maanantai 20. tammikuuta 2014

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän


Musiikki kuvittaa elämääni voimakkaasti. Lapsuusaikaani leimasivat lamavuodet, jotka kuulostivat Leevi and the Leavingsilta. Ylämäki alamäki ja Elina mitä mä teen. Matti Esko lauloi radiossa ja ihmettelin, miksi ne Helsingin herrat nyyhkivät lavan alla. Ala-asteella soi Spice girls, Scooter ja europop. I'm a Barbie girl. Sitten tulivat Pretty fly for a white guy, Come as you are, Yellow submarine, Truly madly deeply, Ava Adore ja Bad taste.

Kun isäni oli kuollut, soitin pianolla Faith Hillin There you'll be:tä aina vaan uudestaan ja itkin. Ensimmäiseen ulkomaanmatkaani yhdistyy Simonin & Garfunkelin Sun is burning, vapaus, nuoruus, onnellisuus ja lämmin toukokuun päivä Eiffel-tornin puistossa. Kun olin valmistautumassa ensimmäisille treffeille miehen kanssa, joka nykyisin on aviomieheni, radiossa soi Pelimies, kuten muutenkin koko ajan sinä kesänä. Eräänä toisena kesänä kuuntelin koko ajan Marilyn Mansonia ja Kornia. Eräänä loskasateisena päivänä matkalla yliopistolle kuuntelin Zen Cafeta ja jaksoin paremmin. Graduaineistoa kerätessä labrassa savikakkujen keskellä soi radiossa Party Rock Anthem ja bussimatkoilla mp3-soittimessa Garbage, Volbeat, System of a down ja Megadeth. Hääkutsuihin päätyi lainaus CMX:n biisistä, häämatka kuulosti Oasikselta ja CCR:ltä. Vuoden 2013 kevät oli Jake Buggin. Kun oli ikävä, The Connells auttoi, kun itketti Keanen Bend & break helpotti. Kun sattui, Johnny Cashia sattui myös. Punk, grunge, trash metal, trance, rock, pop ja aina vaan The Beatles ja 60-luku. Minun elämäni.

Minä rakastan musiikkia, elän ja hengitän sitä. Tämän vuoksi rakastin myös Juha Itkosen Anna minun rakastaan enemmän -kirjaa. Rakastin sen lukuisia musiikkiviittauksia ja sitä, että tunnistin niistä suurimman osan ja muistin jälleen muutaman jo välillä unohtuneen suosikkinikin. Rakastin sitä, että koko kirja tuntui uskomattoman hienolta albumilta introineen, siltoineen ja säkeistöineen. Kirja oli konkreettisestikin rakennettu näin eri osien otsikoinnilta, mutta musiikillinen tuntu ilmeni parhaiten lauserakenteissa, toistoissa ja iskevässä biitissä.

Anna minun rakastaa enemmän oli suloisenkatkeraa musiikkia, jota en tahdo pilata muilta (enkä kenties itseltänikään?) kertomalla siitä liikaa. Tarinan keskiössä on suomalainen rock-tähti Summer Maple, oikealta nimeltään Suvi Vaahtera. Suvin tarinaa kertovat kirjassa vuorotellen Antti, joka kertoo olevansa Suvin laulujen "hän" sekä Suvin äiti. Suvi itse ei ole äänessä ja hänestä syntyvä kuva on upeasti rock-tähtimystiikan peittämä, epätodellinen ja ihannoiva. Kirjassa kaikki tuntuu hieman epätodelliselta kuin musiikki, josta ei aivan saa kiinni, joka on liian kaunista ja koskettavaa ollakseen totta ja aidosti koskettavaa.

Itkonen kirjoittaa ilmiömäisesti. Jääkiekkokaupungin arki, haparoivat ensimmäiset keikat, puolityhjä Tavastia, epävarmuus, pakkomielle ja rakkaus, suuri New York, ikävä ja kuolema, kaikki on kuvattu koskettavasti ja aidosti. Useamman kerran lukiessani mietin, että kirja on vähän kuin suomalainen versio High fidelitystä, tosin loppua kohden tämä tunne heikkeni. Itkonen kirjoitti kirjan, joka salli minun kirjoittaa paljon enemmän musiikista kuin itse kirjasta. Aika hienoa, sanoisin. Kun kaksi minulle rakasta asiaa, kirjallisuus ja musiikki, yhdistyvät näin hienosti, on sydän pakahtua.

