torstai 10. marraskuuta 2016

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

 
Monesta suusta on kuulunut, että tämä syksy on ollut poikkeuksellisen upea kirjasyksy. Se taitaa tosiaan pitää paikkansa, sillä uutuuskirjat ovat löytäneet tiensä myös tänne klassikkohullun, listaprojekteja harrastavan ja vanhoja kirjoja rakastavan lukijan yöpöydälle ja junamatkoille. On oikeasti täysin poikkeuksellista, että olen lukenut useamman ihan uuden kirjan putkeen, viimeisimpänä Leena Parkkisen Säädyllisen ainesosan.

Sinänsä on hassua puhua Säädyllisestä ainesosasta uutena kirjana sillä lukutuntuma siinä oli erittäin kaukana uudesta. Säädyllinen ainesosa sijoittuu 1950-luvun Helsinkiin ja vähän Turkuunkin. Jokainen luku on otsikoitu ruokalajin mukaan, mutta ei minkä tahansa läskisoosin, vaan rakkaudella, tunteella ja intohimolla laitettujen annosten mukaan. Ruoka kuvastaa rakkautta, fyysisyyttä ja kyseistä aikaa tavalla, joka hyrisyttää ja lämmittää. Lohturuokaa nälkäiselle sielulle.

Luettuani kirjaa noin puoleen väliin aloin kiinnittää huomiota yhteen asiaan. Näin kirjan voimakkaasti väreinä, erilaisina haalean vaaleina punaisina, sinisinä ja keltaisina sävyinä. Tuttuuden tunne oli aluksi epämääräinen, kunnes tajusin: yhtä voimakkaan synestesisen lukukokemuksen koin viimeksi lukiessani Parkkisen Sinun jälkeesi, Max -teosta. Synestesiani on aikuisiällä ollut melko vaatimatonta, joihinkin numeroihin liittyy edelleen värit ja joidenkin esineiden näkeminen aiheuttaa fyysisen tuntemuksen (kynsiharjaa ei tarvitse kuin ajatella niin alkavat jo kylmät väreet juosta pitkin selkää). Ehkä ääniyliherkkyyskin on jonkinasteista aistien sekoittumista. Siksi tuntuukin vielä erikoisemmalta se, että yksi ja sama kirjailija pystyy herättämään kirjoissaan minulla tämän piilevän taipumukseni. Lukukokemuksesta tulee  luonnollisesti ikimuistoisempi ja, ihan oikeasti, värikkäämpi.

Kirjasta poikkeuksellisen tekee monikin asia. Se kuvaa naisten välistä rakkautta aikana, jolloin se oli kaikkea muuta kuin tavallista ja hyväksyttävää. Se kuvastaa aikaa, ajan muuttumista, ihmistä sodan jälkeen, ihmisen suhdetta ruokaan, rakkautta, fyysistä kaipuuta ja historiallisia tapahtumia. Rakastuin kirjaan sen tunnelman vuoksi, vaikka sen hahmoista en oikein saanutkaan otetta.

Ennen kaikkea taisin lopullisesti rakastua Leena Parkkiseen. Parkkisesta puheen ollen täytyy todeta, että ei omena kauas puusta putoa. Isä-Parkkiseen olen rakastunut jo yli 20 vuotta sitten. Tämä romaani oli kansainvälinen, timantiksi hiottu teos ja on vääryys, ettei se päässyt Finlandia-palkintoehdokkaiden joukkoon. Tosin en ehkä ole paras arvostelemaan valintaa, sillä en ole lukenut ehdokkaista kuin Lopotin. Toivon kuitenkin, että tämä kirja löytää yhtä runsain joukoin tiensä joulukuusten alle pakettipaperiin käärittynä kuin tuleva Finlandia-voittajakin.

Helmet-haasteessa täytän kohdan kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, ihan sillä perusteella, miten tyrkyllä tämä oli kirjastossa. Samassa pikalainahyllyssä oli myös Pulkkisen uusin, mutta en sentään ahnehtinut sitäkin mukaani, vaikka sekin kuuluu tämän syksyn pakko lukea -uutuuskirjojen joukkoon.

Kirjailija: Leena Parkkinen
Kirja: Säädyllinen ainesosa (2016)
Kustantaja: Teos
Sivumäärä: 340
Mistä hankittu: Kirjastosta
Arvostelu: ★★★★

10 kommenttia:

  1. Minäkin rakastan Leena Parkkista. Sinun jälkeesi, Max on ihana ihana ihana, mutta niin on tämäkin.

    Jännä tuo sinun synestesia ja että miten saman kirjailijan teokset voivat sen "laukaista"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan todella hämmentävä kokemus! Onneksi on blogi, josta sain helposti varmistettua, että kyseessä oli tosiaan tuo aiemmin lukemani kirja. Usein koen kirjat hyvinkin voimakkaasti, mutta värejä tulee nähtyä todella harvoin.

      Poista
  2. Hurjan kiinnostava ja hyvin kirjoitettu blogiteksti. ♥ Ja hieno romaani. Leena Parkkisesta on kolmella romaanillaan tullut yksi lempikirjailijoistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Galtbystä länteen on vielä lukematta, löytyy muistaakseni äitini hyllystä niin sen voisi napata vaikka joulun ajan lukemiseksi.

      Poista
  3. Kuten Leena Parkkisen romaani, on myös sinun tekstisi herkkua kaikille aisteille. Odotin Säädyllisen ainesosan päätyvän ilman muuta Finlandia-listalle, mutta eipä niin sitten käynytkään. Epistä.

    PS. Mulla sama, että olen lukenut tänä syksynä enemmän uutuuksia kun varmaan minään muuna vuonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, vau, kiitos hirveästi Omppu <3 Vielä mietin sitä, että mielestäni tämän olisi ehdottomasti pitänyt olla listalla, kun Lopottikin sinne pääsi. Mutta eipä voi mitään!

      Poista
  4. Tämä romaani on todella positiivinen yllätys. En ollut lukenut Parkkisen romaaneja, mutta tästä kiinnostuin heti, kun Parkkinen kertoi siitä kirjamessuilla. Kirja oli ihana, ja tämä postauksesi tekee sille todella oikeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Kia :) Harmitti kun en ehtinyt kuuntelemaan messuilla Parkkisen haastattelua!

      Poista
  5. Luin tämän keväällä ja ihastuin tarinaan. Leena Parkkinen on suosikkini. Onhan se hämmentävää, että tämä ei ole kilvassa mukana. Itse asiassa ihmettelen myös Taivassalon In transitin puuttumista. Ehkäpä Runeberg-ehdokkaat miellyttävät minua enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida ehdokkuudet useinkaan mennä niin kuin kansan syvät rivit äänestäisivät. Parkkinen on niin ihastuttava, että taidanpa tosiaan lukea pian myös Galtbystä länteen.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!