keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä


Yritin ottaa kuvaa kirjasta tämänhetkisten suosikkilintujeni kanssa. Työmatkani varrella asustaa joutsenperhe, joiden elämää, lasten kasvua ja ruuanhankintatouhuja olen seuraillut kesän ja syksyn mittaan aina arkiaamuisin. Mielessäni olen toivottanut perheelle joka kerta hyvät huomenet, mutta nyt alan lähetellä sinne suuntaan jo viestejä, että eiköhän alkaisi olla aika ottaa siivet alle ja suunnata etelään. Perheen nuorisokin alkaa olla ohittanut jo ruma ankanpoika -vaiheen ja näyttävät honkkelolita teineiltä. Kuvasta ei kuitenkaan tullut kummoinen, kun perhe seilasi kaukana rannasta ja harmaa ilma teki siitä entistä suttuisemman. Jos oikein siristelee silmiään, taka-alalla saattaa nähdä valkoisia möykkyjä, ne ovat joutsenet. Sitä kompensoimaan lisäsinkin lohdutukseksi kahta päivää vaille vuosi sitten otettuja kuvia samasta paikasta ja kenties jopa samasta joutsenesta. Ainakin on hauska ajatella, että viime syksynä lahdessa uinut joutsenpariskunta on palannut tänä vuonna samoille mestoille ja saanut perheenlisäystä. Tuollaisia aurinkoisia päiviä ja väriloistoa toivon vielä tällekin lokakuulle.

Mutta se joutsenista, nimittän: hyvänen aika, millaisen kirjan minä luin. Sain luettua kirjan loppuun maanantaiaamulla junassa ja  vielä tänäänkin oloni on ollut kummallinen. Yllätän itseni tuon tuostakin elämästä kirjan tapahtumia uudelleen, hahmot jatkavat elämäänsä ajatuksissani ja jotenkin on vaikea ymmärtää, että kaikki oli vain fiktiota, mitään tästä ei tapahtunut oikeasti ja minä en ollut kokemassa näitä tapahtumia. Aika harvoin elämässä tulee vastaan kirjoja, joista voi asiastaan varmana todeta, että tämän tarinan tulen muistamaan lopun elämäni. Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä oli tällainen kirja. Vahva ja voimakas kirja, jonka tarina oli ikimuistoinen ja tunnelma ainutlaatuinen.



Melkoisia ylisanoja, eikö vain? Mutta enpä ole ensimmäinen tätä kirjaa ylistänyt kirjabloggaaja. Jos en olisi imautunut mukaan kirjablogimaailmaan, en olisi välttämättä ikinä kuullut tästä kirjasta. Ainakaan en olisi vakuuttunut siitä, että kirja on pakko lukea, jos en olisi lukenut kaikkia tätä kirjaa ylistäviä tekstejä. Onneksi en myöskään antanut yleisen liiallisesta hehkutuksesta syntyvän vastareaktioni iskeä päälle tämän kirjan kohdalla. Se olisi ollut valtava vahinko, sillä kirja oli upea. Paljon, valtavasti upeampi kuin olisin ikinä uskonutkaan. Muiden muassa KirsiKatja ja Maria ovat olleet kirjasta lumoutuneita. Kannattaa lukea myös heidän tekstinsä, mikäli minun hehkutukseni ei vielä saanut vakuuttuneeksi.

Jo alusta asti kirja lumosi minut kauniilla ja vivahteikkaalla 1960-luvun kuvauksellaan. Sodanjälkeinen maailma, jossa perustetaan perhe ja rakennetaan uutta, parempaa yhteiskuntaa saa tarinassa kasvot Jackista ja Mimistä sekä heidän kahdesta lapsestaan Mikestä ja Madeleinesta. Jack on ilmavoimien everstiluutnantti ja perhe muuttaa hänen työnsä vuoksi Saksasta Kanadaan. Yleistä ilmapiiriä varjostaa kylmä sota ja maailma on murroksessa. Avaruuskilpa, menneiden sotien kauhut ja tulevaisuuden epävarmuus maalailevat taustaa tarinalle. Kirjan alku on kuitenkin kepeä, ajoittain jopa riemukas ja täynnä lapsuuden onnea ja viattomuutta. Idyllinen perhe rakentaa uutta kotia ja uusia ihmissuhteita uudessa kotimaassaan ja kun tarina etenee perheen nuorimmaisen Madeleinen näkökulmasta, se sisältää ilahduttavia havaintoja lapsen maailmasta, näkökannasta ja kuvitelmista. Mieleeni tuli hiljattain paljon lukemani Knausgård ja se, miten myös MacDonald pystyy kuvailemaan uskomattoman tarkasti asioita juuri niin kuin ne lapsena kokee olematta kuitenkaan yhtään lapsellinen.