Tätä tekstiä kirjoittaessa soi mm. : Lana Del Rey, Infected Mushroom, Anthrax ja The Distillers.

Kirjailija: Juha Itkonen
Kirja: Anna miun rakastaa enemmän
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 398
Mistä hankittu: Vaasan Palosaaren kirjasto
Missä ja milloin luettu: Junamatkoilla viikonloppureissulla siskon luokse 18. - 19. tammikuuta
Arvostelu: ★★★★★ (minusta tuntuu, että olen viime aikoina rakastanut niin monta kirjaa, että tähdet loppuvat pian kesken)




19 kommenttia:

  1. Tämä on mun ehdottomia lempiteoksia 2000-luvulta, kotimaiset ja ulkomaiset yhteenlaskettunakin!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus. Kirjallisuuden voima on niin suuri!

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kirjoitettu. Biisit rupeavat pomppimaan päässä ja se on kyllä enemmän sinun kuin Itkosen ansiota. Tosin bloggauksesi jälkeen alkoi kyllä kirjakin kiinnostamaan.

    VastaaPoista
  4. Tosiaan hienoa luettavaa, niin kirja kuin arviokin! Minullekin musiikki on aina ollut yksi elämän tärkeimmistä jutuista, ja ihan parasta on, kun siihen yhdistyy toinen sydämenasiani, kirjallisuus. Pian voisinkin antaa itselleni luvan tarttua tähän kirjaan uudestaan, ensimmäisestä kerrasta on jo seitsemän vuotta.

    Kirjan musiikkiviittauksista täytyy vielä mainita tämä pikku yksityiskohta, joka huipensi oman lukukokemukseni. Myöskään Suvi Vaahteran ja ihanaisen Suvi Koivun nimien samankaltaisuuteen ei näin jälkikäteen voi olla kiinnittämättä huomiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka! Oi siellä toinen musadiggari, seitsemän vuotta on jo paljon ja varmasti kirja antaisi paljon uutta toisella lukukerrallakin.

      Vau ihan mahtavaa, en tiennyt mitään Itkosen musiikkitaustasta, kiitos linkityksestä! Monta kertaa lukiessani mieleni teki mennä etsimään Spotifysta Summer Maplen musiikkia, niin aidolta se kuulosti kirjassa. Tässä valossahan ei ole mikään ihme, että musiikkijutut olivat niin autenttisen ja asiantuntevan oloisia. Mutta voi mikä harmi, ettei tuota levyä taida olla saatavilla juuri missään. Ja hei, unohdettu brittipop on minunkin sydäntäni lähellä, saa vinkkailla hienoja uusia tuttavuuksia!

      Poista
    2. Ai suosituksia... Olisikohan täällä mitään uutta/kiinnostavaa? :) Minulla on kyllä Itkosen bändin biisejä myös mp3-muodossa, joten voin lähettää pari näytettä vaikka sähköpostitse, jos haluat.

      Poista
    3. Voi sehän oliskin kiva! Osoite olisi marhelval(ät)gmail.com :)

      Poista
  5. Minäkin pidin tästä kovasti. En suoranaisesti musiikin vuoksi, vaikka kyllä musiikkia rakastan ja kuuntelen, vaan ihan kirjallisena teoksena. Pidin kirjan kiihkeydestä, joka välittyi hyvin jo lauserakenteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kiihkeys on todella taitavasti rakenneltu. Sitäkin hämmästelin, että yleensä tuollainen lauserakenteilla kikkailu, toisto, toisinaan jopa töksähtely, ärsyttää minua, mutta tässä tapauksessa pidin siitä hurjasti.

      Poista
  6. Upea kuva ja ihana postaus! Nyt Itkosen kirja alkoi kiinnostaa minuakin!

    VastaaPoista
  7. Minäkin tykkäsin tästä kovasti ja haluaisin lukea kirjan jossakin vaiheessa uudelleen. Tuntuu, että nämä musiikkikirjat jakavat lukijat, mutta minä kuulun ehdottomasti niihin, joista on hienoa, jos kirjassa on vahvasti läsnä musiikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tuo kuva on todella hieno. :)

      Poista
    2. Kiitos Annami :) Minä jostakin päättelinkin, että saattaisit pitää tästä kirjasta tai että ainakin sen nimi on jäänyt mieleen ;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!