perjantai 28. lokakuuta 2016

Tärppejä Helsingin kirjamessujen lauantaille


Huomenna juna vie minut pitkästä aikaa Helsinkiin, jossa suuntana on ensimmäistä kertaa ikinä Helsingin kirjamessut. Totta puhuakseni en ole tainnut vielä kokonaan toipua Turun messujen kolmen päivän rutistuksesta ja lisäksi minua vaivaa flunssan rippeet. Siksi en ole kauheasti ehtinyt tutustua ohjelmaan. Toiveissa on eniten tutustua kanssabloggaajiin, kun kerrankin sitä lähtee ihan isolle kirkolle. Muutamia ohjelmia olen katsonut valmiiksi, se jää nähtäväksi, mitä onnistun näkemään ja miten yleensä onnistuu vieraassa paikassa ja ruuhkassa suunnistaminen.

Odotan huomista innolla ja jännityksellä! Jos tunnistatte, niin tulkaahan nykimään hihasta, minä kun en luultavasti itse tunnista ketään :) Boknäsin osastolle pitää osata suunnistaa, siellä kun on parhaat tsäänssit törmätä kanssabloggaajiin.

Minna Canth

Klo 15:00 Allsång på Bokmässan: BumtsiBumin Esa Nieminen laulattaa Suuren Toivelaulukirjan sävelin
Tämä on jotenkin niin randomia, että melkein pitäisi kokea itse.


Kirjakahvila

Klo 13:30 Ville Haapasalo & Hasse Härkönen: Vimpan päälle kalareissu
Haapasalo on niin karismaattinen, että olisi ilo nähdä hänet livenä.

Klo 15:00 Kielletty lapsilta! Hugleikur Dagsson
Dagssonin sarjakuvia olen lukenut paljon ja kovasti kiinnostaisi kuulla, mitä hänellä on sanottavanaan. Että onko se sitten hyvin mustaa huumoria vai Allsång, heh.

Aleksis Kivi

10:30 Don Rosa & ankkaklassikot
Tämä on must see!

11:00 Finnish Nightmares: Suomalaisten painajaisia
Fanitan näitä sarjakuvia paljon.

14:30 HS: Miten miehet naurattavat Suomen kansaa?
Tätä ohjelmaa odotan messuilta eniten, Tuomas Kyrö ja Mikko Kuustonen <3 Haastattelun jälkeen ajattelijn mennä fanityttöurpoilemaan ja punastelemaan Kyrön signeerausjonoon.

Mika Waltari

Lavalla on vuorossa Dekkarilauantai ja ainakin vähäksi aikaa olisi kivaa jäädä kuuntelemaan dekkarikeskusteluja.

Tässä tosiaan vain muutamia poimintoja, ähky iskee jo pelkästä ohjelman lukemisesta. Raportoin sitten sunnuntaina, miten messupäiväni sujui. Huippuja messuja kaikille, ehkä törmäillään!

1 kommentti:

  1. Hyviä tärppejä. Meillä perjantai oli harmillisesti ainoa messupäivä. :( Noista eniten olisi kiinnostanut tuo Don Rosa, Tommin ehdoton suosikki. Juuri eilen puhuttiin, miten Tommi on lukenut kaikki Don Rosan Akut. Nähtiin kyllä hänet myyntipisteessään. :)
    Tiia

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!