Lukija ehtii jo tuudittautumaan kauniiseen ja idylliseen Technicolor-maailmaan, kunnes hän alkaa aistia pinnan alla kytevän synkkyyden. Tämä synkkyys tuodaan kirjassa esiin taitavasti siten, että se on helppo yhdistää samalla sekä lapsuuden viattomuuden menettämiseen, että kylmän sodan uhkakuviin ja siihen, että onko sittenkin mahdollista, että vaivalla saavutettu rauha menetetään. Tyyneys ja onni järkkyvät niin Madeleinen lapsenmaailmassa kuin Jackin työssä ja siinä, mitä kaikkea hän edustaa. Sivulta sivulle siirtyessä ahdistusta ja pahuutta kerrostetaan suloisen sisällön päälle niin, että toisinaan minua ahdisti kirjaa lukiessani valtavasti. Isot kysymysmerkit pääni sisällä kasvoivat ja loppuratkaisu oli minulle täysi yllätys, vaikka kaikki merkit olivatkin ilmassa. Kirja on 850-sivuinen järkäle, mutta jossakin puolenvälin paikkeilla aloin kokea mahdottomaksi laskea kirjan käsistäni, niin jännittäväksi tarina muuttui.

Kirja on samaan aikaan perheromaani, murhamysteeri, poliittinen trilleri ja ajankuva olematta kuitenkaan tippaakaan liian runsas. Sen teemat olivat kauheita ja sen sivuille mahtui henkilöihin kohdistuvaa vääryyttä enemmän kuin kirjalle keskimäärin olisi hyväksi, mutta silti rakastin sitä suuresti. On oikeastaan aika vaikeaa määritellä, miksi kirja oli niin hyvä. Kenties tärkein syy on se, että MacDonald sai lukijansakin palaamaan omaan lapsuuteensa. Jos minäkin 90-luvun lapsena koin näin, niin osaan vain kuvitella, miten 60-luvun lapset kokevat kirjan, joka sisältää valtavan määrän viittauksia tuohon aikaan. Vahvasti, veikkaisin. Omaan kokemukseeni vaikutti varmasti paljon se, että Madeleine toi minulle mieleen isosiskoni ja sitä kautta omiin lapsuusmuistoihin palaaminen oli helppoa. Etenkin Madeleinen läheinen ja tärkeä suhde isäänsä kosketti minua ja toi mieleeni kultaisia muistoja. Helppohan tällaisesta kirjasta on pitää!



Erityisen paljon rakastin kirjan loppupuolella sitä, että lukujen alussa oli lainaus Lewiss Carrollin kirjoista (suomennoksista Alicen seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaassa). Lainaukset olivat minulle tuttuja ja niiden toisinaan hyvin iloisenkin kuoren alle piiloutuva synkkyys on tavallaan osa minua, niin tiiviisti Carrollin kirjat ovat minuun kasvaneet. Lainaukset rinnastuivat täydellisesti myös Linnuntietä-romaaniin ja lempikirjoihini yhdistyvät mielikuvat lisäsivät tarinan arvoa mielessäni entisestään. Vähän sama asia kuin niiden lapsuusmuistojen kanssa, helppohan on pitää kirjasta, joka tuo mieleen itselle rakkaita asioita.

Vaikka olenkin melkoinen synkkyysfanaatikko, kirja ei kuitenkaan ole liian synkkä. Siksipä uskallan varauksetta suositella sitä kaikille. Linnuntietä on niin monipuolinen kattaus, että siitä löytyy varmasti jotakin jokaiselle. Kieli on niin ihailtavan vaivatonta ja tarina vetävä ja toisinaan hyvin jännittävä, että patistaisin myös vähemmän lukeneet tai yleensä paksuja kirjoja karttavat lukemaan tämän. Nyt minulla on jälleen yksi uusi kirja, jonka lukemiseen voin houkutella (käskeä, uhkailla, lahjoa?) läheisiäni. Näin hienoa kirjaa ei tahtoisi pitää vain omana kokemuksenaan, sen takia tämä taisikin päästä aika lähelle elämäni suurimpia kirjoja eli jo mainittuja Carrollin ihmemaa-kirjoja sekä Murakamin Kafka rannalla -kirjaa. Jos ei vielä tullut selväksi, niin todetaan nyt vielä, että suosittelen! Silti en ylläty, vaikka kirja ei olisi kaikkien mieleen. Onko linjoilla joku, jolle Linnuntietä-lukukokemus oli negatiivinen?

