maanantai 2. maaliskuuta 2015

Stanisław Lem: Solaris

Maaliskuun ensimmäinen junakirja oli niin hyvä, että loman loppumisesta ja pitkästä aikaa aikaisen aamuherätyksen tuomasta tuskasta huolimatta junamatka oli varsin miellyttävä. No joo, nukuin myös pari tuntia ja jo toistamiseen näin sinisessä junassa unta, että olin pesukoneessa. Siitäkin huolimatta on tunnettu tosiasia, että niissä vanhoissa junissa nukkuu paljon paremmin kuin Intercity- tai Pendolino-junissa. Samoin empiiristen kokemusteni mukaan sanonta "toimii kuin junan vessa" pätee ainoastaan noissa vanhoissa vaunuissa.

Se junista (jos ei muuta tästä Vaasa-ajasta jää käteen, niin ainakin juna-asiantuntijuus), nyt Solarikseen. Solaris on ollut minulle nimenä tuttu tyyliin aina, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lukea tämän scifiklassikon. Tarina tuntui jotenkin niin tutulta, että aloin jo epäillä olenko kuitenkin lukenut kirjan joskus. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tarina on niin kuuluisa, että se tuntui tutulta siitä syystä. Kirjasta on tehty myös useampi filmatisointi ja saattaa olla, että olen jonkin niistä joskus osittain nähnytkin. Tai sitten tarina on ollut Aku Ankassa tai muussa sellaisessa sivistävässä julkaisussa.

Solaris on kahta aurinkoa kiertävä kaukainen planeetta. Planeetta on varsin erikoinen, sillä sieltä on löydetty elämää. Planeetalla on yksi ainoa organismi, mutta se ei olekaan ihan mikä tahansa maanmatonen tai öttiäinen vaan planeettaa ympäröivä valtamerieliö, joka puolella planeettaa toimiva, jatkuvasti liikkuva ja muuttuva. Solarista on tutkittu paljon ja sinne on perustettu tutkimusasema, jonne kirjan päähenkilö Kelvin saapuu tarinan alussa. Kelviniä odottaa hieman erilainen vastaanotto kuin mitä hän ehkä odotti: tutkimusasema on sekaisin, yksi tutkijoista on kuollut ja loputkin ovat eristäytyneet huoneisiinsa ja ovat sekavan oloisia. Pian selviää, että Solariksella eläminen käy yli ihmisten henkisen kantin. Merellä on kyky luoda pelottavia kuvajaisia, kopioita oikeista ihmisistä, joiden luomiseen meri käyttää siellä asuvien tutkijoiden muistoja ja ajatuksia. Kelvinin sietokyky on kovilla, kun meri tuottaa kopion hänen entisestä tyttöystävästään Hareysta, joka on oikeasti jo kuollut.

Kirja oli loistava monesta syystä. Innostuin etenkin siitä, että Solarikselta löydetty elämänmuoto on niin erilainen kuin tuntemamme elämä. Muistan ala-asteikäisenä (minulla oli silloin paha avaruusmitäihmettä-kausi, joka vei toisinaan yöunetkin) pohtineeni, että miksi avaruudesta keskitytään etsimään sellaisia elämänmuotoja, jotka vastaavat meidän tuntemaamme. Miksi ei laajenneta näkökulmaa ja pyritä tunnistamaan, voisiko elämä olla jotakin hyvin erilaistakin. Solariksen villinä vellova elävä meri on kauhistuttava, lumoava ja valtavan kiehtova.

Samoin teoksen psykologisuus ihastutti. Meren luoma kopio Hareysta on niin aito, että vaikka Kelvin heti ymmärsi, ettei tuo hahmo ole oikea, ei hän pystynyt pitäytymään tunteettomana ja kylmänä Solariksen tempuille vaan alkoi tuntea naisolentoa kohtaan samaa kuin tunsi oikeaa tyttöystäväänsä kohtaan. Aika hieno ja vertauskuvallinen tutkielma ihmisen sielusta ja olemisen ongelmallisuudesta sanoisin.

Geologina ja sivuainefyysikkona (vaikkakin aika vastahakoisena ja epämotivoituneena sellaisena) myös kirjan tieteellinen puoli oli antoisaa, mutta samalla mietin, että runsas tieteellinen kuvaus ja aiemman Solaris-tutkimuksen sisällön tarkka avaaminen saattaa hyvinkin työntää lukijoita luotaan. Tieteen läsnäolo oli kirjassa kuitenkin hyvin harkittua, sillä sen avulla saatiin heitettyä muutamia osuvia piikkejä perinteisen tieteentekemisen suuntaan. Solaris-tutkimusta oli nimittäin vaivannut perinteiset tutkimusongelmat, nurkkakuntaisuus sekä liian voimakkaat olettamat. Luonnontieteellisen tutkimuksen vaarallisin kompastuskivi onkin siinä, jos etukäteen toivotaan tutkimuksen tuottavan tietyn tuloksen ja tämän toiveen annetaan liiaksi johtaa tutkimusta tietoisesti tai tiedostamatta.

