Klassikkohaaste 3: Charlotte Brontë, Syrjästäkatsojan tarina

Kovasti alkuvuodesta vannoin kautta kiven ja kannon, että tähän klassikkohaasteen kolmanteen osaan taputtelen Sodan ja rauhan. Vaan enpä silloin puoli vuotta sitten arvannut, että elämä tulisi olemaan niin hektistä ja elämäntilanne sellainen, että lukemiseen keskittyminen on niin haastavaa. Sodan ja rauhan kanssa pääsin vähän yli 200 sivun paikkeille, kunnes tajusin, että jos tuntuu pakkopullalta, on parempi laittaa suunnitelmalle stoppi. Nyt aion lukea kirjaa pikku hiljaa eteen päin ja toivon, että tammikuussa haasteen nelososassa olen valmis siitä bloggaamaan. Siis toivon, en lupaa, vannomatta paras.

Sodasta ja rauhasta luovuttuani päätin vaihtaa johonkin helpompaan ja kirjaksi valikoitui Austenin Emma. No, tänään haastepäivänä klo 13 Emmaa on lukematta vielä melkein 200 sivua eli se siitä sitten. Ajattelin jo antaa koko haasteen olla, mutta sitten tajusin, että enhän ole vielä blogannut hiljattain lukemastani superklassikosta, Brontën Syrjästäkatsojan tarinasta! Eli tässä siis sitä ollaan.

Syrjästäkatsojan tarina kuuluu niihin kirjoihin, jotka tiedän lapsena lukeneeni, mutta en muista niistä mitään. Lainasinkin kirjan äitini kirjahyllystä, jossa se on ollut koko lapsuuteni ajan. Hetkittäin koin joitakin tuttuuden tunteita lukiessani, mutta juonesta ja henkiöistä en kyllä muistanut yhtään mitään. Synkeä tunnelma sen sijaan ei tullut yllätyksenä ja sekös minulle synkkyysfanille sopi loistavasti.

Lucy Snowe, opettajatar, saa paikan tyttökoulusta Villetten kaupungista. Lucy on luonteeltaan rauhallinen, ehdottoman järkevä ja itselleen tiukka, harras prostestantti. Tuo tiukkuus ja jatkuva kylmä analyyttisyys ja kaiken hauskan kieltäminen tuntui hieman turhauttavalta. Lucya teki mieli välillä ravistella ja huutaa, että nauti nyt vähän edes elämästä, tyttöhyvä. Ihminen voi ja saa kokea tunteita ilman, että niitä pitää aina itselleen perustella. Lucy on itselleen niin ankara luultavasti hänen jo nuorena kokemiensa traagisten tapahtumien vuoksi, joita ei sen tarkemmin teoksessa kuvata. Orpotyttö yrittää pärjätä kovassa maailmassa omillaan ja keinona on sielun kovettaminen.

Lucyn elämä ei  kuitenkaan ole pelkkää ankaruutta ja pariin otteeseen hän muodostaa romanttisiakin tunteita miestä kohtaan, toki hyvin perusteltuja. Ihastuttavaa kirjassa oli se, että rakkaustarina ei ollut siirappinen vaan hyvin kaukana siitä. Ihanan ja viisaan psykologinen ja jopa feministinen tutkielma rakkaudesta. Jopa loppuratkaisu oli jätetty avoimeksi siihen tapaan, että rakkauden pilvipuutarhat ja ällöromanttisuus jäivät hyvin kauas.

Syrjästäkatsojan tarina olikin jollakin tapaa hyvin moderni, älykäs ja monitasoinen teos. Todellinen klassikko, jonka lukeminen oli ehdottoman palkitsevaa. Kirja on kerronnaltaan ja tunnelmaltaan viipyilevä ja kuten Anna niin osuvasti kirjoittaa, siinä on "menneen maailman hitauden lumoa". Jälleen kerran tuli todettua, että klassikoiden lukeminen todellakin kannattaa!

Kirjailija: Charlotte Brontë
Luettu kirja: Syjrästäkatsojan tarina (suom. Tyyni Haapanen-Tallgren)
Alkuperäinen kirja: Villette (1853)
Sivumäärä: 496
Mistä hankittu: Äidin kirjahyllystä
Arvostelu: ★★★★