torstai 31. joulukuuta 2020

Kaksitoista vuonna 2020 luettua kirjaa

Olen lukenut tänä vuonna 79 kirjaa. Suuri luku selittyy lähinnä äänikirjoilla ja sarjakuvilla, vaikkakin olen minä lukenut ihan fyysisiä romaanejakin yllättävän paljon. Paljon olisi tehnyt mieli blogata, mutta en ole jaksanut, paljon on myös kirjoja, joista ei riitä sen kummempaa sanottavaa, mutta joista on kiva jättää jokin jälki blogiin. Näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi tässäpä siis lyhyin saatesanoin kaksitoista kirjaa vuoden varrelta.

Tuulisen saaren kirjakauppias, Gabrielle Zevin (2014, suom. Tero Valkonen)

Tämän luin loppuun myöhään viime yönä, todella iloinen yllätys! Jostakin syystä luulin tätä romanttiseksi hötöksi, olikin älykäs, hauska ja oivaltava pieni romaani (no, romanttinenkin) kirjojen maailmassa. Hauska yksityiskohta on se, miten monesti kirjassa viitattiin Infinite Jestiin ja lopuksi päähenkilö paljasti, ettei ollut päässyt sitä koskaan loppuun asti. Tämä syksyhän on kulunut kyseisen David Foster Wallacen klassikkoteoksen Päättymättömän riemun parissa - ja suomentajana on kukaan muukaan kuin Tero Valkonen.

Pienen hauen pyydystys, Juhani Karila (2019)

Vuoden yllättäjä! En olisi ikinä tarttunut tähän ilman Instagram-suosituksia, mutta voi itku miten hyvä romaani! Elina Ylijaako palaa juurilleen pohjoiseen ja hänen on pakko saada pyydystettyä lammesta yksi tietty pieni hauki. Tarinaan sotkeutuu koko joukko muita ihmisiä (mitä mainioita dialogeja!) ja myös suomalaisia taruolentoja, näkkiä ja peijoonia nyt esimerkiksi. Kuulostaa oudolta, ja sitähän se oli, mutta tämä on romaani, johon järjestään kaikki tuntuvat ihastuneen, minä siis muiden jatkona. 

Joutavuuksien jumala, Arundhati Roy (1997, suom. Hanna Tarkka)

Intialainen sukutarina, polveileva, monimutkainen ja paikoin ihastuttavakin romaani, jonka valitettavasti luin ihan väärään aikaan (tämä kirja sai olla mukana mm. TYKSin synnytysosastolla!). 1001-listalta.

Punainen huone, August Strdinberg (1879)

Ruotsalainen klassikko, poliittinen romaani. Öh, ei mikään suuri yllätys, että tämä oli mielestäni kamalan tylsä. Onpahan luettu. Tämäkin listalta.

The trick is to keep breathing, Janice Galloway (1989)

Tämä kirja ansaitsisi enemmänkin näkyvyyttä, valitettavasti luin sen keväällä enkä muista enää tarpeeksi pidempää analyysia varten. Kiinnostavaa ja tarkkanäköistä kuvausta nuoren naisen mielenterveyden ongelmista. Kuulostaa kuluneelta, mutta jotenkin Galloway kirjoitti poikkeuksellisen aidosti, ahdistavasti. Tämänkin bongasin 1001-listalta, vuoden harvoja englanniksi luettuja.

Gulliverin retket, Jonathan Swift (1726)

Kuuntelin tämän äänikirjana, joka pituutensa perusteella oli taatusti lyhennelmä mutta totta puhuakseni en halua tietää sitä. Sillä se oli ihan riittävästi näitä seikkailuja. Satiiri on vaikea laji, jonka taituri Swift taatusti on ihan ansaitusti, mutta jotenkin 300 vuotta tässä välissä kyllä tuntuu. Arvasittekin jo tietysti, että 1001-listalta tämäkin.

Näin minusta tuli tyttö, Caitlin Moran (2015, suom. Sari Luhtanen)

Vuoden äänikirjalöytö! Hauska, sopivan angstinen ja kapinallinen kasvutarina 14-vuotiaasta Johanna Moriganista, joka päättää ryhtyä kirjalijaksi ja luoda itsensä uudelleen ja vaihtaa nimensä Dolly Wildeksi. Dolly liikkuu päättäväisesti muusikkopiireissä, pyrkii pinnalle ja julkisuuteen, on liikuttavan hukassa itsensä kanssa ja taustalla on aina pyrkimys tehdä hyvää omalle, köyhälle perheelle. Kirjan kerronta on raikasta ja kekseliästä ja minut on helppo valloittaa kirja- ja musiikkimaailmalla. Tähän on kai jatko-osa, sillä jatkan ehdottomasti ensi vuonna!

Memento mori, Tiitu Takalo (2020)

Tämä on puolestaan vuoden sarjakuvalöytö. Omakohtainen kertomus sairastumisesta ja sen tuomista tunteista. Synkkä mutta toiveikas, ruman kaunis.

Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta, Viivi Rintanen (2020)

Toinen tärkeä sarjakuva tältä vuodelta. Oikeista mielenterveystarinoista syntynyt kokoelma riipaisevia, hurjia kokemuksia. Rintanen on kertonut haluavansa purkaa stigmaa liittyen "hulluuteen" ja sarjakuva onnistuu siinä hienosti. Rintasen tyyli sopii tarinoihin karmaisevan hyvin, paha olo suorastaan vyöryy ruuduista ulos. Upea teos!

Supernaiivi, Erlende Loe (1996, suom. Outi Menna)

Vuoden parhaimmistoa, miten luin tämän vasta nyt! 25-vuotias päähenkilö on kriisissä, kaikki on merkityksetöntä. Sitä tunnetaan hän purkaa mm. tekemällä listoja. Mainio, huvittava, hieno kirja!

Nimi jolla kutsutaan öisin, Emma Kantanen (2019)

Nuoren pelialalla olevan naisen kokemuksia Kiinassa. Mielenkiintoinen ja tykkäsin kyllä, joskin jäi vähän sekava fiilis.

Kaksi kaupunkia, Charles Dickens (1859)

Kuuluisa siitä, että lienee kaikkien aikojen myydyin romaani. Olisi hauska tietää kuinka moni sen ostaneista on päässyt loppuun asti? Itsellä teki tiukkaa, vaikkakin tämä on Dickens lyhyemmästä päästä. Taitaa olla niin, että myöskään vuosi 2021 ei ole se, jolloin luen Kolean talon.

3 kommenttia:

  1. Paljon olet ennättänyt lukemaan. Hyviä kirjoja olet lukenut. Muutaman olen lukenut noista sinun parhaimmista kirjoistasi, mm Joutavuuksien jumalan, Punaisen huoneen ja Gulliverin retket. Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Peukutan ekaa, koska ryömin Päättymättömän riemun viimeisiä sivuja, ja olen hyvin rasittanut, en niinkään rikastunut...Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!