perjantai 28. helmikuuta 2014

Katja Kettu: Kätilö


Teknik, sano bloggaaja ku älypuhelimen sovelluksen näki.

Pääsin mukaan Blogatin ja Elisa Kirjan kampanjaan, jossa sain valita Elisa Kirjan valikoimasta haluamani äänikirjan, kiitos siitä! Valikoimasta valitsin Katja Ketun Kätilön, jota on kehuttu paljon ja joka voitti kirjabloggaajien valitseman Blogistanian Finlandian pari vuotta sitten. Kulutin työmatkoja kävellen 10 h 18 min Kätilön parissa ja tuona aikana talsimani viidenkymmenen kilometrin varrelle jätin suuren määrän ajatuksia, ahdistuksia, huokaisuja ja inhon puistatuksia. Toisinaan pidättelin itkua, pari kertaa jopa naurua ja useamman kerran oksennusta. Kätilö oli käsittämätön kirja. Sekä rakastin että inhosin sitä syvästi samaan aikaan. Lukija Eija Ahvon ääni kaikui päässäni öisinkin ja ajatukseni olivat Kuolleen Miehen vuonolla usein myös silloin, kun en kuunnellut äänikirjaa.

Lapin sota tuo yhteen kaksi ihmistä, kätilö Fräulein Schwesterin, joka on vanhapiika, pahaverinen, vikasilmä, villisilmä sekä saksalaisen upseerin, komean valokuvaajan Johann Angelhurstin. Villisilmä rakastuu heti komeaan Johanniin, tämän tuoksuun, miehekkyyteen ja jykevyyteen. Se tavallinen tarina? No ei niinkään. On sota ja sodan kauhut, vankileirit, tapot ja yleinen kaaos. Lapin sota on minulle jostakin syystä hyvin vieras ja en ole tainnut aiemmin lukea yhtäkään sitä käsittelevää romaania, joten matka oli mielenkiintoinen senkin vuoksi. Sillä matka tämä Kätilön lukeminen todellakin oli. Matka täynnä tunteita.

Naisia pahoinpidellään, raiskataan ja alistetaan. Murskaksi iskettyjä hampaita, jalkojen väliin luiskahtavia kohtuja, mätiviä, haavaisia, visvaisia elimiä, kauhua, tuskaa, kipua. Kettu käsittelee tekstissään naista niin raa'asti, että moni ei tähän ole pystynyt tai halunnut pystyä. Se että tällä kaikella on varmasti taustansa todellisuudessakin ja kaikki ei ole vain kirjailijan keksintöä, sai minut monesti värisemään kauhusta ja inhosta tekstiä kuunnellessani. Silti kirja ei olisi niin voimakas ilman näitä kauhuja. Ne kuuluivat osaksi tarinaa ja toisaalta kielen tietty karski runollisuus auttoi siinä, että tapahtumista pystyi irtautumaan tarpeeksi niin, ettei oksennus aivan noussutkaan kurkkuun asti.

Kaiken kauhun lisäksi on kuitenkin sitten myös se rakkaus. Hullu, järjenvastainen rakkaus, joka saa Villisilmän tekemään tyhmiäkin ratkaisuja. Myös rakkauden kieli on väkevää. Kaunis vertauskuvallisuus oli liikuttavaa ja sen kautta sain osani myös positiivisista väristyksistä. Myös Jäämeren luonnon kuvaus on upeaa ja voimakasta. Tundra on kaunis mutta ankaruudessaan armoton. Villisilmän pärjääminen yksin pienessä mökissä kaiken sen pelottavan keskellä on ylistys naiseudelle ja etenkin sotiemme naisille.

Kielestä jo mainitsinkin ja se oli teoksen ansioista kenties tärkein. En muista ikinä koskaan missään törmänneeni näin vahvaan ja voimaa uhkuvaan kirjalliseen ilmaisuun. Pohjoiset murresanat, vanhahtavuus (jossa kylläkin olin huomaavinani muutamia nykyajalta kalskahtavia säröjä) ja luonnosta voimaansa ottava runollinen rakkauden ja tuskan sanasto vaikuttivat. Kielessä soi tavallista voimakkaampana Suomi, sen verinen (lähi!)historia, karu ja ankara luonto sekä vahvat, sitkaat ja hiljaiset ihmiset.

