tiistai 10. joulukuuta 2013

Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin (Keskisuomalaisen listalta)

Paulo Coelho, olet merkillinen mies. Ensimmäinen kirjoittamasi kirja, jonka luin, oli kaikkien hehkuttama Alkemisti. Ja voi mikä ennalta-arvattava-itsestäänselvyys-lässytilää se olikaan. Seuraavaksi luin kirjasi Veronika päättää kuolla. Ja PAM! Napakymppi, jättipotti, isku suoraan tajuntaan! Se oli ihan mahtava, voisin kirjoittaa sen jokaisen lauseen seinälleni, tuijottaa niitä päivästä toiseen ja ihailla kykyjäsi. Etenkin kohta, jossa pohditaan, että kuka se hullu onkaan, se joka käyttää kravaattia sitä kyseenalaistamatta vai se joka kysyy että mikä kangaspala roikkuu toisen kaulassa, on aivan mahtava. Seuraavaksi luin kirjasi Paholainen ja neiti Prym, joka ei ollut aivan niin mahtava kuin Veronika päättää kuolla, mutta todella sympaattinen, hieno ja onnistunut. Olinkin jo melkein unohtanut Alkemistin tuoman pettymyksen ja kun olin vielä kuullut, että tämä Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin kuuluu samaan sarjaan Veronikan ja neiti Prymin kanssa, uskoin pitäväni tästäkin.

Mutta. Lähinnä tässä nyt kävi niin hassusti, että istuin InterCity-junassa ja itkin. Tai oikeammin itkin henkisesti sitä, miten tylsä tämä kirja olikaan. Kirjassa vanhat lapsuudenystävät tapaavat ja totta kai heidän välillään on keskenjäänyt rakkaustarina. Toinen näistä ystävyksistä sitten istuu siellä Piedrajoen rannalla vollottamassa ja samalla kirjaa ylös tämän surullisen tarinan. Lähinnä kuitenkin etsittiin itseään ja uskonnollisuuttaan ja yleisesti ottaen hengistyttiin, kuten Coelhon maailmassa yleensäkin tehdään.

Arvon Paulo-setä, tiedostan, että ongelmani tämän kirjan kanssa oli siinä, että en oikein yltänyt samalle hengelliselle tasolle uskontopohdiskelujesi kanssa enkä pitänyt tapahtumia tämän vuoksi uskottavina saati kiinnostavina. Kenties joku filosofisempi tai uskonnollisempi tyyppi saattaisi saada tästä enemmän irti. On melko turhauttavaa, että haluaisin viettää vaikka koko loppuelämäni lukien Veronika päättää kuolla -tyylisiä romaaneja (no, ainakin sitten kun 1001 kirjaa on luettu), mutta sinun romaaniesi joukosta ei taida löytyä enää toista yhtä hienoa, vai  miten on, herra Coelho?

Ja te muut (voi olla että herra Coelho ei satu eksymään blogiini tai ymmärtämään suomea) onko Paulo Coelho menetetty ja toivoton tapaus? Olisiko hänellä vielä jokin lukemisen arvoinen teos?

Kirjailija: Paulo Coelho
Luettu kirja: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Alkuperäinen kirja: Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei
Suomentaja: Jarna Piippo
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1994

Sivumäärä: 228
Mistä hankittu: Vaasan kirjastosta
Missä ja milloin luettu: Junassa marraskuussa 2013
Arvostelu:




6 kommenttia:

  1. Itse olen lukenut juurikin sen Alkemistin, joka oli tylsä, ja Bridan, ja voin sanoa, että älä nyt siihenkään ihan heti mene tarttumaan. Nyt kirjastopinossa odottaa Portobellon Noita. Yritetään nyt vielä, kun kuitenkin aika moni on Coelhoa ylistänyt kovasti eri paikoissa.

    Tajusin juuri, että paljoa en voinut auttaa ongelmasi kanssa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää mitä ainakin kannattaa vältellä :D

      Poista
  2. Totean myös olevani paljoa auttamatta, Neiti Prymiä luin vähän matkaa ja tympäännyin, jolloin useampi henkilö mainitsi että vaikka ei muista Coelhoista pidäkään niin se Veronika kannattaa kokeilla. En ole itse vielä kokeillut mutta saattaapi olla että sinä olet suorittanut Coelhon ja enempää ei tarvitse kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut tosiaan nyt kaikki listoillani olevat Coelhot, niin ehkä voin luovuttaa hänen suhteensa. Ihmetyttää kyllä, miten kaikki Coelhon kirjat ovat aina niin myytyjä, hänellä on pakko olla suuri joukko uskollisia faneja.

      Poista
  3. Kolmisen vuotta sitten luin Coelhon Voittaja on yksin-romaanin, josta pidin hirmuisesti. Mutta en tiedä uskallanko suositella sitä, koska pidin myös tästä Piedrajoesta :D Kaikki muut Coelholta lukemani ovatkin olleet ihan hirvittävän uuvuttavia ja kliseisiä lukuelämyksiä.

    VastaaPoista
  4. Ainoa Coelholta lukemani kirja on Brida, ja se oli aivan hirvittävän tylsä. Olen katsonut Veronika-elokuvan (tosin en aivan loppuun saakka), ja kirja vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Mutta Bridaa en suosittele, se oli erittäin kummallinen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina, kiitos!