lauantai 2. helmikuuta 2013

238. The Cider House Rules – John Irving

Minun ja siskoni lapsuden leikit eivät aina olleet niitä tavanomaisimpia. Yksi pitkäkestoinen, aikaa ja energiaa vaativa ja meille rakas leikki oli paperinukkien lastenkoti. Lastenkodissa oli asukkaita monta kymmentä ja paperille piirretyt, kirkkailla väriliiduilla väritetyt lastenkodin huoneet toimivat näiden asukkaiden koteina. Erityisesti mieleeni on jäänyt se, miten jokaisella oli oma sänky ja valkoinen, paperista leikattu lakana peittona, joiden alle lastenkodin lapset iltaisin aina peiteltiin.

Idea tähän leikkiin tuli minua kaksi vuotta vanhemmalta siskoltani, joka tuohon aikaan luki paljon ja jonkin kirjan lastenkotiteema oli selvästi tehnyt häneen vaikutuksen. Minä leikin innoissani mukana tätä hyvin dickensmäistä leikkiä lainkaan miettimättä sitä, miksi lapset olivat lastenkotiimme päätyneet ja miksei kukaan koskaan tullut adoptoimaan lapsia (olisihan se ollut tylsää, jos vaivalla piirretyt paperinuket olisi pitänyt ottaa pois käytöstä adoptoinnin myötä). Tämä näin jälkeen päin ajateltuna kenties hieman erikoinen leikki on mielestäni hyvä ja oleellinen pohjustus sille, miten koin John Irvingin Oman elämänsä sankarin (The Cider House Rules) miljöön niin tunnelmalliseksi ja mielenkiintoiseksi.

Oman elämänsä sankarin tapahtumien lähtö- ja polttopiste on erikoisen mutta lojaalin Wilbur Larchin johtama St. Cloud'sin orpokoti. Iltaisin valojen sammuessa Larch toivottaa orpolapsilleen: "Hyvää yötä te Mainen prinssit, te Uuden-Englannin kuninkaat!" ja kun joku on adoptoitu (tai poistunut yhteisöstä muulla tavalla, surullisimmillaan kuoleman kautta) häntä muistetaan hyvän yön toivotuksissa. Orpokodin yhteisö on tiivis, turvallinen ja yhtenäinen, mutta jollakin tapaa myös kieroutunut. Kaikki orpokodin asukkaat kaipaavat jonnekin, missä eivät ole koskaan käyneet ja toivovat itselleen vanhempia. Tämä kaipuun tunnelma on kirjassa hyvin voimakas. Kieroutuneisuuden tärkein tekijä on kuitenkin kaksijakoisuus, joka muodostuu Larchin erikoiskyvystä aborttejen tekoon. St Cloud'siin saapuu junalla naisia, jotka lähtiessään ovat jättäneet taakseen jotakin, joko orpokodin asukkaaksi tai abortoiduksi sikiöksi. Irvingin taustatyö on ollut ihailtavaa ja luonnontieteilijää ilahduttavat viittaukset oikeisiin, historiallisiin anatomian oppikirjoihin ja julkaisuihin, joista kirjailija mainitsee teoksen lopussa olevissa tarkemmissa selityksissä.

Larchin ja koko orpokotiyhteisön tärkein orpolapsi on Homer Wells, jonka Larch nostaa erikoisasemaan, kuin omaksi pojakseen, ja tekee tästä apulaisensa, opetuslapsensa. Homer ei suostu tekemään abortteja ja tämä suhtautuminen muodostuu kirjan tärkeäksi kantavaksi voimaksi, yhteiskunnalliseksi pohdiskelmaksi siitä, ovat abortit eettisesti oikein. Lisäksi Homerin elämään liittyy paljon muutakin moraalisesti arveluttavaa ja ajatuksia herättävää, mutta en tahdo käsitellä näitä asioita tässä tekstissäni. Oman kirjaversioni takakansitekstissä (en löytänyt kuvaa Tammen pokkariversiosta, jonka itse luin, joten tässä artikkelissa on kuva eri painoksesta) mielestäni jo paljastettiin liikaa, ja tämä kirja jos jokin on sellainen, jota lukiessa pitäisi saada aidosti yllättyä ja miettiä päähenkilön valintoja.

Kirjassa viitataan useasti Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaaniin sekä Charles Dickensin David Copperfieldiin, Loistavaan tulevaisuuteen ja Pikku Dorrittiin. Teoksen yhteys Dickensiin on siis tuotu esille tarkoituksellisesti, eikä pelkästään hienovaraisen kerronnan turvin. En ole lukenut tarpeeksi Dickensiä voidakseni vertailla Oman elämänsä sankaria Dickensin tuotantoon uskottavasti, mutta lukemieni teoksien perusteella teos muistuttaa Dickensiä useammallakin tavalla. Tärkein näistä tavoista on luonnollisesti yhteiskunnallinen kritiikki ja pohdinta, jota ei tuoda esille saarnaavasti vaan teoksen tapahtumien kautta niin, että kun lukija eläytyy kirjan tapahtumiin, hän samalla huomaa pohtivansa näitä asioita. Kumpaakin yhdistää myös rikas, kumpuileva ja humoristissävytteinen kieli, jonka vuoksi raskaiden asioiden lukeminen ei tunnu niin raskaalta kuin voisi ajatella.

Dickensin Oliver Twistissä minua ärsyttänyt ja häirinnyt asia toistui myös Oman elämänsä sankarissa hieman yllättäen ja aiheuttaen pohdintaa siitä, oliko tämä tahallista vai tahtonta. Kuten Oliver Twist myös Homer Wells on päähenkilöin asemastaan huolimatta kirjassa hyvin väritön, jollakin tapaa luonteeton ja ympäristön heiteltävissä oleva passiivinen toimija. Kaikki muut teoksen hahmot muodostuivat mielessäni tietyn näköisiksi ja luonteisiksi, mutta Homer Wells oli koko kirjan ajan tylsä ja harmaa hahmo, jolle asiat vain sattuivat tapahtumaan. Toisaalta tästä toisinaan ärsyttävästä seikasta tuli myös se vaikutelma, että Homer oli niin tiivis osa St Cloud'sia ja Wilbur Larchin elämää ja suunnitelmia, että hän ei koskaan päässyt elämään omaa elämäänsä, vaikka St Cloud'sista lähtikin. Homer Wells toteaakin kirjan loppupuolella jotakin sen suuntaista, että pojan voi ottaa pois St Cloud'sista mutta St Cloud'sia ei koskaan saa pois pojasta.

Teos oli niin monisävyinen, taitavasti rakenneltu ja kerrottu että odotan innolla Irvingin muiden teosten lukemista. Oman elämänsä sankari on kypseän omenan tuoksuinen, ajatuksia herättävä ja ikimuistoinen teos, johon oli ilo tutustua.


Kirjailija: John Irving
Luettu kirja: Oman elämänsä sankari suom. Kristiina Rikman
Alkuperäinen kirja: The Cider House Rules
Kieli: Suomi
Julkaisuvuosi: 1985
Sivuja: 630
Mistä hankin: Kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Kotona tammikuussa 2013
Arvostelu: ★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!