tarina?
Yllättävä, jännittävä, koskettava, hauska, kaikkia näitä tai vain jotakin. Pidän yleensä monipuolisista ja polveilevista tarinoista.
3. Onko kirjalla hyvä olla opetus?
Kyllä ja ei. Kurjat tyylinen Valjeanin moraali -meininki on todella jees, Pikku naisia ei taas ole kestänyt aikaa ihan  yhtä hyvin. Opetukset ja selvät sanomat ovat usein vau-efektejä kirjassa, mutta aika vaarallinen laji, sillä opettavaisuuden ja saarnaamisen raja on hiuksenhieno.
4. Mikä saa/saisi sinut tarttumaan sellaisen genren kirjaan, josta et usko pitäväsi?
Listani. Tärkein motivaation lähteeni.
5. Onko olemassa sellaista asiaa kuin hyvä tyyli?
On! Mutta myös huono tyyli voi olla joissakin tapauksissa hyvää. Hyvin subjektiivista siis.
6. Lempipuuhasi (lukemisen jälkeen)?
Luonto ja luontojutut. Musiikki ja musiikkijutut.
7. Horoskooppimerkkisi ja istuuko se sinuun hyvin?
Oinas ja öö, en tiedä? Oinaat kai ovat äkkipikaisia ja hankalia tyyppejä, mitä en kyllä allekirjottaisi kovinkaan kärkkäästi. En usko horoskooppeihin, olen tylsä.
8. Mitä opiskelet/opiskelit? Mikä on nykyinen ammattisi tai mistä ammatista haaveilet?
Opiskelin yliopistossa luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Olen täysin oikealla alalla. Silti joka kerta, kun käyn kirjastossa tai kirjakaupassa kadehdin niitä ihmisiä, jotka saavat työskennellä kirjojen parissa.
9. Oletko asunut joskus ulkomailla?
En ole. Jos jonnekin ulkomaille pitäisi muuttaa, muuttaisin Pohjois-Norjaan.
10. Suurin haaveesi?
Saada kaikki 1001 kirjaa luettua?


Kiitos vielä asianomaisille haasteista, näihin oli hauska vastailla!

8 kommenttia:

  1. Crash oli kyllä aika hirvee jopa mun mittapuun mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, se ei voi olla olematta mitään muuta kui hirveä. Ja etenkin, kun eräs läheisistäni on kuollut auto-onnettomuudessa niin... Sitten tietty vois miettiä, miksi edes suunnittelen, että joskus lukisin tuon kirjan :D

      Poista
  2. Hauskasti olet vastannut tuohon ihan ensimmäiseen kysymykseen. :) Minulla syy blogin perustamiseen oli tismalleen sama. Harmitti, kun en myöhemmin muistanut monia kirjoja, jotka kyllä olisivat olleet muistamisen arvoisia. Nyt on helppo palata luettuihin teoksiin blogia selaamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen monesti koittanut laittaa vihkoon ylös lukemiani kirjoja, mutta sekin on jäänyt. Saatikaan sitten, että kirjottaisi ylös tunnelmiaan. Olen hyvin tyytyväinen, että keksin aloittaa blogin kirjoittamisen :)

      Poista
  3. Kiitos paljon mukavista vastauksista - kaikkiin kysymyssarjoihin! Enpä ole lukenutkaan tuota Piin elämää, joten laitan lukulistalleni. Sainkin näistä haastevastauksista mukavan kokoelman aika erilaisia vinkkejä. Hauskaa!

    VastaaPoista
  4. Hauskaa, kun vastailit! =) Tuo geokätköily on kyllä mielenkiintoinen harrastus, itsekin olen ollut joskus lajiin hurahtaneen serkkuni mukana aarrejahdissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli vastailla, kiitos! Geokätköily on ihan parasta ja herättää toisinana kanssaihmisissä ihmetystä... Parasta on jos toisinaan saa kätköilyseuraakin.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!