Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006

Ensimmäisen kerran kiinnostuin tästä Juicen elämäkerrasta, kun emännöin pari vuotta sitten Blogistanian Tieto -palkintoa . Kirja sai valtavasti kehuvia arvioita myös sellaisilta, jotka eivät niin ole Juicea fanittaneetkaan. Minä fanitan, olen tainnut fanittaa siitä saakka, kun pienenä naperona kuulin ensimmäistä kertaa Haitaribussin. Ja fanitan myös Heikkistä, sillä hänen romaaninsa Pihkatappi vei muutama vuosi sitten maalaistytöltä heittämältä jalat alta. Käsittämättömän kauan siis kesti, ennen kuin tulin tarttuneeksi tähän helmeen.

Juice on legenda, käsite, merkittävä pala Suomen kulttuurihistoriaa. Juicesta tulee mieleen kuva, jossa mies seisoo linnan juhlissa kravatti päässään. Minä en ollut edes syntynyt tuon itsenäisyyspäivän aikaan. Jokainen suomalainen on kuullut joskus Juicen musiikkia. Itse levyttämänsä musiikin lisäksi hänen riiminsä ovat levinneet ympäri Suomea muiden artistien esittäminä. Enpä muistanut tai tiennyt muistavani sitäkään, että vaikkapa Rakkauden haudalla ja Yön Ihmisen poika ovat lähtöisen Juicen kynästä.

Juice oli nero, jolle sanoilla kikkailu oli elämäntapa ja välttämättömyys, varmasti pakkomiellekin. Kirjassa kerrotaan, että Japanissa Jussi ahdistui, kun sanojen tuomat virikkeet jäivät puuttumaan, kun mies ei ymmärtänyt kirjoitettua kieltä. Olen monesti ennekin kertonut, miten paljon rakastan sanaleikkejä, huvittavia riimejä, kaksoismerkityksillä kikkailua. Jukka Parkkista, Timo Parvelaa ja Juice Leskistä. Leskisen riimejä kuunnellessa tulee usein naurahdeltua spontaanisti ääneen - miten hyvin keksitty, mikä oivallus, enpä olisi ikinä keksinyt moista itse. Lähes yhtä usein tulee kuitenkin mietittyä, miten kukaan osaa kuvata surua, ahdistusta, pelkoa ja synkkyyttä yhtä läpitunkevasti.

Kaksi puolta musiikissa, kaksi puolta miehessä. Juice oli rokkaripersoonansa lisäksi myös Jussi, ihan se tavallinen juankoskelainen mies. Tavattoman herkkä ja ujokin, mutta kuitenkin huomiota himoitseva seuramies. Samaistun aina herkkien ihmisten kuvaukseen ja tässä oli taas yksi hyvin samaistuttava persoona, luonnollisesti vain tietyiltä osin. On vaikea kuvitella, miten Juicen elämä olisi edennyt, ellei hänestä olisi tullut kuuluisa. Ehkä noilla taidoilla kuuluisaksi tuleminen oli välttämättömyys. Kuluttavan elämän eläminen ei kuitenkaan vähentänyt Juicen tuotteliaisuutta. Uskomatonta, miten fyysisesti heikossa kunnossa oleva ihminen voi silti tuottaa henkisesti niin hienoa materiaalia.

Kirjassa Juicen/Jussin tarinaa elävöittävät lukuisten tuttujen, sukulaisten, työtovereiden ja jopa entisten heilojen kertomukset. Miehestä piirtyvä kuva on elävä kaikessa  kahtiajakoisuudessaan, surullisuudessaan ja no, risaisuudessaan. Kirjaa lukiessa nauratti ja itketti koko ajan. Samaan aikaan ja yhtä paljon.

Kun kirja oli minulla vielä kesken, tuli uutinen siitä, että Bob Dylan sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitäköhän Juice olisi tästä tuuminut. Kyllä olisi Juicekin ansainnut Finlandia-palkinnon, vähintään. Ja Heikkinen ansaitsee elämää suuremman kiitoksen ja kumarruksen näin hienon teoksen kirjoittamisesta.

Kirjailija: Antti Heikkinen
Luettu kirja:  Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006. Siltala 2014.
Mistä hankittu: Kirjastosta
Sivumäärä: 478
Arvostelu: ★★★★★