Osallistun kirjalla myös Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kirjailija: Ann-Marie MacDonald
Luettu kirja: Linnuntietä (suom. Kaijamari Sivill)
Alkuperäinen kirja: The Way the Crow Flies (2003)
Sivumäärä: 851
Mistä hankittu: Turun kirjastosta
Arvostelu: ★★★★★


15 kommenttia:

  1. Huh, tässä on kyllä kirja, joka _täytyy_ lukea. Sitten kun on aika.

    Ja upeita värejä kuvissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Tämä on toisaalta kirja, jonka kannattaa antaa odottaa sopivaa aikaa.

      Poista
  2. En ole vielä lukenut tätä, mutta EHDOTTOMASTI pitää. Huippua lukea, että sinäkin pidit. Onkohan tosiaan ketään, joka ei olisi tästä pitänyt?

    Olisi mukava saada kirja omaan hyllyyn, mutta eihän tätä tahdo mistään löytää. Ehkä tilaan sitten alkukielisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin tuosta alkuperäisestä nimestä niin paljon, että päätin lukea tämän joskus myös englanniksi. Nimi on jotenkin paljon sopivampi kuin suomenkielinen käännös, tosin enpä keksi miten tämän olisi paremminkaan voinut kääntää.

      Poista
  3. Upeat kuvat! Pääsisipä itsekin tuollaisiin maisemiin.

    En ole tätä lukenut, mutta aion ehdottomasti. Olen kuullut vain hyviä asioita tästä ja sinäkin annoit viisi tähteä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan onnekas, kun saa joka päivä töihin kävellessäni nähdä tällaisia maisemia, tosin suurimman osan vuodesta maisema on harmaan sumuinen... Oi lue tämä, tykkäät varmasti!

      Poista
  4. Kirjoititpa hienosti tästä upeasta kirjasta. Tämä monin tavoin niin hyvä: loistavasti kirjoitettu, koskettava, henkilöhahmoiltaan uskottava, juoneltaan kiinnostava, kauttaaltaan laadukas.

    Hauskaa muuten, että Kafka rannalla on sinullekin tärkeä kirja. Se on suosikki-Murakamini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :) Tulen aina muistamaan sen bussimatkan, kun sain Kafkan luettua. Nostin katseeni kirjasta ja tuijottelin kanssamatkustajia ihmetellen, että onko tosiaan niin, että he eivät kokeneet samaa kuin minä! Hassu tunne, jonka sain myös Linnuntietä lukiessani. Minulla on näemmä tapana lukea huiput kirjat loppuun julkisissa kulkuneuvoissa ;)

      Poista
  5. Oi miten kauniita kuvia! <3

    Luin Linnuntietä kesällä, ja olen niin iloinen, että luin sen. Vaikka kirjan alku tuntui hetkittäin hitaalta, jotenkin silti jo alun aikana lumouduin kirjan tunnelmasta ja kirjailijattaren maagisista kyvyistä. Niin upean eloisa kirjoittaja! Ja mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän pidin kirjasta. Hahmot ovat niin hienoja tässä kirjassa, yhä pystyn luikahtamaan jokaisen nahkoihin tuosta noin vain. Todella upea kirja, nousee omalla all time favourites listallakin korkealle! =D Ihanaa, että sinäkin lumouduit! <3 Hieno teksti kaiken kaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene :) Tosiaan alku oli hitaampi, mutta silti niin lupaava, ettei tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken. Oi hahmot, niin ihania ja poikkeuksellisen aidontuntuisia.

      Poista
  6. Hihihihi, isosisko mainittu! Kyl mun varmaan oikeasti täytyy lukea tämä joskus, mutta on varmaan aika rankka kokemus se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) <3 Joskus sun on pakko tämä lukea, mutta kannattaa kyllä aika hyvin miettiä sopivaa aikaa, ei mikään helpoin kirja.

      Poista
  7. Tämä pitää ehdottomasti minunkin lukea joskus, niin kovasti tästä on kohkattu :)

    Voi miten upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suosittelen! Ei ole turhaan kohkattu ;)

      Poista
  8. Odotan tuon kirjan lukemista. Löysin äskettäin omaksi. Liikkuu huonosti ja hirveällä hinnalla (50 euroa). Sain upean kappaleen edullisemmin. Olen varma, että pidän tuosta kirjasta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!