Minä siis sekä vihasin kirjaa katkerammin kuin mitään muuta ja odotin sen loppua mutta myös rakastin sitä enemmän kuin mitään kirjaa pitkään aikaan. Kätilössä oli mitä kauneinta rakkautta mutta myös mitä hirveintä julmuutta. Eija Ahvo oli lukijana ammattimainen ja hänen äänensä pehmeys teki hirveistäkin kohdista hiemän vähemmän hirveitä. Luultavasti tulen muistamaan nuo työmatkani, joilla kuuntelin Kätilöä, loppuelämäni ja Eija Ahvon äänen myös (hei, eikö Ahvo ollutkin juontajana jossakin ärsyttävässä lastenlaulukilpailussa 90-luvulla? Vai sekoitanko hänet johonkin toiseen?). Uskon että kirja sopi erinomaisesti kuunneltavaksi äänikirjana. Kettu käyttää tekstissään myös uudissanoja ja uskon, että ne ja murteellisuus toimivat paremmin kuunneltuna. Jään niin kovin helposti pyörittelemään lukemiani sanoja sen sijaan, että antaisin niiden rauhassa soljua eteenpäin ja tarinan sen ohella. Tosin kaipasin konkreettista paperia, josta olisin voinut kirjoittaa ylös kaikki ne kauniit lauseet, jotka olisin tahtonut muistaa loppuelämäni.

En ole ollut lukukokemuksesta näin hämmentynyt juuri koskaan. Sen osaan sanoa, että Kettu on taitava ja Kätilö on poikkeuksellisen voimakas, joskaan ei todellakaan täydellinen ja särötön kirja. En tavoistani poiketen kykene edes antamaan tälle arvostelutähtiä, sillä kirja ei ole niin yksiselitteinen. Suosittelen kovasti lukemaan tämän, jos et ole sitä vielä tehnyt. Vaikka inhorealismi on välillä kestämätöntä, kirjassa oli jotakin niin alkuvoimaisen suomalaista, että soisin Kätilön kuuluvan jokaisen suomalaisen pakkoliseen lukemistoon.

Osallistun tälläkin kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen ja ylenen sotamiehestä korpraaliksi.

7 kommenttia:

  1. Kirjoitat todella elävän arvion Kätilöstä! Kirja on vahva, kammottava ja hurja. Minullekin jäi kirjasta ristiriitainen olo, mutta olen tyytyväinen, että sen luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kätilö on sellainen, että vaikka siitä ei olisi pitänyt yhtään, sitä olisi silti pakko arvostaa edes jollakin tavalla. Hurja kirja tosiaan.

      Poista
  2. Minä suorastaan rakastin tätä kirjaa vaikka se todellakin on myös todella kammottava tapahtumiltaan. En tiedä olisinko kyennyt kuuntelemaan tätä äänikirjana. Itse lukiessa ehkä pystyy hieman suojelemaan itseään tarinalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun postauksestasi oikeastaan tästä kiinnostuinkin :) Heräteostoksena nappasin tämän äänikirjana, vaikka kirja olisi kotona hyllyssä pokkarinakin. En tullut ajatelleeksi, että tosiaan äänikirjana kuuntelu on aika paljon rankempaa.

      Poista
  3. Olen harmistunut siitä, etten vieläkään ole lukenut Kätilöä. Jotenkin en ole nähnyt vaivaa saadakseni sen käsiini. Myös Oulun kaupunginteatterin dramatisointi tästä - kuulemma hieno - meni ohi, koska en halunnut mennä katsomaan sitä ennen, kuin olin lukenut kirjan. Kuinkas sitten kävikään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuo on niin tuttua... Maailmassa on vain ihan liikaa hyviä kirjoja!

      Poista
  4. Itsekin kuuntelin tämän Ahvon tulkitsemana äänikirjana. Erinomainen lukusuoritus!

    Mitä itse kirjaan tulee, harvon sitä törmää näin vavahduttavaan kertomukseen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!