Vuonna 1947 tummahiuksinen näyttelijätär Elizabeth Short löytyi Los Angelesin kadulta raa'asti surmattuna. Tapausta ei koskaan pystytty selvittämään ja se on jäänyt kummittelemaan monien mieleen kuuluisana ratkaisemattomana murhatapauksena. Erityisen voimakkaasti tapaus on vaikuttanut kirjailija Jamer Ellroyhin, joka on kirjoittanut murhan pohjalta romaaninsa Mustan Dahlian (josta on tehty myös leffa, joka on arvosteltu IMDB:ssä alle kuuden pisteen elokuvaksi, joten tuskinpa sitä kannataa katsoa)...
Musta Dahlia on tarina pakkomielteestä. Kaksi poliisimiestä, entistä nyrkkeilijää, ystävää ja samaa naista rakastavaa toverusta tutkivat tapausta yhdessä. Kummallakin on omat pakkomielteensä, jonka vuoksi kammottava murha ei jätä heitä rauhaan. Keinot tapauksen selvittämiseen eivät aina ole ammattimaisia ja miesten käytös ja ihmissuhteet on usein kaukana normaalista. Kirjaa vaivasikin miellyttävien hahmojen puute ja äijäily, joka oli toisinaan melko lapsellistakin. Ellroyn teksti oli välillä kuin teinipojan kirjoittamaa, mutta ajoittain rikos- ja poliisimaailman kuvaus sanontoineen ja tyyleineen oli hämmästyttävän terävää.
Mustassa Dahliassa oli periaatteessa kaikki ne ainekset, joka tekee dekkarista hyvän ja ratkaisematon murha loi automaattisesti upean synkän taustan teokselle. Silti kirja oli jotenkin kummallisen heppoinen. Elegian tavoin en ymmärtänyt miesten pakkomielteitä. Kirjan loppupuheessa Ellroy toteaa, että hänen oma äitinsä on murhattu ja äidin ja Elizabeth Shortin kohtalot ovat kietoutuneet yhteen hänen mielikuvissaan eivätkä ole jättäneet häntä rauhaan. Tässä valossa kummalliset pakkomielteet ja näennäisen heppoiset motiivit on helpompi ymmärtää. Ellroy on tainnut kirjoittaa kirjaa lopulta lähinnä itselleen, tilinpäätöksenä mieltään vaivaaville pakkomielteille.
Osallistun kirjalla Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.
Kirjailija: James Ellroy
Kirja: Musta Dahlia (suom. Juha Ahokas)
Alkuperäinen kirja: Black Dahlia (1987)
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 458
Arvostelu: ★★
Olen lukenut tämän joskus, ja muistelen tykänneeni kirjasta. Noir-dekkarit ovat alkaneet kiinnostaa tauon jälkeen, joten synkkinä syysiltoina voisin kokeilla lukea tätä uudestaan. :)
VastaaPoistaMinä luin tätä mm. ihan järkyttävässä auringonpaahteessa parvekkeella (kestin maksimissaan vartin kerrallaan) ja kyllä synkät syysillat olisivat sopineet tämän kirjan tunnelmaan paljon paremmin :)
PoistaOlen nähnyt tästä sen leffan, ja se oli iso pettymys. Tulipahan rimpuiltua sen läpi! =D
VastaaPoistaEi siis mikään upea elokuvaelämys? ;) Taidan jättää suosiolla väliin!
PoistaKatsoin elokuvan joskus yläasteikäisenä. Silloin pidin siitä, mutta voi olla, että kriittinen silmäni on kehittynyt enkä enää pitäisi siitä niin paljon.
VastaaPoistaMinä taas olen huomannut olevani nykyisin vähemmän kriittinen kuin teininä, heh :D Mutta olen vähän tietoisestikin vältellyt katsomasta kirjoista tehtyjä leffoja, varsinkin jos jo etukäteen arveluttaa...
Poista