Juuri tällaisten kokemusten vuoksi minulla on listaprojektini, upea kirja, jota en välttämättä olisi muuten tullut lukeneeksi. Kirja on myös kirjabloggaajien kaikkien aikojen paras kirja -listalla.

Kirjailija: Stanisław Lem
Luettu kirja: Solaris (suom. Matti Kannosto)
Alkuperäinen kirja: Solaris (1961)
Kustantaja: Tammi
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 249
Arvostelu: ★★★★

14 kommenttia:

  1. Tämä kyllä kiinnostaa. Täytyy ottaa jossain vaiheessa projektiksi. Saattaisin tykätä, luulen.

    VastaaPoista
  2. Lem on hyvä scifi-kirjailija, juuri tätä teosta en ole lukenut, enkä katsonut filmiäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että Lemin tuotantoon tutustumista kannattaa selvästi jatkaa.

      Poista
  3. Olen joskus aikoinaan nähnyt sen elokuvaversion Solariksesta, missä on George Clooney pääosassa. En kyllä muista elokuvasta yhtään mitään, mutta tämä kirja olisi kyllä kiva lukea! Kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh Clooey ei ihan vastaa mielikuvaani... Kannattaa todellakin lukea!

      Poista
  4. Hieno kirjoitus. Minulle tuo Solariksen outouden lisäksi tutkimushistoria on herkullinen osa romaania. Ihmisen ja oudon kohtaamisella on historia, tulkintoja, tulkinnoilla koulukuntia jne. Tiedeyhteisö ei ole mikään yhteistahto vaan keskustelua, jossa on yksillä on enemmän poliittista valtaa kuin toisilla. Tällaista maailman luomista näkee harvoin. Usein scifissä konfliktit ovat yksittäistapauksia tai ainakaan niihin suhtautumisella ei ole historiaa.

    Neljänsadan vuoden päästä puhutaan edelleen junanvessoista, mutta kukaan ei näe, miten sanonta liittyy yksinkertaisiin ja toimintavarmoihin laitteisiin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juha! Totta, Solaris oli ihan omassa luokassaan kokonaisen maailman rakentamisessa. Ja heh, täytyypä siis toivoa että vanhat vaunut säilyvät liikenteessä mahdollisimman pitkään ;)

      Poista
  5. Tästä kuvauksestasi tuli mieleen heti kaksi lukemaani kotimaista teosta, J. Pekka Mäkelän Alas ja Isomäen Gilgamesin tappio, molemmat muuten hyviä. Solaris on jostain syystä jäänyt lukematta, mutta kyllä viimeistään nyt aion lukea, minulle tämä tarina ei nimittäin ollut tuttu ainakaan näin sinun refereroimanasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isomäen Sarasvatin hiekkaa oli mieletön lukukokemus, joten Gilgamesin tappiokin on selvästi joskus luettava! Ja todellakin kannatta lukea Solaris, uskon ettet tule pettymään :)

      Poista
  6. Kiitos tekstistäsi, siitä välittyi ihanasti kirjan tunnelma ja pidin pohdinnoistasi. Lisään tämän heti lukulistaani - minultakin tämä on mennyt ihan ohi, mutta nyt heräsi himo lukea se mahdollisimman pian! -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Jenni, suosittelen :)

      Poista
  7. Tarkovskyn ohjaama versio Solariksesta voi olla raskas, jos ei ole arthousea ennen katsonut, ja Clooneyn tähdittämä uusintaversio on taas niin luokaton ettei sillä ole oikeastaan kirjan teemojen kanssa mitään tekemistä. Kertoo aika paljon siitä, miten moneen asiaan voi kirjasta tehtävässä leffaversiossa keskittyä, kun käsiteltävänä on näin laaja kokonaisuus.

    Kirjasta muistan pitäneeni, mutta välillä scifissä häiritsee juurikin ne (joskus hyvin irrallisilta tuntuvat) tiedeosiot, koska humanistina en vain ymmärrä vaikka kuinka yrittäisin :D Solariksessa tuo ei tuntuvasti tainnut häiritä, koska niin kuin sanoit niin sen avulla käsiteltiin tieteentekemistä, joten tiedeosioille oli paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kumpikin leffaversio kuulostaa, noh, ei ihan minun teekupposeltani :D Hihii voi teitä humanisteja ;) Tässä tuo runsas tiede oli kyllä paikkansa ansainnut, mutta olen valmis myöntämään, ettei se aina ole kauhean kiinnostavaa edes luonnontieteilijälle...

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!