lauantai 15. maaliskuuta 2014

Jeanette Winterson: Ihoon kirjoitettu


Luin heti blogini alkutaipaleella kaksi Jeanette Wintersonin kirjaa listaltani. Kirjailijan kaunis nimi oli jäänyt mieleeni ja se että kirjat olivat lyhyitä innosti lukemiseen. Tästä on aikaa jo yli vuosi ja koinkin että oli taas aika tarttua Wintersonin runolliseen tuotantoon ja lainasin Ihoon kirjoitetun.

Ihoon kirjoitettu on romaani rakkaudesta ja kaipauksesta. Rakkaus on samaan aikaan sekä voimakkaan fyysistä että koskettavan henkistä. Alku on lyyristä ja tajunnanvirtamaista kertojan vuodatusta. Entisten rakastettujen muistoja ja elämän historiaa. Loppupuolella rakkauden fyysinen olomuoto korostuu aina lääketieteelliseen analyysiin asti. Kantavaksi teemaksi muotoutuu menetys, rakkaan ihmisen sairaus, kaipaus ja ikävä.

Winterson kirjoittaa kauniisti ja hurjasti. Vaikka hänen käsittelemänsä teemat eivät minuun erityisemmin uppoakaan, on hänen kirjoitustaitoansa ja kielen käsittelyänsä pakko ihailla.

"Tunsin oloni heti kotoisaksi ja asetuin katselemaan maisemia muistoja herättävän pölykalvon läpi. Tyhjiössä kaikki fotonit liikkuvat samalla nopeudella. Liike hidastuu niiden kulkiessa ilman tai veden tai lasin läpi. Hidastuminen on erienergisillä fotoneilla erilaista. Jos Tolstoi olisi tiennyt tämän, olisiko hän huomannut kammottavan epätotuuden Anna Kareninansa alussa? Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Todellisuudessahan asia on päinvastoin. Onnellisuus on pokkeus. Epätoivo on sääntö. Yleensä ihmiset tietävät tarkkaan minkä takia he ovat onnellisia. Ani harvoin he tietävät minkä takia he ovat onnettomia." s. 180.

Tekstin fyysisyys ja naisten välisen rakkauden kuvaus on kuitenkin  toisinaan liiankin konkreettista ja ehkäpä vähän harlekiiniromaanimaista, joka tuo siihen tietynlaista naurettavuuden sävyä kriittisen lukijan käsittelyssä. Muutenkin alkaa tuntua siltä, että Winterson ei oikeastaan ole minun juttuni. Ymmärrään kuitenkin miksi kirjailija on niin arvostettu. Hän on rohkea, taitava, hurja ja omalaatuinen.

Kirjailija: Jeanette Winterson
Luettu kirja: Ihoon kirjoitettu
Alkuperäinen kirja: Written on the body
Julkaisuvuosi: 1992
Sivumäärä: 188
Arvostelu: ★★

4 kommenttia:

  1. Ihana nimi tällä kirjalla. Winterson on ihan uusi tuttavuus minulle, kiva kun kerroit tarinasta :)

    VastaaPoista
  2. Minulla on sinulle haaste blogissani :)

    http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/03/kirjahyllyn-kertomaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kivaa, pitääkin vastailla heti kun pääsen kirjahyllyni ääreen!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!